Nocturnal behaviour osa 53; Suon silmässä

Lennän maiseman yllä. Vesi on noussut niin ylös, että se on peittänyt alleen suurimman osan niemen asutuksesta. Niemi on kadonnut ahnaan meren syliin ja muuttunut hetteiseksi, arvaamattomaksi suoksi.
Katson mennyttä muistellen kuinka maailma on muuttunut toiseksi paikaksi.
Laite, jonka avulla liidän, kiidättää minut tasaisin väliajoin lähemmäs suon vetisen pinnan rajaa, rehevää kasvustoa, jonka tunkee läpi likaiselta näyttävän veden. Kun melkein uin tunkkaiselta tuoksuvan suoveden seassa, laite kohottaa minut taas ylös, ja liidän kaarevasti kohti suota.
En pidä tästä paikasta, enkä pidä tästä lentämisestä joka kiskoo minua kuin kuollutta lehteä syystuulessa.

Ajelemme autolla niemen nokalle. Maisema on kallioinen ja nousee hurjasti kuin ajelisimme vuoren rinnettä ylös. Sinä sanot että sinua ahdistaa tämä vuoristo ja en voi ymmärtää. Kerron, kuinka rakastan vuoria ja kallioita ja muistelen ala-asteen luokkaretkeä, jonka tähtikohta oli Kajsats-vuorelle kiipeäminen.
Välillä tuntuu kuin auto kippaisi ihan pian ympäri, koska nousu on niin kaltevaa. Tien vierellä vasemmalla puolella kasvaa ennen viimeistä, korkeaa nousua sankka kuusimetsä, jonka tumma syli kutsuu minua. Hämmästyn käsittämättömän suuren kuusen kohdalla. Se on kaatunut muitten kuusien syliin ja sen runko on paksu kuin maailma. Ystäväni kertoo sen kaatuneen viimeisimmän ukkosmyrskyn aikana, ja että harva kuulemma edes huomaa sitä. Ihmettelen kuinka kukaan voi olla huomaamatta sitä.

Suomaisemaa halkovat satunnaiset asutukset, osa puoliksi uponneina veden huomaan, osa seisoo huterasti hiukan vakaammalla suomaalla, sekä valtaisat suonsilmät sekä suurehkoilta lammilta näyttävät vesistöt. Jotkin suonsilmistä ovat kauhistuttavia kurimuksia, kuin maailman pintaan porattuja aukkoja, jonne vesi pyörii kontrolloimattomasti. Ne luovat imun, jota vastaan taistelen joka kerta kun joudun sellaisen lähelle. Ne saavat sisälmykseni kääntymään ympäri silkasta kauhusta. Mihin joutuisin, jos en kykenisi taistella niiden vetoa vastaan?

Lennellessäni huomaan hetteellä vilkkuvan pienen punaisen valon. Liidän sitä kohti ja poimin sen ylös. Se on hätäsignaali. Pienen pieni radio yskii rätisten ilmoille yksitoikkoista avunpyyntöä miehen äänellä. Päätän yrittää etsiä hätäsignaalin lähettäneen henkilön ja auttaa häntä. Paikallistan, mistä signaali on tullut ja suuntaan heittelehtivän lentoni kohti oikeaa suuntaa.

