He e ny kolkko he!

(Kokkolalaisruotsilla siis että kolkkoa on)

Huo! Taas vapaayö edessä perjantaina. Olen jo odottanutkin sitä kovasti, sillä yöt alkavat olla aika omituisia, kun kahden kuukauden ajan herää aina tekemään jotakin yöllä muutamien tuntien välein. Viimeaikoina on ollut aika disoriented olo, kun herään en ensin tiedä mikä siinä kitisee vieressä, sitten en muista koska olen viimeksi imettänyt tai vaihtanut vaipan. Ja mielenosoituksellisesti Kristian pissasi päälleni tänä aamuna vaippaa vaihtaessa. Olen varma siitä mielenosoituksellisuudesta, sillä sitä ei ole ennen tapahtunut, vaikka kaikki aina sanovat että pojat pissivät sitten päin näköä aina. En ole varma mistä hän mieltään osoitti mutta kusinen juttu oli.
Taidampa lähteä kyllä siellä yöelämäskenessä käymään, kun kerta kaverikin siihen löytyi ja toivonmukaan Hullu-Hemulikin pääsisi kokkolaan.
Olen muuten varmistunut selvännäkijän lahjoistani. Kaveri tuli sairaaksi ja sanoin että sillä on varmasti jokin rutto kun oli ollut arkeologisilla kaivauksilla kaivamassa ja jänisruttohan sillä! Ja olihan se synnytys-kooma-juttukin ja yleensäkin se, että kun tulin raskaaksi. Aika paljon siis on ollut nyt vuoden aikana noita tietämisjuttuja. Jännityksellä odotan, josko niitä lisääkin tulisi.
Olipas tämäkin nyt vähän tällainen täyte juttu. Olen yrittänyt keksiä jutunjuurta, muttakun en ole edes sairaita uniakaan nähnyt mitä voisin reportoida! Tai en ainakaan muista niitä.
No – eiköhän unimaailma pian taas rykäise jonkin häiriköivän sarjan iki-ihania shokkiefektiuniaan. Odottelemme jännityksessä.

elokuvareportaasi nro 1

Yritin löytää oikein huonon elokuvan ja päädyin rainaan nimeltä Taru Niebelungin sormuksesta. Olisin toivonut sen olevan oikein kamala, että olisi sitten saanut kyyneleet silmissä nauraa hirveyttä, mutta ei se ollutkaan niin huono, että siitä olisi juurikaan mitään tällä paskan estetiikan arvostuksella irti saanut. Vain yksi kohtaus jäi palavana mieleen, jolloin nauroimme med The Ripper family katketaksemme.

*Seppä takoo rautaa pajassaan ja Burgundin prinssi kävelee sisään.*
- Hei seppä.
- Prinssi. Voisitteko painaa palkeita?
- Toki, seppä.
*Burgundin prinssi menee palkeitten luokse ja alkaa käytellä niitä. Seppä takoo rautaa niin että hiki ja kipinät lentää.*
- Mistä tiedät milloin rauta on tarpeeksi kovaa?
- Sen tuntee ja näkee, prinssi.
- Teillä on paljon mielenkiintoisempi elämä.
- Kuinka niin, tehän olette Burgundin prinssi?
- Te voitte seikkailla ja tehdä mitä haluatte kun minä taas joudun tylsistyä hovissa. Onneksi minulla on sentään sisareni, tulisin varmasti hulluksi ilman häntä.
*Keskustelu jatkuu syvällisesti sepän takoessa ja prinssin palkeillessa.*

Ottakaa huomioon, että elokuva sijoittuu varmaankin n. 800-luvulle, jolloin tuskin silloinkaan miehet juttelivat henkevästi keskenään, varsinkaan jokin seppä ja prinssi.
Ja jotenkin koko kohtaus oli varsin perverssi. Huoh. No. Elämä jatkuu.. samoin oikein huonon elokuvan metsästys, jotta voisin siitä kirjoittaa jotain tulenpalavaa.
Sillä välin suosittelen elokuvaa josta pidin – Sidottu, pääosissa mm. Adrian Brody ja Kieran Knightley. Ja ihan kohtuullinen White Noise.

