Turn-around-tricks.

Seison valtavan, uudelleen rakennetun lapsuudenkotini vintissä. Näkymä edessäni jatkuu eteenpäin, puolivalmiita huoneita, osa tilasta sisustettua, jossakin makaa joutilaana työkaluja. Jo illan helmassa lepoon jätettyjä.
Kristianin huone on vielä kesken, samoin Kristianin pikkuveljen. Judi ja hänen
vaimonsa rakentavat tätä taloa nyt.
Vasemmalla katto mataloituu ja tilaan on luotu pieni pukuhuone, rekki täynnä takkeja, paitoja, muita vaatteita. Lähempänä keskikäytävää on seinällä suuri peili, sekä tummaa puuta oleva rautahelainen arkku. Sen päällä on valkoinen pitsiliina ja kuivakukka-asetelma.
Katselen peiliin, Kristian leikkii siellä, takanani, ja hymyilee minulle, vastaan hymyyn punaisten hiusten melkein peittäessä kasvoni.
Käännyn kohti Kristiania ja sydämeni jättää lyönnnin väliin - välissämme seisoo joku, joku jonka kuvaa ei peilistä näkynyt.
Kirkaisuni kaikuu koko tilan läpi, mutten ole aukaissut suutani, sydän ei lyö. Kristian ei näe miestä.
Ihan takanani, vajaan metrin päässä minusta, seisoo mies. Tummaihoinen afrikkalainen mies, ehkä kaksimetrinen, jopa pitempi. Hän pitelee edessään kärryä, jossa on rääsyjä, selässään hänellä on reppu.
Pää retkottaa velton oloisesti takakanttiin, lommolle painuneet posket ja korostuneet kalpeat poskipäät. Miehen suu on ammosen auki, hampaat hiukan huonokuntoiset. Silmät ovat kääntyneet ympäri ja vain kellertävä valkuainen hohtaa kuoleman kalvettamissa mustissa kasvoissa.
Mies lähtee liikkeelle oudosti nytkähdellen eikä henkeni kulje vieläkään.
Kuulen päässäni miehen äänen, kun hän sanoo kuivuudesta haljennein huulin;

"You musn't be afraid."