elokuvareportaasi nro 1

Yritin löytää oikein huonon elokuvan ja päädyin rainaan nimeltä Taru Niebelungin sormuksesta. Olisin toivonut sen olevan oikein kamala, että olisi sitten saanut kyyneleet silmissä nauraa hirveyttä, mutta ei se ollutkaan niin huono, että siitä olisi juurikaan mitään tällä paskan estetiikan arvostuksella irti saanut. Vain yksi kohtaus jäi palavana mieleen, jolloin nauroimme med The Ripper family katketaksemme.

*Seppä takoo rautaa pajassaan ja Burgundin prinssi kävelee sisään.*
- Hei seppä.
- Prinssi. Voisitteko painaa palkeita?
- Toki, seppä.
*Burgundin prinssi menee palkeitten luokse ja alkaa käytellä niitä. Seppä takoo rautaa niin että hiki ja kipinät lentää.*
- Mistä tiedät milloin rauta on tarpeeksi kovaa?
- Sen tuntee ja näkee, prinssi.
- Teillä on paljon mielenkiintoisempi elämä.
- Kuinka niin, tehän olette Burgundin prinssi?
- Te voitte seikkailla ja tehdä mitä haluatte kun minä taas joudun tylsistyä hovissa. Onneksi minulla on sentään sisareni, tulisin varmasti hulluksi ilman häntä.
*Keskustelu jatkuu syvällisesti sepän takoessa ja prinssin palkeillessa.*

Ottakaa huomioon, että elokuva sijoittuu varmaankin n. 800-luvulle, jolloin tuskin silloinkaan miehet juttelivat henkevästi keskenään, varsinkaan jokin seppä ja prinssi.
Ja jotenkin koko kohtaus oli varsin perverssi. Huoh. No. Elämä jatkuu.. samoin oikein huonon elokuvan metsästys, jotta voisin siitä kirjoittaa jotain tulenpalavaa.
Sillä välin suosittelen elokuvaa josta pidin – Sidottu, pääosissa mm. Adrian Brody ja Kieran Knightley. Ja ihan kohtuullinen White Noise.