Universaalit immokuutsat (eli bald spots we all hide)

On omituista mitä kaikkea ihmiset piilottelevat, jos vain voivat. Ja miten vastakohtaisia nuo piilottelun aihetta antavat asiat ovat. Tietenkään hyvin harvat asiat oikeasti vaativat piilottelua, sillä mitä rehellisempi voi olla omista piirteistään, sitä nopeammin hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja elämä helpottuu huomattavasti.
Toiset ihmiset piilottelevat maanisesti vaikkapa ilkeitä puoliaan, mutta ka! kapsahtavatkin sudenkuoppaan kun sitten jonkun selän takana paljastavatkin piikikkyytensä – sillä kukaan ei voi kontrolloida niin hyvin persoonallisuuttaan, että voisi jonkin vahvan puolen piilottaa kokonaan. Toiset piilottelevat sitä, etteivät ole lainkaan luotettavia. Ja antavat ymmärtää, että olisivat. KA! Lisää ongelmia, yleensä isoja ja noloja.
Toiset piilottelevat piirteitä, jotka ovat hyveitä. Joku ehkä viisauksissaan sen takia, että joutuisi vaikkapa kokoajan neuvomaan muita tai auttamaan muita, joka ehkä veisi häneltä pois jotain. Paitsi samalla sellainen henkilö kieltäisi itsestään vahvasti kyvyttömyyden sanoa ei silloin kuin ei omat voimavarat johonkin riitä. Ihminen pyrkii usein hyväksikäyttämään toisten hyveitä, ainakin sellaiset, joilla se piirre on.
Itsestäni voin huomata sen, että tahtoisin aina piilotella herkkyyteni, heikkouteni selvitä joskus yksin joistakin asioista, joskus jopa pehmeyteni tietyissä asioissa, joskus epäluotettavuuteni ja eritoten sen, etten olekaan niin hyvin asioitten tasalla kuin annan ymmärtää.
Sanoin hyvälle ystävälleni Hullu-Hemulille juuri taannoin puhelimessa että olenhan vain ihminen.. joskus jopa demoninen. Sehän kuvaa erinomaisesti minua, vaikka joskus olenkin aivan pehmo. Vaikka haluaisin olla piinkova. Ja joskus olenkin. Jos ja jos ja jos ja jos to loputon jatkumo. Hölmöä jossitella.
Joten niinollen listaan omat puoleni tähän nähdäkseni ne selkeästi.

Hyvät: Huonot:
Neuvokas Ymmällään
Ahkera Laiska
Viisas Typerä
Periksiantamaton Periksiantamaton
Sosiaalisesti kyvykäs Tunnevammainen
Realistinen Epärealistinen

No voi piru – on todella vaikeaa yrittää keksiä hyviä puolia itselleen, kohta jossa jonkinsorttinen tunnevammaisuus iskee kuvioon ja kovaa. Huonot puolet on aina helppo listata. Nöyrä ja ujo suomalaishenki taasen ei uskalla antaa mielikuvituksen lentää hyvissä puolissa.
No. Eiköhän jokainen minut tunteva tiedä että olen sekava ja vastakohtainen niin hyvässä kuin pahassa. Siinä immokuutsaa kerrassaan.

