Kick me in the head!

HEUREKA!

Tai no.. ei oikeastaan mutta vähän kuitenkin. Olen viimeaikoina harrastanut sankkaa pohdintaa. Siis wautsi, niinq millon en. Ye catch me drift, aye?
Pääpointti. Rikon rajojani, asettamalla niitä. Otan takaisin sitä, mitä annoin mennä ymmärtämättä sen arvoa. Oman arvoni ihmisenä.

Kuinka monta kertaa annoin muitten sanoa minua kohtaan pahasti? Arvostella? Tökkiä? Kävellä ja jyrätä yli? Voi, monta kertaa vaikka se voi vaikuttaa vaikealta uskoa jos minut tuntee. Mutta monta kertaa olen vain ollut hiljaa kun minua on jokin loukannut, ja nielaissut sen kipeän palasen alas, äärimmäisen nöyryytettynä. Itkenyt marttyyrina jälkeenpäin ja potenut huonoa omaatuntoa koska en uskaltanut sanoa mitään. Tyhmyyttä, typeryyttä. No more.

Minä en ole ansainnut sinun ilkeitä sanojasi. Minä en ole ansainnut sinun arvosteluasi. Sinä et ole oikeutettu kertomaan minulle, mitä minun pitäisi tehdä. Osaan ja määritän itse oman elämäni, oman paikkani siinä sekä oman arvoni, ja jos tämä ei kelpaa, voit muuten painua niin pitkälle kuin tietä siintää - vähän kauemmaskin.

Siis eihän se helppoa ole, eikä se käy tuosta vaan eikä kaikki parane ihmeellisesti yhdellä iskulla, vaan se on kamppailua omaa huonoa itsetuntoa vastaan sekä muitten asettamia paineita jotka itse otit vastaan. Minä voin heikkoudessani olla vahva, päättele siitä mitä tahdot.

Ehkä se alkaa kaikki tästä päätöksestä.