We are eating ourselves up

Lueskelin tuossa puolijärkyttyneenä noita hurjia keskusteluja kiusaamisesta, mitä nyt on myllytetty isolla pyörällä mediassa. Sitten luin tavallaan asian ytimeen kohdistuvan Uguksen blogikirjoituksen, vaikka aiheesta poikkeaakin.

Tätä minä olen pohtinut jo hetken.

Miksi kaikesta tehdään ylianalyyttistä? Tavallaan tuntuu, kuin epäonnistumisemme ihmiskuntana on nyt laajennettu massaan, venytetty syynääväksi verkoksi kaikkien ylle, pyritty ottamaan jokainen tähän tukalaan tilanteeseen. Ja mitäkö tarkoitan ihmiskuntana epäonnistumisella? No, periaatteessa en osaa täysin selittää sitä koska kyse on niin isosta kokonaisuudesta, että vaistoan palasia sieltä täältä enkä osaisi sanoa mistä tämä kaikki on edes lähtenyt.

Selvää on kuitenkin se, että jossain kohtaa jotain outoa on tapahtunut, kun puhumattomuus on vaihtunut siihen, että kaikki tabut ja vaikeat asiat tuodaan esille ilman työkaluja ja vaadittavaa älykkyyttä ymmärtää niitä asioita ja puida niitä asioita niin että kaikesta siitä hulabaloosta olisi todellista hyötyä.

Joku sanoo jotain väärin, jonkun sanoja vääristellään ja yhtäkkiä ovat käsittämättömät määrät ihmisiä nousseet barrikadeille huutamaan toinen toistaan kovempaan, ilman todellista halua selvittää tilannetta, vain saada oma äänensä kuulumaan kaikista kovimpaa. Minä en siihen ala. Minä selvitän ne asiat mitkä voin itse omassa elämässäni selvittää, koska minulle on selvää, että tätä ei tule hetkeen vielä tapahtumaan isommassa mittakaavassa.

On aivan vitun pelottavaa, että kaikkeen on aplikoitu tämä järjetön täydellisyyden haku. Ylianalysointi ja tarve tehdä kaikesta tavallisestakin jotain älyttömän ihmeellistä. Jos olisin yhtään vainoharhaisempi ihminen, voisin melkein kuvitella, että tällaisella yritetään kansainvälisesti kääntää huomiota pois jostain paljon tärkeämmästä, kuka tietänee ja ketä kiinnostanee, kun pitää olla täydellinen suhde, täydellistä seksiä, olla täydellinen perheenjäsen, täydellinen työntekijä, täydellinen koululainen, täydellinen kuluttuja ja täydellinen, piste.

Ei siis helvetti mitä paskaa! Tänään minä itsekin pysähdyin tätä ajattelemaan. Maailma ei ole täydellinen, eikä koskaan tule olemaan. Me emme tule keksimään täydellistä kasvatusmenetelmää, me emme kykene tekemään täydellistä yhteiskuntaa, emme sitten millään, emme näillä eväillä. Miksi haihatella sen perään mitä ei voi olla. Utopistinen unelmointa voi olla hauskaa pakoilua todellisuudesta, mutta jossain vaiheessa on pakko vetää pää ulos perseestä ja tajuta se, että niin ei vain ole.

Minä en aio antaa kuin yhden ohjeen ja vain itselleni.
Elä - Ajattele - Tunne - Toteuta.