11.10.09

Turn-around-tricks.

Seison valtavan, uudelleen rakennetun lapsuudenkotini vintissä. Näkymä edessäni jatkuu eteenpäin, puolivalmiita huoneita, osa tilasta sisustettua, jossakin makaa joutilaana työkaluja. Jo illan helmassa lepoon jätettyjä.
Kristianin huone on vielä kesken, samoin Kristianin pikkuveljen. Judi ja hänen
vaimonsa rakentavat tätä taloa nyt.
Vasemmalla katto mataloituu ja tilaan on luotu pieni pukuhuone, rekki täynnä takkeja, paitoja, muita vaatteita. Lähempänä keskikäytävää on seinällä suuri peili, sekä tummaa puuta oleva rautahelainen arkku. Sen päällä on valkoinen pitsiliina ja kuivakukka-asetelma.
Katselen peiliin, Kristian leikkii siellä, takanani, ja hymyilee minulle, vastaan hymyyn punaisten hiusten melkein peittäessä kasvoni.
Käännyn kohti Kristiania ja sydämeni jättää lyönnnin väliin - välissämme seisoo joku, joku jonka kuvaa ei peilistä näkynyt.
Kirkaisuni kaikuu koko tilan läpi, mutten ole aukaissut suutani, sydän ei lyö. Kristian ei näe miestä.
Ihan takanani, vajaan metrin päässä minusta, seisoo mies. Tummaihoinen afrikkalainen mies, ehkä kaksimetrinen, jopa pitempi. Hän pitelee edessään kärryä, jossa on rääsyjä, selässään hänellä on reppu.
Pää retkottaa velton oloisesti takakanttiin, lommolle painuneet posket ja korostuneet kalpeat poskipäät. Miehen suu on ammosen auki, hampaat hiukan huonokuntoiset. Silmät ovat kääntyneet ympäri ja vain kellertävä valkuainen hohtaa kuoleman kalvettamissa mustissa kasvoissa.
Mies lähtee liikkeelle oudosti nytkähdellen eikä henkeni kulje vieläkään.
Kuulen päässäni miehen äänen, kun hän sanoo kuivuudesta haljennein huulin;

"You musn't be afraid."

7.10.09

Could you articulate that once more, so I can bash your head in?

Poikani, Kristian, on iloinen lapsi.
Hän leikkii, juttelee, laulaa, tanssii, keksii juttuja, on innostunut saduista, pyssyleikeistä ja liikunnasta. Hän syö terveellisesti, tykkää syödä kaikenlaista ruokaa, tottelee melkoisen kiltisti ja kuuntelee kun asia on vakava.
Kristian on sopeutuva, itsenäinen lapsi, joka ei pelkää ihmisiä ja tulee toimeen aikalailla kaikkien kanssa.
Kristianilla on ehjät, hyvät vaatteet päällään ja hän ei sairastele erityisen usein, ei ole kokenut korvatulehdus/poskiontelotulehdus/mikään tulehduskierteitä. Kristian innostuu vaikka mistä ja on aktiivinen.

Kuulostaako hyvinvoivalta lapselta? No - kyllä minun mielestäni - sekä aika monen muunkin mielestä.

Kristianin äidillä on jonkinverran masennusongelmia, ei en juopottele, vedä huumeita, viiltele itseäni/ryve ylenpalttisesti kurjuudessani. Puran pahimmat tuntemukseni, jotka eivät välttämättä edes ulos näy, yleensä blogiini, yleisimmin siihen, että kuuntelen minua koskettavaa musiikkia. En koe olevani tarpeeksi hyvässä hapessa tehdäkseni kokopäiväistä työtä/työkokeilua, mutta opetan itämaista tanssia joka maanantai ja tanssin 3 tuntia ja ihmiset viihtyvät kurssillani - silloin en ongelmia mieti. En aina nuku hirmuisen hyvin, ja olen aamukärtyinen, mutta yleensä se menee ohi ja hirtehishuumorilla käsittelen pahimpia kiukumuksiani ja opettelen hallitsemaan niitä. Joskus nukun aamuisin pitempään, tai no, torkun enemmänkin, ja laitan Kristianille aamiaista ja hän pyytää minulta apua jos siihen tarvetta on.
Pidän kotini kohtuu siistinä, joskus on sottaista, joskus tosi siistiä. Joskus en hoida kaikkia asioita piirun tarkkaan, mutta yleensä selvitän hommat kuitenkin. Harrastan asioita, olen vielä kiinnostunut asioista, ja nautin vielä asioista. Joinakin päivinä en, se tuskin on mitenkään outoa, aikuisuus kun on täynnä asioita, jotka joskus huolettavat ja ahdistavat.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Päiväkoti-olennot ovat tehneet minusta ilmoituksen Lastensuojeluviranomaisille, koska he ovat sitä mieltä, että Kristian on liian itsenäinen ja että he ovat huolestuneita hänen hyvinvoinnistaan.