Syysmelankoliaa

Kaikista suomen hienoista vuodenajoista syksy on aina ollut se mieluisin kautta aikain. Jotain siinä tuoksussa, kuolleet, märät lehdet ja tuulen pureva vihellys korvissa on aina ollut se juttu. Yritin tässä tänään miettiä, miksi usein on sattunut aina niin, että syksy on tuonut myös tullessaan myös paljon rankkoja, raskaita asioita. Tarkemmalla syynäyksellä kävi ilmi, että rankkaa on ympäri vuoden ollut jo monia vuosia. Tämä tietysti pisti hiukan naurattamaan.
Ei, mutta syksyn tuomat haasteet ovat tietysti aina olleet hivenen erilaisia. Ennen ne olivat koulut, niitten aiheuttamat ihme kalabaliikit, raiskaus, uusi outo suhde, suhteen rikkoontuminen, raskaaksi tuleminen ja nyt vauva. Ja vauvan vanavedessä paljon kaikkea uutta, outoa asiaa. Se on hiukan niin kuin että kun yhden saa alta pois niin seuraavaa pukkaa melkein väkisellä. Kuka suunnitteli näin tiukan aikataulun?
Masentuneisuuteen taipuvaisena ihmisenä (eihän se piirre mihinkään katoa, vaikka olisikin ajoittain aivan kunnossa) joudun nyt pitämään erityisen tarkkaa huolta siitä, etten masennu uudestaan. Vauvan hoitaminen ja sen kanssa kokoajan yksin oleminen on rankkaa, sama miten päin sitä vääntelisi. Vielä vaikeammaksi se muodostuu, kun kaikenmaailman neuvolatätit jaksaa toitottaa että kai sulla nyt on hyvä tukiverkosto ja kai nyt äiti auttaa ja blaa blaa. On ahdistavaa joutua selittelemään, että vaikka on läheisissä väleissä omien vanhempien kanssaan, on meillä aikalailla pärjää itekses meininki. Tuntuu siltä, kuin omat vanhempani joskus ajattelisivat että vaikkapa 20-vuotta täyttäminen on jonkinlainen dealbreaker, että sitten pitää pärjätä omillaan. Nyt omia vanhemmuuskriteereitään ja ajatuksiaan tarkkaillessa ymmärtää, ettei niin voi ajatella. Oma lapsi on aina oma lapsi, ei vain silloin kun "sopii". Jos Kristian tarvitsee vaikka nelikymppisenä tukeani ja apuani niin hemmetti kyllä sitä antaisin! Kaikista pahinta lienee kasvatuksen aikaansaama häpeä pyytää apua omassa tapauksessani. Eikä tätä ilmiötä lievennä lainkaan se, että aina kun soitan avun tarpeessa, en sitä saa, koska on jotain muuta tärkeämpää tai sitten sitä saa, mutta kumma kyllä sellaisella asenteella, että sitä pitäisi anteeksi pyytää ja tuntea olonsa jotenkin kauhean syylliseksi.
Kuten isosiskolleni puhelimessa sanoin, olisi mukava saada apua sen verran, että voisi välttää sellaisen tilanteen, että masentuu täysin ja tulee tarpeen mennä taas terapiaan. Niin kuin ehkäistä sellainen tilanne.
ARGH!
Lapsen isän vanhemmat ja isosisko ovat kyllä sanoneet, että jos koskaan apua tarvit niin soita milloin vain, mutta se jotenkin nolottaa, koska en ole sitä omilta vanhemmiltani sitä koskaan kuullut, ja juuri ne sanat haluaisin kuulla. Tuntuu vaikealta pyytää vieraammilta ihmisiltä apua, kun on niin perkeleen hankalaa pyytää omiltaankaan.
Niinpä sitten istun kauhean pölymäärän keskellä ilman leipää. Ja kohtuullisen vittuuntuneena. (joskus täytyy saada valittaa)
Niinpä tähän olotilaan kaikin puolin sopii HIM, joka taustalla pauhaa.
Ja todella toivon, ettei musta tule koskaan niin kylmää vanhempaa Kristianille kuin mun omat vanhemmat on mulle.