Olemme saapuneet kallioiselle rannalle ja ihailen autosta astuttani maisemia. Ystäväni tuntuu olevan yhä kovin ahdistunut. Meri tyrskyää herkeämättä rantakallioihin ja heittää valkoista vaahtoa ilmaan. Ryntään rantatörmälle ja kurkistelen alas aallokkoon.
"Älä mene sinne!! Tiput alas ja aallokko murskaa sinut kallioihin!!" Kuulen ystäväni huutavan aaltojen kohinan yli ja huudan takaisin etten tipu. Maailma tuntuu kallistuvan, tunnun olevan vain jalkapohjieni varassa kiinni kalliossa, tuntuu kuin koko maailma pyörisi ympäri, välillä olen ylösalaisin ja roikun kalliosta sormillani ja kaikki huutavat ympärilläni että tipun vaikka vakuutan, etten aio tippua. Vesi näyttää yhtäkkiä samealta ja uhkaavalta, liian syvältä ja näen sameudessa nousevia teräviä kiviä. Otteeni alkaa lipsua kalliosta mutta silti en ymmärrä olla kauhuissani, vaikka ystäväni kirkuu jossain lähelläni, en näe muuta kuin tuon veden kurimuksen allani. Maailma jatkaa outoa kallisteluaan ja yhtäkkiä olemme takaisin autossa, ajamme liian lujaa kiemuraista ja jyrkkää tietä alas niemen nokalta. Pelkään, että suistumme uhkaavasti lainehtivaan mereen. Se tuntuu lainehtivan kokoajan lähemmäs rantaa.

Olen saapunut ihan sen alueen reunalle, josta signaali on tullut. Alue on kiellettyä aluetta, vaarallista aluetta. En kuulu sinne, mutta olen itsepäinen, tahdon auttaa sitä henkilöä, jonka avunpyyntöön törmäsin. Aluetta ympäröi tarkasti vartioitu raja-aita, joka on korkea ja sähköistetty. Pohdiskelen hetken, miten pääsen aidan yli ilman, että saan fataalisen sähköiskun. Valjastan lentolaitteeni ottamaan sähköiskun itseensä ja rysäytän aidan läpi. Syöksyn alueella jatkuvaan suohon ja kuulen takanani alkavan nousevan ja laskevan hälytyssireenin ulvonnan. Lentolaitteeni on ylikuormittunut sähköiskusta ja juodun pakenemaan syvemmälle suoalueelle taistellen tieni läpi mudan, liejun, kasvien ja likaisen veden. Takanani rapisee ja kuulen vartijoiden äänet, he etsivät minua kuumeisesti.

Teen äkkikäännöksen sankkaan korsikasvustoon ja sukellan sen läpi kiemurtelevan uoman veteen. Yritän pysytellä mahdollisimman kauan veden alla ja haukata happea ihan kasvuston reunoilla. Karistan tehokkaasti vartijat kannoiltani ja jatkan matkaani puoliksi uiden, puoliksi rämpien melkein mangrovemetsikköä muistuttavan puukasvuston seassa. Keskellä metsää vastaani juoksee kolme ajokoiraa, jotka tuntuvat jahtaavan jotakuta, mutta minua ne eivät pysäytä. Ne juoksevat korvat ja kielet heiluen ohitseni. Jatkan matkaani kohti signaalin lähettäjää. Hätäsignaalin radioon asennettu jäljityslaite välkkyy nyt paljon tiuhempaan tahtiin, alan olla lähellä.

Veden nouseminen on aiheuttanut sotatilan maailmaan. Etsin jotakuta, joka voisi auttaa meitä pakenemaan turvalliselle maalle. Samaan aikaan koen vahvaa déja vu - tunnetta, kuin tämä kaikki olisi vain vanhaa toistoa. Kuin olisin ollut olemassa jo ensimmäisen vedennousun aikaisen sodan aikana. Tunnistan miehen, jota etsimme kun hän viheltää vanhaa laulua. Se on niin tuttu ja melkein kieleni päällä. Tunnistan sen pian, se on vanha kehtolaulu, ja sitä käytettiin ensimmäisen sodan aikana hälytysäänenä tulevalle hyökkäykselle. Alan laulaa likaisessa kafeteriassa lentokentällä laulua ja mies nyökkää minulle.
Seuraamme häntä lentokentän naistenvessaan.

