31.7.09

Deep insight

Kirjoittelen nykyään niin vähän että hävettää. Sanon itselleni ettei ole aikaa. Facebook on muuttunut sosiaaliseksi paikaksi ja blogi unohtui, koska tätä ei kukaan lue. Silti joskus harvoin harvoin kirjoittelen kun keksin jotain arvoista sanomista.

On ikävä aikoja, jolloin ihmiset kirjoitti ajatuksiaan, uniaan, tapahtumiaan blogiin. Nykyään en juuri jaksa aina niitä seurata, joskus vilkaisen, ja kun jokin kiinnittää huomion, luen koko läpinän. Minun sanomiseni eivät juuri monipuolisia ole koska innostun kirjoittamaan vain synkkinä hetkinä. Ehei, ei täällä hirressä kokoajan kiikuta, vieläkään.

Nyt testailen erilaisia masennuslääkkeitä, josko jokin niistä auttaisi avuttomaan ihmisen olotilaan ja olen viehättynyt pinnallisesta musiikista syvällisen lisäksi. Kaipaan nimittäin erilaisia maneereita, erilaisia tunnetiloja, erilaisia ajatuksia, ainakin silloin tällöin. Joskus on mukava kuunnella musiikkia, joka ei muistuta minua masentuneisuudestani! Itseasiassa se on erittäin toivottavaa hiukan keskittyä joskus muuhunkin.

Teen töitä työkokeilussa erittäin mukavassa paikassa, mutta päädyin vaihtoehtoon vähentää 5 päivästä viikossa 3 päivään koska uuvun, väsyn, sitten masennun koska tuntuu että petän kaikkien odotuksen enkä pidä siitä tunteesta. Täytyy saada itsensä johonkin kuntoon, jotta voin saada tyydytystä tehdyistä töistä. Koulu houkuttaa mutta vain ajatuksena toistaiseksi. Asia kerrallaan, terveys ensin.

On tullut sekoiltua, jos mitäkin kaikenlaista. Suhdeasiat on tullut sekoiltua ja puitua kaikenmoisilla tavoilla joten annoin niittenkin mennä. Jos nyt tämä, mielenterveys ensin. Välillä päätös miellyttää, välillä vituttaa - herkkä tasapaino, sanoisin, sarkastisesti.

Kuulin tänään antavani kovan vaikutelman itsestäni. Että mikään ei minua juuri kosketa, että olen kuin mies, tai vastaavasti, rekkalesbo. Vakuutan, että minussa on herkkiä puolia.. olkoonkin etten aina niitä näytä. Tunteitten näyttäminen muille on ollut minulle jo pitkään hyvin vaikeaa, jopa ahdistavaa. Mutta tänään minut täytti ensimmäistä kertaa moniin vuosiin suoranainen tuska osoittaa, etten ole vain kova ulkokuoreni, joka on tyyni ja kylmä vaan että sisälläni on aivan niitä samoja naisellisia, heikkojakin piirteitä. Että olen muutakin kuin rivouksieni sairas summa. Että olen muutakin kuin karujen toteamuksieni ja julmien päätöksieni yhteennivoutuma.

Minä olen Minä. Kylmä ja kuuma. Heikko ja vahva. Yksinäinen ja moninainen. Epätoivoinen ja tyyni. Kaukainen ja läheinen. Ajaton ja pikainen. Sensuelli ja rivo. Vihainen ja onnellinen. Pettynyt ja realistinen.

Mikä näistä syntyy? Sekamelska. Oi kyllä.