Metsässä vaanii murhanhimoinen mamma

Miten väistellä halua tappaa? Ei mitenkään. En usko vaikka kuinka joku väittäisi että on olemassa superäitejä, jotka eivät koskaan ole tunteneet sielua polttavaa halua viskata huutava vauva tai lahkeissa kirkuva lapsi alas parvekkeelta tai vaikkapa myydä se mustalaisille.
Tälle sormia syyhyttävälle murhanhimolle ei edes voi tehdä mitään. Sepä siinä onkin kaikista ärsyttävintä. Itsehillintää kun löytyy juuri ja juuri sen verran, että kykenee estämään itseään ravistelemasta vauvaa hengiltä. Pitäisikö vain laskea vauva rauhallisesti, joskin hiukan JÄYKIN käsin jollekin turvalliselle alustalle ja juosta murhanhimoisena metsään vaanimaan vaikkapa nuorisorikollisia, joita voisi sitten kurmoottaa. Se voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta ei ole tarpeeksi metsiä lähietäisyydellä. Täytyy siis mennä joko englanninpuistoon odottelemaan vandaalien saapumista kättä pidemmän kanssa tai läheiseen pusikkoon vaanimaan kiiluvin silmin ohitse laahustelevia juoppolalleja.
Entäpä vaihtoehdoksi eläinten täyttämiskurssi? Kuulostaa hyvältä. Saisi raapia sisukset joltain roadkilliltä ja sitten tunkea se väkivaltaisesti täyteen purua tai heinää. Näillä käsillä ja tällä agressiotasolla voisi tulla aika psykedeelisen näköisiä elukoita.
Mutta oikeasti – joskus vituttaa aivan niin paljon, ettei se enää edes naurata. Mutta onneksi naurattaa usein jo minuutin kahden päästä. On huono juttu, että noin kiltillä lapsella on näin temperamenttinen ja piilo – ja joskus ei-niin-piilo-agressiivinen äiti.
Mikään ei yksinkertaisesti ole niin stressaavaa kuin pienen vauvan vaativa huuto, kun hätä on vaikka mahakipu, johon ei ehkä välttämättä voi juuri auttaa.
Syli voisi auttaa, mutta jos agressiotaso jostain syystä lähentelee jo vaarallista tasoa niin parempi olla ottamatta syliin ettei vahingossa tee jotain kamalaa, tai tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että tekee mieli tappaa.
Vaan luojan kiitos.. nukahtihan se!!!!!!!
AAAHHH!

Ill wind

I am a ill wind That blows through the streets
I am a sacrifice In your believes
What a malice Reflects the beams
Of the face in the sky The face on the sky

I´ll show you my face in black light
Show the hidden and kept from the light
I´ll tear up the sham of this night
Show the truth that hides under my life

You’re a threat In disguise I don’t see
You´re a cloud That sticks in my dreams
What a charade A knife with two blades
On our hands joined Only blood pours

I´ll show you my heart in black light
Show the source of my pain and ache
I´ll blow up the card house of your dreams
Show the truth that you don´t see

I´m nothing you could ever own I´m no one to be claimed for your own I´m not to be tamed in cages made of glass or gold I´m not someone that you can show and keep, take and hide away

We are tangled up Like night and day
Never to meet Always to wait
Part of each others But in separate ways
We are faces of the Moon Faces of the Moon.