Siellä kohtaamme oudon näyn. Vessatiloissa istuu vanha mies ruskeassa kangastakissa ja huopahattu päässään. Miehen täytyy olla ainakin 80-vuotias, niin ryppyinen hänen naamansa on. Hän tirkistelee meistä välittämättä kahta nuorta naista, jotka istuvat vessakopeissa pissalla ja huomaamme pian miehen vetävän ahkerasti käteensä. Tytöt nauravat vessakopeissa ja toinen heistä pieraisee kovaäänisesti ja avaa sitten oven. Tuijotamme hämmentyneinä kun tyttö alkaa seistä käsillään vessapytyn päällä ja ruiskauttaa kuirupaskat pitkin vessakopin takaseinää. Vanha mies onanoi äänekkäästi voihkien ja laukeaa sperma roiskuen vessan oville.

Tytöt sipsuttavat hihittäen pois ja kolmas tyttö tulee eräästä yksinäisestä kopista. Hänen liekinpunaiset, lainehtivat hiuksensa muodostavat pitkän ponihännän hänen selkäänsä. Naisella on päällä kafeterian työntekijän univormu ja hän hymyilee hellästi vanhalle miehelle "Senkin vanha pervo." Hän sipaisee miehen sänkistä poskea ja mies näyttää hypnotisoituneelta kuin saalis käärmeen edessä.
Nainen paljastaa pitkät, terävät hampaansa ja pureutuu miehen kaulaan rusahduksen saattelemana. Peräännymme vessasta kammottavan näyn edestä takaisin lentokentän päärakennukseen.


Saavun hiukan kiinteämmälle maalle ja huomaan sankan pajukon takana seisovan erittäin ränsistyneen talonhökkelin. Radion signaali ei enää vilku vaan pieni valo loistaa jatkuvasti. Olen saapunut avunpyynnön lähettäjän luokse.
Kiertelen ympäri hökkeliä ja sen takana olevaa rähjäistä pihaa, joka koostuu ruosteisista rautaromuista, rikkonaisista autoista ja kodinkoneista ja kanaverkolla ympäröidystä pienestä laitumesta, jolla kymmenkunta kalkkunaa hytkyttelevät uteliaina helttojaan minulle. Kukaan ei tunnu olevan likaisessa hökkelissäkään kotona, jonne uskallan kurkistaa varovaisen koputuksen jälkeen.

Seison pihalla orpona kun joku törkkää minut maahan ja heittäytyy päälleni, ilma pakenee keuhkoistani ja yritän haukkoa happea, en edes tiedä mitä tapahtui, näen vain tummaa, kunnes erotan ylläni makaavan miehen. Mies pitelee käsiäni maassa ja tunnen hänen olevan vahva, liian vahva, että voisin tapella irti hänen otteestaan. Miehen maantienvaaleat, lyhyet hiukset ovat likaiset ja hän hymyilee minulle inhottavasti. Jokin hänen silmissään kertoo vaarallisesta mielipuolisuudesta.
"Tiesin, että joku vielä tulee, mutta enpä arvannut, että ihan näpsäkän vaimon saisin!" Vedän terävästi henkeä ja yritän sanoa jotain vastaan, mutta mies iskee minua napakasti kasvoihini avokämmenellään ja korvissani soi ja en näe taas hetkeen mitään iskun aiheuttaman kivun takia.
"Minun vaimoni on sitten kuuliainen vaimo, ja tekee kuten miehensä käskee!"
Muutaman napakan lisäiskun saattelemana mies repii vaatteet yltäni ja raiskaa minut pihamaallaan raivokkaasti. Kauhuni ei tunne rajoja, tiedän, etten pääse karkuun, etten koskaan pääse pois tuon mielipuolen kynsistä. Yöllä en enää edes itke kun mies sitoo minut sänkyynsä ja raiskaa minua läpi yön aina aamun pikkutunneille asti hakaten minua samalla armottomasti. Jäjellä on vain hirvittävä kipu.

