Ansia e la Paura

Että ihan aloin kryptiseksi jälleen, kyllä.

Tämä on muuten vaikeaa. Ja vähän raskasta. Miksi? Koska olen niin vitun herkkä ihminen, herkempi kuin tahtoisin olla, totta tosiaan.

Pohdiskelen, tarvitsenko sittenkin jonkun kiltimmän? Jonkun .. vähemmän tilaa ja olemista hallitsevan. Jonkun joka tekee kompromisseja. Tekeekö hän? En oikein tiedä vielä mutta vähän epäilen.

Hän sanoo, että minulla on todella huono itsetunto. Mmh. En oikein toisaalta tiedä mitä siihen sanoa, koska kyllä, se on osaksi totta, mutta tiedostan, että itsetuntoni on ollut vielä enemmän romuna nuorempana. Ja toisaalta, jos minulla ei olisi mitään itsevarmuutta, olisin ehkä antanut rutkasti useamman kävellä ylitseni vastaanpanematta elämäni aikana. En voi väittää, että olisin erityisen vietävissä. Minuun voi kyllä vaikuttaa, mutta ei minusta saa leivottu eri ihmistä. Kukaan ei ole sellaista tehnyt, ja jos minulla ei olisi itsetuntoa tai se olisi kovin kovin huono, niin tapahtuisi herkästi.

Minä en aina sano mitä ajattelen. Minä en aina tee niinkuin tahtoisin. Miksi? Onko siinä kyse huonosta itsetunnosta? En minä nyt oikein sitäkään voisi sanoa. Minulle siinä on kyse siitä, että pyrin antamaan muillekin tilaa, ja pitämään jotkin mölyt mahassani jos tiedän, etteivät ne auta tilannetta millään tavalla. Minulla ei ole valtavaa tarvetta jyrätä mielipiteilläni muiden ylitse, vaikka varmasti sitäkin joskus teen, vähän ikäänkuin huomaamattani.

Minä olen minä, ja minä tiedän kuka minä olen. Toinen kysymys, johon en tiedä vielä vastausta on se, että riittääkö se. Ja aina kun ajattelen sitä, se iskee sisään.

Ansia e la Paura. Vaikeampana kuin koskaan.