Jostain kumpuaa outo fiilis

Katselin tuossa suomen BigBrother ohjelmaa ja yhtäkkiä huomasin katselevani jotain, joka sai aikaan melkoisia tunnemyräköitä sisällä.
Asioita ei aina huomaa eikä aina tajua, mutta jotenkin tämä juttu niin sanotusti caught me off guard.
Tarkoitan sitä varsin mitättömältä vaikuttavaa kohtausta, jossa kaksi vasta tutustunutta, toisiinsa ihastunutta ihmistä kuhertelee sohvalla iltamyöhällä, toistensa sylissä, hyvin lähellä toisiaan.
Ensin tuli vain kumma tunne. Sitten vielä kummempi tunne, sitten jo hiukan paha olo. Sitten tajuaminen, mistä se johtui.
Onhan siitä nyt jo melkein vuosi. Olen elänyt sellaista kahden ihmisen välistä läheisyyttä ilman jo melkein vuoden. Sitä joskus ajatteli ettei se ole edes mahdollista. Kaipa se sitten on, vaikkei sen asian huomaaminen hyvältä tuntunutkaan.
Ei sillä, ettenkö olisi kaivannut sellaista läheisyyttä, mutta mystisesti sitä vain unohtaa sen, miltä se näyttää ja miltä se todella tuntuu. Ei elokuvissa näytelty läheisyys koskaan aivan sama asia ole. Tuossa BB-kohtauksessa vain oli jotain minun silmääni aitoa.
Sitten kun se nyt mieleen on noin saateltu, alkaa muistamaan kaikissa edellisissä suhteissa koettuja samankaltaisia hetkiä. Etenkin vahvana aina on ollut eräs entiseni, jonka kanssa usein oleskelimme sohvalla, hän pää minun sylissäni, minun käteni hänen hiuksissaan, taustalla soi musiikki ja lauloin mukana. Hän aina piti siitä erityisesti kun lauloin hänelle.
Tulee todella tyhjä olo kun edes ajattelee sitä. Ontto jollakin tavalla.
Ehkä myös osana tähän ns. romanttiseen heräämiseen (tai sen tajuamiseen ettei mitään sellaista ole, eikä ole ollut pitkiin aikoihin) on Kristian. Kristian on lähimpänä minua nyt kuin kukaan muu miespuolinen aikoihin. Ehkä pienen lapsen niin hämmästyttävän aito ja ehdoton läheisyys herättää aikuisessa tarpeen myös sellaiseen aikuiseen läheisyyteen.
Eikä siinä seksistä ole kyse. Vaan lähellä olemisesta, vaatimattomasta olemisesta ja siitä nauttimisesta, toisen läheisyyden kokemisesta, avautumisesta, huolettomuudesta.
Tulee myös sellainen melkoisen vainoharhainen ajatus, että entä jos sellaista ei enää koskaan saa. Jäänkö yksin, koko loppuiäkseni? Jeps, tiedän. Karkea taantuminen teini-ikään, tuollainen ajatus, mutta ihminen joka monella tapaa on ollut läpi elämänsä yksinäinen, ajattelee niin ainakin silloin tällöin. Varsin melankolinen ajatus. Ja syksyisin, vaikka syksyä rakastankin, melankolia valtaa aina ajatukset.
Olen aina ollut yksinäinen, ihan pienestä lapsesta saakka, joskus jopa sellaisessakin seurassa, joka on kaikista lähimpänä sydäntäni. Olen oppinut kai pärjäämään yksin, mutta aina kaivannut todellista kumppania jonka kanssa jakaa asiat. Olin yksin useissa suhteissani, yksin raskausaikana, yksin lapsen kanssa. Kuinka yksin ihminen voi olla? Yksin monen rankan asian kanssa ja silti ehjänä ainakin nyt. Mutta sekin olisi mukava jakaa jonkun kanssa.

Kappas – olihan siinä Carmabalissa herkkäkin puoli.

Hassut testit.

Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Carl Gustaf Jung (1875-1961).[ Lisätietoja filosofista ]
Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Carl Gustaf Jung 75.0%
2. Arthur Schopenhauer 74.0%
3. Mestari Rinzai Gigen 73.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Andrei Saharov 43.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Kirjailija Kata Kärkkäinen 80.0%
2. Juontaja Marco Bjurström 77.0%
3. Elokuvaohjaaja Juhan af Grann 73.0% <-------------HAHAHHHAHAHAHAHAHAHAHHAHHHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAH.
It´s not funny.

Kylmät väreet

Kävin sitten katsomassa sen Sin Cityn..

OH! Väkivaltaa ultrasti tyylikkäällä touchilla! Kerrassaan mainio olekuva! Eikun elokuva! Kumpikin! Mustavalkoisuus ja tehosteväritys sai kyllä väkivallan ja karuuden aivan uuteen ulottuvuuteen ja taiteellisti koko elämyksen.. ja vaikka äänet olivatkin hiukan liian isolla kokkolan biorexissä, niin kyllä se silti elämys oli. Uskalsi aivan yksin istuessaan ääneen naureskellakin.

Myös elokuvan alussa oli muutama mielenkiintoinen traileri. Amityville Horror-uusintaotos vaikutti erittäin pätevältä, joten menen sitten senkin tuijottamaan, ja sitten kylmiä väreitä pitkin selkäpiitä lennätti jokin kauhuelokuva traileri jostain kauhuTRILOGIASTA, joka vaikutti aivan upealta! En ollut edes tätä ennen kuullut siitä mitään! Traileri ja idea vaikuttivat ainakin aivan mainioilta! Nightwatch oli elokuvan nimi, ja kaikki nimet trailerin lopussa olivat venäläisiä, joten lieneekö ollut sitten itänaapurimme tuotantoa? Mutta vaikutti erittäin pätevältä.
Täytyy pitää korvat auki.