Er, say what?

Aivan.

Jos koskaan olen tuntenut polttavaa tarvetta repiä irti nahat elävästä olennosta, työntää baseballmailan perseeseen ilman liukastetta, nyppiä hiukset yksi kerrallaan päästä, paistaa silmät kuopissaan pienellä liekinheittimellä ja lopuksi antaa neljän valkoisen oriin repiä tuo kurja olento pieniksi kappaleiksi vetoleikissä, niin nyt on se hetki.

Minä olen hakenut apua masennukseeni, asia menee hitaanlaisesti kokoajan eteenpäin. Jos ei mene, vaadin sen menevän. Kaipasinko lisäpaineita? Silmätikuksi joutumista? Ylireagointia alireagoinnin sijaan? Kaipasinko tunnetta, että mitään, mitä teen ei kelpaa? Kaipasinko tätä? Kaipaako Kristian, hyvinvoiva lapsi sitä?

Up yours, päiväkoti, fuck you, te ihmeelliset ihmiset, joitten mielestä lapsi ei saa osata tehdä mitään itse. Ja olen aivan varma, että sekään ei kelpaisi, jos lapsi ei osaisi tehdä mitään itse.

2.10.09

From This World

Minä en kuulu tähän maailmaan. En ole osa sitä, se ei ole osa minua.

Niin kaukaiselta voi joskus tuntua. Joskus se on vaan parempi tuntea niin kuin tuntea olevansa osa tätä maailmaa, jossa ei saa olla, ei saa hengittää, ei saa elää. Pohdin mitä tehdä, kun puristaa näin enkä näe mitään ratkaisua.

En ole itsetuhoinen, se osa minusta on kuollut jo kauan sitten. Jotenkin on vain kestettävä. Joten harrastan eskapismia. En ole tässä maailmassa silloin.
Mutta siinä on se toinenkin puoli, niin kauan kuin muistan, minusta on tuntunut, etten oikein kuulu tänne. En todellakaan tiedä mistä se johtuu, enkä tiedä uskaltaisinko juuri nyt edes arvailla.

Viime aikoina minulla on ollut erityisen ristiriitainen olo. Yritän parantaa asioitani hakemalla apua ongelmiini, samalla uskon ja tunnen, että ne eivät muutu, eikä kukaan ole kiinnostunut auttamaan minua. Olen nimi paperissa, paperi pöydällä, sadan muun paperin joukossa. Harmaa kuva harmaitten kuvien joukossa.

Laitan kuulokkeet korvalle - musiikkia täysille. Ja voin kadota sinne.
Avaan kirjan - silmät lepäävät kirjaimissa. Ja katoan sinne.
Avaan koneen - annan alter egoni johtaa. Ja katoan sinne.
Suljen silmäni - nukahdan ja vaellan. Ja katoan sinne.
Katoan jos tahdon. Yleensä tahdon.

Ulkopuolella minua ravistellaan, kutsutaan, kysellään ja piikitellään. Miksi tahtoisin vastata, kun minulla ei ole vastauksia? En vain jaksa ajatella sitä.

Tuntuu että minusta puuttuu osia, joilla muilla ihmisillä on. Joskus ei edes tunnu ihmisiltä.

Tänään minulle vieras ihminen sanoi, että hän välittää minusta ja on huolissaan minusta. Katsoin suoraan silmiin, eikä minusta tunnu miltään - ei miltään.

Eilen pyöräilin kaupasta kotia ja havahduin siihen että katselin sorsia Suntissa. Ne vaikuttivat kiinni jäätyneiltä. Kuolleilta, halvoilta kopioilta.

"I could've had everything, I shoul've had everything. Screw myself over." [P!nk]