19.9.09

You can't be serious!?

No voihan helvetti.

Kuinkahan kauan tätä tilannetta voi jatkua, että hommat kusee joka helvetin suunnasta? Katotaampas.. Arvioitu jatkumisaika, unknown.
Tällä kertaa aiheena taas masennus, lääkitys ja holhousyhteiskunnan pakoitteet.

Työkkäristä sanoivat että minun pitäisi sitä sairaspäivärahaa hakea. No, sitä vartenhan minä tarvin lääkärin lausunnon, että olen masentunut, tai jotain sinne päin ainakin.
Soitin siis lääkärille, että josko sais aikaa sitä varten, että he voisivat sellaisen lipukkeen raapustaa. Enhän minä tiedä miten noi käytännössä menee, mutta vastaaottovirkailija tuntui olevan kuutamolla, eikä ymmärtävän mitä oikein tahdon. Joten hän sanoi että pyytää lääkäriä soittamaan minulle. Parin minuutin päästä lääkäri soittaa, äänessään alentuva sävy -"mitähän te nyt tahdotte".
Selitin asiani ja lääkäri kysyi olenko syönyt nyt niitä lääkkeitä ja sanoin että en. Että en halua enää lääkkeitä, että en yksinkertaisesti jaksa niitä sivuoireita, ja että haluan päästä tilanteesta jollain toisella keinolla. Mainistin myös että ajattelin kokeilla Mäkikuismaa.
"Mikä se mäkikuisma on?"
"Se on yrtti, joka auttaa masennukseen."
"Tämä on nyt vähän ristiriitaista.. sinä haluat sairaslomatodistuksen, mutta et suostu syömään lääkkeitä vaan otat jotain hihhulilääkettä, niin minusta kuulostaa siltä ettet tahdo parantua masennuksestanne."
"Ei se ole mikään hihhulilääke. Onko tämä nyt teidän virallinen kannanottonne, että masennuksesta ei voi parantua millään muulla kuin länsimaalaisen lääketieteen tuottamilla lääkkeillä? Anteeksi vaan, mutta oletteko kokeilleet niitä lääkkeitä? En jaksa enää yhtäkään sivuoiretta, koko kesäni meni pilalle niitten takia."
"Nyt ei puhuta minusta. Kyllä masennuksesta voi parantua ilman lääkkeitä, mutta se on vaan pirun pitkä prosessi."
"No mieluummin pitkä prosessi kuin inhottavat sivuoireet. Haluaisitteko itse kokeilla jotain muuta, vai kokea väsymystä, pahoinvointia, huimausta, unioireita mahdollisesti lihomista ja hiustenlähtöä enemmin?"

Minä luen tämän keskustelun rivien välistä, että ihminen ei saa parantua omalla tahdillaan, omilla ehdoillaan, vaan halutaan vaan että heität lääkkeet käkättimeen ja olet hiljaa ja teet työtä. Voi jumaliste, minä en tähän suostu! Tahdon tehdä nyt homman eri tavalla, ja sillä sipuli, sitä ei voida minulta yksilönä kieltää. Jos voidaan niin tämähän on kuin mikäkin poliisivaltio.

Sitäpaitsi, mäkikuisma EI ole hihhulilääke. Se, ettei lääkäri tiennyt mikä se on, osoittaa uskomatonta väheksyntää sekä yleistiedon ja lääketieteen puutetta. Mistä kaikki lääkkeet ovat peräisin? Millä ennen lääkittiin ihmisiä ennen kuin alettiin valmistamaan synteettisiä lääkkeitä? Yrteillä kiitos vain. Se, miksi kukaan tahtoisi aliarvioida luonnonkasvien voimaa on minulle käsittämätön.
Sitäpaitsi isosiskoni ja äitini informoi minua että mäkikuisma on itseasiassa niin voimakas lääkintäaine, ettei sitä saa enää marketeissa/luontaistuotekaupoissa myydä, vaan sitä saa VAIN apteekista! Taitaa olla paikoillaan se, että käsken lääkäriä soittamaan farmaseutille ja kysymään mitä mäkikuisma on.

Olisin ymmärtänyt jos lääkäri olisi väittänyt hihhulilääkkeeksi esim kukkatippoja, kiviterapiaa yms muuta, vaikkakin itse uskon niittenkin auttavan vähintään tukevasti eri asioissa. En ole sokea asioille, enkä kovin kapeakatsoinen. Ennen kyllä karsastin ajatusta lääkkeistä, mitä länsimainen lääketiede on tuonut markkinoilla, mutta tietenkin osa niistä on oikein hyviä, oikein käytettynä, oikeissa tilanteissa. Ja mielestäni parasta olisi, jos osattaisiin kaikki yhdistää toisiaan tukeviksi hoitomuodoiksi, eikä sokeasti tuijotettaisi yhtä pistettä, unohtaen kaiken muun.