Täytyy vielä muuten mainita.

Vitun tiukka hahmo se Marv.

Pakanan pakkopulla

En ole koskaan tajunnut, miksi ihminen tarvitsee kirkkoa? Tai tehdään pieni selvennys - miksi ihminen tarvitsee kirkkoa ja sen pyörittäjiä kertomaan, että synnit on anteeksi annettu, sinut on siunattu tai tämä tai tuo liitto on nyt jumalan silmissä tosi jne jne. En ole koskaan itse tarvinut ketään kertomaan minulle jotain, jonka jo tiedän. Eli onko kirkko sitten heikoille ihmisille, jotka eivät luota omaan arvostelukykyynsä tai omiin tuntemuksiinsa? Onko se pakopaikka, jossa kaikki omat epäilykset hälvenevät kuin taikasauvalla taiottuna pieruina saharaan? Ehkä. En tiedä- minä en sitä tarvi. En pidä auktoriteeteistä, joka on muinaisjäänne aikaisemmilta ajoilta kun kirkko hallitsi kaikkea mitä ihminen teki.

Mutta vielä enemmän minua ihmetyttää ainakin kristinuskon (ja monen muun uskonnon) tapa, jossa tarvitaan jonkinlainen välikäsi ihmisen ja sen korkeamman voiman, johon ihminen uskoo, väliin. Miten hitossa joku on pyhempi kuin toinen, oikeutettu johonkin mystiseen yhteyteen, josta tavallinen ihminen voi vain unelmoida istuessaan kirkossaan niin hurskaana että!

Tämä kaikki kulminoituu nyt siihen, että fammuni (isäni äiti) yritti saada minua pitämään Kristianille ristiäiset.. - että saisi lapsi tarvitsemansa suojeluksen ja siunauksen jumalalta. HA! Fammuni ilmaisi tämän tietysti yllättävän poliittisesti kun fafini joka on paljon uskovaisempi, poissaollessa, ja silloinkin vain omana mielipiteenään, joka on vain mielipide. Hm. Sanoin että saahan niitä mielipiteitä olla. Sanoin myös oman mielipiteeni.
Oli kuitenkin hyvin ristiriitaista, että fammu uskoi samaan kuin minäkin, ettei välikäsiä tarvita ihmisen ja jumalan väliin (inhoan sanaa jumala), mutta oli silti sitä mieltä, että kyllä se papin aamen tarvitaan saattamaan lapsi parka jumalan helmoihin.

Minun mielestäni jokainen lapsi on siunattu siitä hetkestä, kun hän syntyy - ja sillä selvä! Ei siihen mitään hemmetin kaapuäijän käsien heiluttelua ja pyhäilyä tarvita! Elämä on pyhää, lapsi syntyessään on niin lähellä alkulähteitä ja sitä mystistä jotakin, että miksi hemmetissä pitäisi aamenia lausua?? Mistä me sen tiedämme, vaikka vauvat keskustelisivat intiimisti jumalan kanssa vaikkapa joka hetki? Tietenkin kaikki perustuu kauheaan olettamukseen, joka kristinuskossa on jotenkin kammottavaa, että kaikki jo syntyessään ovat jotenkin syntisiä - epäpuhtaita - likaisia ja pahoja. Järkyttävää! Järkyttävää! Jos minä siunaan oman lapseni, on se mielestäni aivan yhtä validi kuin jonkin ukkelin, joka pukeutuu mustiin, siunaus.

Ja sanonpa vielä, fammuni väitti, että siitä syystä minäkin olen elämässäni eteenpäin rynninyt, vaikka karuuksiakin on tullut vastaan, että koska minut on ristitty, niin jumala minua auttaa eteenpäin.
Hmph.
Kyllä se on luonne, persoona ja kyky selvitä ja kyky luottaa siihen että tästä selvitään ennemminkin. Ja olkoonkin, vaikka se olisikin jokin korkeampi voima, ei sillä ristimisellä ole siihen mitään tekemistä, että minua vahtataan ylhäältä päin. Senkin voyeristiset pervot!

