Deep insight
Kirjoittelen nykyään niin vähän että hävettää. Sanon itselleni ettei ole aikaa. Facebook on muuttunut sosiaaliseksi paikaksi ja blogi unohtui, koska tätä ei kukaan lue. Silti joskus harvoin harvoin kirjoittelen kun keksin jotain arvoista sanomista.
On ikävä aikoja, jolloin ihmiset kirjoitti ajatuksiaan, uniaan, tapahtumiaan blogiin. Nykyään en juuri jaksa aina niitä seurata, joskus vilkaisen, ja kun jokin kiinnittää huomion, luen koko läpinän. Minun sanomiseni eivät juuri monipuolisia ole koska innostun kirjoittamaan vain synkkinä hetkinä. Ehei, ei täällä hirressä kokoajan kiikuta, vieläkään.
Nyt testailen erilaisia masennuslääkkeitä, josko jokin niistä auttaisi avuttomaan ihmisen olotilaan ja olen viehättynyt pinnallisesta musiikista syvällisen lisäksi. Kaipaan nimittäin erilaisia maneereita, erilaisia tunnetiloja, erilaisia ajatuksia, ainakin silloin tällöin. Joskus on mukava kuunnella musiikkia, joka ei muistuta minua masentuneisuudestani! Itseasiassa se on erittäin toivottavaa hiukan keskittyä joskus muuhunkin.
Teen töitä työkokeilussa erittäin mukavassa paikassa, mutta päädyin vaihtoehtoon vähentää 5 päivästä viikossa 3 päivään koska uuvun, väsyn, sitten masennun koska tuntuu että petän kaikkien odotuksen enkä pidä siitä tunteesta. Täytyy saada itsensä johonkin kuntoon, jotta voin saada tyydytystä tehdyistä töistä. Koulu houkuttaa mutta vain ajatuksena toistaiseksi. Asia kerrallaan, terveys ensin.
On tullut sekoiltua, jos mitäkin kaikenlaista. Suhdeasiat on tullut sekoiltua ja puitua kaikenmoisilla tavoilla joten annoin niittenkin mennä. Jos nyt tämä, mielenterveys ensin. Välillä päätös miellyttää, välillä vituttaa - herkkä tasapaino, sanoisin, sarkastisesti.
Kuulin tänään antavani kovan vaikutelman itsestäni. Että mikään ei minua juuri kosketa, että olen kuin mies, tai vastaavasti, rekkalesbo. Vakuutan, että minussa on herkkiä puolia.. olkoonkin etten aina niitä näytä. Tunteitten näyttäminen muille on ollut minulle jo pitkään hyvin vaikeaa, jopa ahdistavaa. Mutta tänään minut täytti ensimmäistä kertaa moniin vuosiin suoranainen tuska osoittaa, etten ole vain kova ulkokuoreni, joka on tyyni ja kylmä vaan että sisälläni on aivan niitä samoja naisellisia, heikkojakin piirteitä. Että olen muutakin kuin rivouksieni sairas summa. Että olen muutakin kuin karujen toteamuksieni ja julmien päätöksieni yhteennivoutuma.
Minä olen Minä. Kylmä ja kuuma. Heikko ja vahva. Yksinäinen ja moninainen. Epätoivoinen ja tyyni. Kaukainen ja läheinen. Ajaton ja pikainen. Sensuelli ja rivo. Vihainen ja onnellinen. Pettynyt ja realistinen.
Mikä näistä syntyy? Sekamelska. Oi kyllä.
On ikävä aikoja, jolloin ihmiset kirjoitti ajatuksiaan, uniaan, tapahtumiaan blogiin. Nykyään en juuri jaksa aina niitä seurata, joskus vilkaisen, ja kun jokin kiinnittää huomion, luen koko läpinän. Minun sanomiseni eivät juuri monipuolisia ole koska innostun kirjoittamaan vain synkkinä hetkinä. Ehei, ei täällä hirressä kokoajan kiikuta, vieläkään.
Nyt testailen erilaisia masennuslääkkeitä, josko jokin niistä auttaisi avuttomaan ihmisen olotilaan ja olen viehättynyt pinnallisesta musiikista syvällisen lisäksi. Kaipaan nimittäin erilaisia maneereita, erilaisia tunnetiloja, erilaisia ajatuksia, ainakin silloin tällöin. Joskus on mukava kuunnella musiikkia, joka ei muistuta minua masentuneisuudestani! Itseasiassa se on erittäin toivottavaa hiukan keskittyä joskus muuhunkin.
