Musiikin Valta

Viime aikoina minua on vaivannut aivan hapon lailla polttava tarve taas näperöidä tuota kitaraa tosissani. Tätä ei-niin-huonoa mielihalua haittaa se, ettei kitaranpirulaisessa ole kieliä. Saatan jopa tänään hakea uudet, koska alan olla varma siitä, että osaisin siihen ne kielet vaihtaa. Viritys on asia erikseen, mutta on se kuulokorvalla ennenkin onnistunut. Sillähän ei minulle ole väliä onko kitarani absoluuttisen täydellisessä vireessä, kunhan se on MINUN vireessäni.

Pelko siitä, että olisin taas kadottanut touchin vanhoihin kappaleisiini on yksi niistä voimista, mikä ajaa siellä selän takana. Ennenkin, kun on tullut pitkiä taukoja, on jotain aina kadonnut.. joskus tosin löytynyt uudestaankin, mutta osa, kadonnut ikiajoiksi vaikka tabulatuurit ja sanat ovat paperilla. Jotkin asiat vain ovat niin hiuksenhienoilla kannattimilla, alusta alkaen.

Musiikki on minulle aina keino purkautua. Kasata sanoista polku, jota pitkin kulkea, laulaa sävel, jota pitkin tunne voi välittyä ympäristööni, jottei se vain pakota sisälläni. Siinä kitara on vain yksi apuväline. Koska kehtaisin väittää, että ääneni on kuitenkin se instrumentti, jota käytän. Ihanaa olisi omistaa kyllä vaikka kosketinsoittimetkin. Ja mikki. Ja joku järkevä ohjelma, jota osaisin käyttää, tässä koneella. Mistäs sitä tietää, mitä kaikkea saisi aikaseksi. Ja ennen kaikkea, olisi vaan äärettömän helpottavaa saada kaikki nämä sisällä pakottavat laulut talteen, etteivät koskaan hukkuisi ja katoaisi.

Ehkäpä minä otan siitä selvää, mitä kannattaisi hankkia.

Ja tällä minä aloitin aamuni.

">