Ps. Kyllä minusta kuka tahansa saa lapsensa ristiä, en ole sitä vastaan, mutta minä teen niinkuin minä teen. En kenenkään mieliksi, eikä päätäni saa huonoilla perusteilla käännettyä.

Jos nettiin haluat mennä nyt

Se onnistui!!! Jee! Olen siirtynyt tälle vuosituhannelle kunnialla! Osasin laittaa kotona kirjoittamani tekstit nettiin. VAu. Olen kuin uusi ihminen.

No. Jos tahdotte nähdä firstbornin kuvan, eli Kristianin, niin menkää irc galleriaan ja etsikää sieltä henkilö lehtone. (lapsen isä), Judi oli kuulemma laittanut vauvan kuvan sinne galleriaansa...

Niin että niin heenoa en vielä ole että osaisin tehdä linkkejä teksteihini. Ehkä joku kaunis päivä.

Kelle nalli napsahtaa

Tänään Kristian menee yökylään mummullensa. Tänään Carmabal saa vapaaillan! Ja mitäkö äitiytynyt Carmabal tekee? Carmabal menee katsomaan Sin Cityn ja sitten Carmabal soittaa kovalla musiikkia ja hörppäisee muutaman bacardibreezerin occasionin kunniaksi!
Vaikka Kristian onkin hämmästyttävän kiltti poika – niin silti yksinhuoltajana oleminen on rankkaa jo siitä syystä että kukaan toinen "rikostoveri" ei ole siinä auttamassa, esimerkiksi välillä pitämässä sylissä tai tekemässä ruokaa. Itse pitää kaikki tehdä. Ja vaikka kaiken saakin tehtyä, ottaa se omansa ihmisestä. On mukavaa että saa joskus aikaa itsellensä, ihan ja vallan.
Joku varmana on sitä mieltä ettei viisiviikkoista voi antaa yökylään, mutta joku on aina eri mieltä kaikesta mitä päätät tehdä jossain päin muailmaa. Joten enköhän sitten itse tee ne päätöksetkin kun teen muutkin asiat itse. Hyvä se on jeesustella siinä vieressä. Tosin jeesustelenhan minäkin, joten annetaan muillekin se mahdollisuus. Mutta minä lähden nyt viettämään vapaapäivää – erittäin hyvin ansaittua sellaista!

Toistuva teema

Näin siis jälleen toistuvateemaista unta. Aluksi huvitan teitä rakkaat lukijat ehkä eräillä sairaimmista näkemistäni unistani pitkiin aikoihin.

Olin ajamassa lohtajalta kokkolaan kälviän kautta, mutta ajopeli oli varsin outo. Se oli kuin suuri, tyhjä viilikuppi, jonka päällä istuttiin sillä tavalla että jalat kenotti 90 asteen kulmassa ylöspäin ja sitten niitä heiluteltiin ylös alas, jotta muki liikkuisi eteenpäin. Niin – ei siinä mitään pyöriä alla ollut mutta sillä sen sai liikkumaan. Niinpä sitten viiletin viilimukissani eteenpäin pitkin valtatietä ja rekat tööttäili mulle kun huomasin että mullahan oli päälläni vain alushousut ja rintsikat. HÖ.
No, päätin vaihtaa hankalan ajopelini johonkin parempaan koska selkä alkoi kipeytyä kiusallisessa asennossa. Varastin siis jonkun miehen maastopyörän kälviällä ja sekin oli jotenkin aivan nurinkurinen, siinä piti ikään kuin roikkua sarvista käsivoimilla ja polkea ylöspäin, niin kuin ne polkimet olisivat olleet siellä lähellä sarvia. En siis päässyt juuri puusta pitkään.
No, eipäs siinä, törmäsin matkallani sitten joukkoon ninjoja. Eikä mitä tahansa ninjoja, vaan alusvaateninjoja!!!!! (HÄH?) Aivan, alusvaateninjoja. Ne taistelivat toisiaan vastaan yhdistelemällä kaikenlaisia erilaisia alusvaatteita. Menin mukaan niitten taistoon ja taistelin jotain 13-vuotiaalta vaikuttavaa poikaa vastaan, joka voitti mut kuin häkää laittamalla toiseen jalkaan mustan sukan ja toiseen punaisen ja vetäisemällä vanhat sukkahousut päänsä yli. Kaikki muut nyökytteli tietäväisen näköisinä ja hymistelivät innoissaan. Oli todella käärmeissäni – tuosta oli paha panna paremmaksi.