Olemme saapuneet turvaan ja meidät on ohjattu asumaan pieneen mökkiin kaupungin reunamilla. Mökki ei ole mitenkään erityisen hyväkuntoinen, mutta se välttää niin kauan kuin on kesää jäljellä. Käymme vierailulla ystäväni talolla, ja pääsen pitkästä aikaa käymään internetissä. Joku on laittanut linkin facebook-profiilini seinälle, mitä hän löysi kun googletti nimeni. Linkki ohjaa minut ylilaudan tapaiselle sivustolle, jossa on useita kuva- ja videokollaaseja elämästäni, ne on parodioitu mahdollisimman loukkaaviksi. Ensimmäinen kuvasarja kulkee nimellä "Kauniista Goottivalaaksi" ja siinä muutun ruipelosta 18-vuotiaasta lihavaksi kolmekymppiseksi minuksi. Toinen on videosarja nimeltä "Näin Goottivalas epäonnistuu elämässä" ja siinä on kuvamateriaalia elämäni synkimmistä hetkistä ja jokaisesta epäonnistuneesta suhteestani, sekä kirjoituksiani henkilökohtaisista asioistani, omaa käsialaani, kirjoista, joita kukaan ei ole lukenut. Ketjuja on monia muitakin, jotkin apinoivat wowin pelaamistani ja kuvaavat noloimpia virheitäni raideissa.
Kumma kyllä en suutu vaan pidän juttujen tekijää lähinnä naurettavana ja säälittävä ihmisperseenä, joka on onnistunut hakkeroimaan ja keräämään minusta näin mittavia tietoja ja vääntämään ne oman mielensä mukaisiksi. Kaikista eniten nauran kyyneleet silmissäni hysteerisesti videolle, joka on tituleerattu "Sekopää Goottivalas sekoilee". Siinä on minusta ilmeisesti salaa kuvattua videota, jossa pelleilen vetäen jotain roolia. Ketjun ideana on saada minut näyttämään mahdottomalta idiootilta ja tyhmältä, pinnalliselta ja surkealta ihmisrauniolta.
Puistelen päätäni ja mietin, kuka on mahtanut käyttää aikaansa tähän.

Elän hirviön vaimona. Se tuntuu pelkältä vitsiltä, koko vaimo- sana, mutta sillä tapaa hän kutsuu minua, samoin koko muu kylä, joka on täynnä sisäsiittoisia idiootteja, toinen toistaan typerämpiä ihmisiä. Tunnen olevani heitetty keskelle kauhuelokuvaa. Olemme kylällä kirjastossa käymässä, kun "mieheni" yltyy haluamaan seksiä siellä. Tiedän etten voi edes kieltäytyä. Hän vain hakkaisi minut kahta kauheammin. Olen muuttunut apaattiseksi ihmisraunioksi, mitään toivoa paosta ei ole.
Mies raahaa minut ranteesta puristaen kirjaston erääseen huoneeseen, mihin on varastoitu kirjoja, ja jossa kylän pappi kopioi jotain kirjoituksia.

Pappi katsoo miestäni hetken ja mies kertoo hänelle mitä hän aikoo tehdä minulle. Pappi innostuu ja hymyilee puoliksi hampaatonta hymyään. Hän lupaa auttaa miestäni ja kutsuu paikalle kanttorin, jonka kanssa hän aikoo auttaa ja samalla harrastaa reipasta sodomiaa toverinsa kanssa. Tunnen syvää epätoivoa, mutten voi sanoa sanaakaan. Niin mieheni heittää minut huoneen pöydälle ja virittää alleni uuden viikatteen, jonka hän osti kaupasta. Viikate painaa selkääni jos herkeän pitämästä kehoani epäinhimillisessä asennossa. Pappi ja kanttori vetävät käsiäni toiselle puolelle ja pitävät minut paikoillaan kun mieheni aloittaa raiskaamiseni innosta puhkuen. Kuulen kuinka pappi ja kanttori puuskuttavat toisiaan vasten takanani ja toivon, että kuolisin.

Herään puhelimen pirinään ja kiitän mielessäni henkilöä joka herätti minut painajaisesta, joka ei tuntunut loppuvan millään.