Teen töitä työkokeilussa erittäin mukavassa paikassa, mutta päädyin vaihtoehtoon vähentää 5 päivästä viikossa 3 päivään koska uuvun, väsyn, sitten masennun koska tuntuu että petän kaikkien odotuksen enkä pidä siitä tunteesta. Täytyy saada itsensä johonkin kuntoon, jotta voin saada tyydytystä tehdyistä töistä. Koulu houkuttaa mutta vain ajatuksena toistaiseksi. Asia kerrallaan, terveys ensin.
On tullut sekoiltua, jos mitäkin kaikenlaista. Suhdeasiat on tullut sekoiltua ja puitua kaikenmoisilla tavoilla joten annoin niittenkin mennä. Jos nyt tämä, mielenterveys ensin. Välillä päätös miellyttää, välillä vituttaa - herkkä tasapaino, sanoisin, sarkastisesti.
Kuulin tänään antavani kovan vaikutelman itsestäni. Että mikään ei minua juuri kosketa, että olen kuin mies, tai vastaavasti, rekkalesbo. Vakuutan, että minussa on herkkiä puolia.. olkoonkin etten aina niitä näytä. Tunteitten näyttäminen muille on ollut minulle jo pitkään hyvin vaikeaa, jopa ahdistavaa. Mutta tänään minut täytti ensimmäistä kertaa moniin vuosiin suoranainen tuska osoittaa, etten ole vain kova ulkokuoreni, joka on tyyni ja kylmä vaan että sisälläni on aivan niitä samoja naisellisia, heikkojakin piirteitä. Että olen muutakin kuin rivouksieni sairas summa. Että olen muutakin kuin karujen toteamuksieni ja julmien päätöksieni yhteennivoutuma.
Minä olen Minä. Kylmä ja kuuma. Heikko ja vahva. Yksinäinen ja moninainen. Epätoivoinen ja tyyni. Kaukainen ja läheinen. Ajaton ja pikainen. Sensuelli ja rivo. Vihainen ja onnellinen. Pettynyt ja realistinen.
Mikä näistä syntyy? Sekamelska. Oi kyllä.
posted by Carmabal at 12:50 ap.
2 Comments:
Jospa nyt kerrankin kommentoin jotain, kun tämänkin luin. Että mä käyn lukemas näitä sun kirjootuksia, koska oon huomannu että jotkut sun mielipiteet on hyvin lähellä mun omia. Vaikka mä ulospäin näytänki tosi iloselta, niin kaikki ei aina todellakaan ole sitä miltä näyttää.
Sitten toisaalta nää sun kirjotukset on myös osaltaan auttanu mua ymmärtämään ihmisiä, jotka toimii eri tavalla kun toiset.. tai niinku "kuuluis" toimia. Mun sukulaiset on paljolti sellasia ettei ne hyväksy erilaisuutta, joten oon sortunu samaan, enkä aina vieläkään uskalla näyttää niiden silmis omaa itseäni. Siksi siis myös tykkään sun jutuista, koska sun ei tarvi kumarrella kenellekään, ja sen mä haluaasin kans oppia. Koska muuten joudun sietää kaikenlaasta paskaa.
Ja mitä ensivaikutelmaan tulee, niin mun mielestä sulla oli hyviä juttuja, olit hauska ja hyvä tyyppi. Ehkä jonku mielestä voit olla tommone mitä joku oli kuvaillu, mut mä en kyllä sellasta vaikutelmaa aikoinaan saanu.
-Terhamo
Kiitos kuuleppas! Se on jännä juttu toi sun sanomas, ettei mulla ole ketään jolle kumarrella.. Silti teen sitä usein. Ehkä vaan sen takia, etten aina jaksa kismailla kaikkien kanssa mut osaksi siksi että juurikin kaikkien kukkien pitää saaha kukkia. Toki sit iteksein hammasta kiristelen :D
Ja mulla on hyvin vahva halu myös järkyttää, joten esim mun omat sukulaiset joutuu siinä mieles monesti ristituleen, so to speak.
Mut yks mun entinen sano aika kiperästi, että oon ihan erilainen kaksisteen kun porukassa.. joka johtuu simppelisti siitä, että nautin seurasta koska silloin asiat on kevyitä eikä kaikki maailman murheet kuormita. Kuten näist mun blogijutuista näkyy en tosiaan aina ole yhtä riemua^^
Lähetä kommentti
<< Home