(En ihmettelisi jos olisin unissani nauranut)

No unet vaihtelivat. Siirtykäämme seuraavaan.

Menin käymään isoveljelläni, jolla oli upouusi tyttö-ystävä. Ne makoilivat pelolla isoveljen talon vieressä ja isoveljellä oli kauhea krapula. Se sanoi että löysi baarista ihanan naisen ja käski mun vilkaista sitä. Nainen makasi jonku huovan alla vielä sammuneena (tosi ihanaa joo)
Nostin huopaa ja irvistin. Melkonen kotka. Ihmettelin mistä se oli moisen puimuri uhrin löytänyt. Sillä oli kaksikymmentä toinen toistaan rumempaa tatuointia ja kalju, joka ei sopinut. Mietiskelin että minkähän hämmästyttävän seksitempun se oli tehnyt että oli saanut isoveljen noin kiedottua pikkusormensa ympärille.

Ja sitten asiaan.

Luin unessani jotain rajatiedon lehteä, jossa ihmeteltiin mihin Kalevi Riikonen oli kadonnut. Sanoin kaverilleni, että onpa kummallista – justhan näin unta, että Riikonen katosi mun unessani. Tuntui tosi oudolta että se olikin oikeasti tapahtunut.

Toistuva teema. Tuo Riikonen. Mitähän se nyt sitten meinaa?

(Niin että varsinainen asia oli sitten noin lyhyt. hähhää)

Maailman kauneimmat kappaleet.

Päätin siirtyä tälle vuosituhannelle ja alkaa kirjoittamaan nämä blogitekstini kotona koneella ja siirtää ne uskaliaasti sitten kirjastossa koneelle. Uskaliasta se lienee siksi, että olen ennenkin todennut olevani täysi käsi koneitten kanssa.

Tällä samalla koneella (Judin kone – kun on siellä amerikassa) on erinomaista musiikkia. Törmäsin mm. Coldplayn X&Y läviskään – taitaa olla uusin. Olen ennenkin tykännyt Coldplaysta, siinä on jotain niin rentoa ja hiljaisen koskettavaa, mutta täytyy sanoa että uusiin ulottuvuuksiin on tällä levyllä päästy. Erityisesti kappaleet Fix You ja nimikkokappale x&y olivat jotenkin mulle koskettivammasta päästä.
Päätän köyhän levyarvosteluni siteeraamalla noita kappaleita (mikä huikea yllätys!) ja kehoituksella joko ostaa rohkeasti tämä levy tai ainakin lainata kaverilta tai jostain netistä hakea.

"When you try your best but you don´t sucseed
When you get what you want but not what you need
When you feel so tired but you can´t sleep
Stuck in reverse

And tears come streaming down your face
When you loose something you can´t replace
When you love someone but it goes to waste
Could it be worse?

Lights will guide you home
And ignite your bones
And I will try to fix you..

(ja upea loppu..)
Tears streaming Down your face When you loose something you can not replace
Tears streaming Down your face I promise you I will learn from my mistakes"

* Coldplay – X&Y – Fix You*

Depeche Mode

Arvatkaa mikä bändi tulee suomeen maaliskuussa? Arvatkaa kuka lähtee katsomaan sitä jos ja kun saa liput? Arvatkaa kuka on jo pitkään halunnut sen aktin nähdä?
AH! Vielä kun The Curen näkisi niin voisi sitten vanhana ja raihnaisena kuolla onnellisena.