Äitini sanoi joskus mielenkiintoisesti..

"Länsimaalainen lääketiede pyrkii lähes poikkeuksetta parantamaan taudit fyysisellä tasolle, jolloin parantuminen ei ole kokonaisvaltaista. Jos fyysinen muoto kärsii, on myös henkinen muoto sairaana. Henkiset vaivat voivat myös aiheuttaa fyysisiä oireita, ja jos vain oireet hoidetaan, voi vaiva toistua. Miksi ei siis hoitaa molempaa? Useat muut hoitomuodot keskittyvät siihen henkisen puolen parantamiseen."

Itse olen kyllä samaa mieltä, koska olen omassa elämässäni huomannut saman asian. Kärsin yli 5 vuotta jatkuvasta virtsaputken tulehduksesta. Voi niitä monia kertoja kun minut piti viedä sairaalaan kun tuntui että kusen happoa, tulta, laavaa ja lasinsiruja. En oikeasti tiedä mitään tuskallisempaa.. hiki valuu pitkin ihoa, oikein kylmä hiki. Ei voi seistä, ei istua, ei maata, kokoajan kusettaa, mutta et uskalla, koska se ottaa niin järjettömän kipeää. Minulle määrättiin jos mitäkin lääkettä, eikä MIKÄÄN niistä auttanut KOSKAAN. Lopulta minulle määrättiin estolääkitystä 3 kuukaudeksi, jota en syönyt, koska se lääke aiheutti minulle pahoinvointia ja väsymystä, eikä minua kuunneltu kun sanoin ettei se lääke passaa minulle. Lopulta turvauduin johonkin ihan muuhun, kamomillatee, karpalomehu(sokeroimaton), kunnollinen pukeutuminen, sokerin välttäminen, seksin jälkeen peseytyminen ja puuvilla-alushousut toimivat parhaiten.. joskaan eivät tilannetta selvittäneet täydellisesti.
Lopulta, monen vuoden kärsimyksen jälkeen annoin itseni ymmärtää, mistä kaikki johtui. Ajatus oli pyörinyt mielessäni koko tuon ajan, mutten halunnut myöntää sitä, tyhmänä kärsin vain.
Huonot parisuhteet, se, etten kertonut miltä minusta tuntui, kun suostuin tekemään asioita vaikka minusta tuntui pahalta, olivat aiheuttaneet kaiken tuskan. Tiesin, ettei minun olisi kannattanut olla sen ja sen ihmisen kanssa, että siitä ei seuraa mitään muuta kuin huonoa, mutta itsepäisesti en tahtonut uskoa että se vaikuttaisi.

Kun ymmärsin kaiken sen ja lupasin itselleni etten enää tekisi niin, lopulta poisti vaivan. Toki, olen vielä hiukan herkkä saamaan oireita, mutta kun toimin ripeästi niin saan ne pois. Voisi sanoa että reagoin alapäälläni ongelmiin, aika hanurista. Mutta ei voi mitään, sen kanssa ei voi kuin elää. Mutta en samanlaisia tuskia ole joutunut enää kokemaan kuin silloin 18-vuotiaasta noin 23-vuotiaaksi.

2 Comments:

Blogger Jani said...

Se ettei arvon tohtori tunne mäkikuismaa kuulostaa jo astetta vakavammalta ammattitaidottomuudelta. Sehän saattaisi sen seurauksena määrätä jotain muuta masennuslääkettä mäkikuismaa jo ennestään syövälle, mikä voi olla vaarallista.

10:27 ap.  
Blogger Carmabal said...

Aivan, useinkaan mitään yrttiperäistä lääkitystä ei saa yhdistaa synteettisten lääkkeitten kanssa, eikä tiettyjä vitamiinejaakaan välttämättä voi syödä toisten lääkitysten kanssa, koska se voi estää toisen lääkkeen oikeanlaisen imeytymisen.

Minua yhä kummastuttaa lääkärin outo suhtautuminen mäkikuisman mainitsemiseen. Ainakaan lääkärit eivät saa mitään etua jos mäkikuismaa määräävät, näin joku joskus sanoi.
Tiedä sitten siitä.

1:03 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home