Testing 2

Siinä se innokkuus taas näkyi koiranpennun hännän maanisena viuhtomisena, joka sormiin ulottui. No, asiaan.
Tänään menen testaamaan isosiskon ostamaa tietokonetta, josko se pyörittäisi Morrowind peliä, niin ostan sen rotiskon.

HYVÄ JUMALA! ANNA SEN PYÖRITTÄÄ SITÄ PELIÄ!

Saisin sitten 150 koneen, jolla voisi pelata, mukana tulisi jopa myös tulostin, joten voisin myös ulostaa tekstiäni koneelta, ja sitten siinä on mukana myös pöytä! Joten ei tarvitsisi tunkea sitä lattialle pölyttymään.
Toivoa sopii. Mutta jos sillä koneella on StarWars Knights of the Old Republickia pelattu, niin kyllä pitäis morrowindinki pyöriä..

Oikein tuskastuttaa. Hiki nousee otsalle.
Ahdistaa. Jännittää. Pääsispä jo. Juoksen ulos paahtavaan kuumuuteen.

Testing, testing

Karvoista

Kysyin, että mistä kirjoittaisin, ja sitten tuli vastaus kuin liukuhihnalta - karvoista.

Ja ettäkö mistä karvoista? Mistäpä? Niin, mistäpä muustakaan kuin genitaalialueitten karvoista. ! .
Mielipiteet jakautuvat tässäki aiheessa niin jyrkästi suuntiin jos toisiin, että pää menee tavalliselta ihmiseltä pyörälle, mutta mielenkiintoinen argumentti oli eräässä irccikeskustelussa, että naiset ovat itse keksineet asettaa toisillensa kauheita paineita liittyen kauneudenhoitoon ja yleisesti karvattomuuteen. Trendit puhuvat puolestaan. Nykyiset vaatteet ovat niin perkeleen pieniä, että jos ei jaksa raakata tai vahata tai myrkyttää tai vaikkapa sitten masokistisesti nyppiä karva kerrallaan karvonjansa pois, saa osakseen muitakin kuin siihen tiettyyn tapaan mulkoilevia katseita. Ehkäpä jopa naurun tirskahduksia.
Ehkäpä jopa ohitsesi ajava ihmisauto, jossa karvanopat ja cd-levyt heiluu peilistä, kymmenet amisviiksiset naamat painautuvat kiinni kehnosti tummennettuihin bemarin takaikkunoihin, koko auto hyppii älyttömän BUUM BUUM BUUM! melun tahtiin (tod. näköisesti Infernalin From Paris to Berlin tai jopa Dr. Bombayn Rice and Curry tai ehkäpä Dj. Bobon joku karmea hitti vuodelta kirves ja kypärä ... no anyway, pointti oli se, että sellainen ihmisauto ulistaa ohi inhottavine lasteineen ja ikkunasta kuuluu vielä teini-iän kourissa särkyilevä ääni - Anna pillua, huuorrrrra! Ja räkäinen nauru.

Pahoittelen että eksyin aiheesta karvoitus, mutta se liittyy jollain hämärällä tavalla edelliseen vuodatukseen.

Karvoitus, karvoitus! Oliko koko asialla sittenkään mitään merkitystä?? Ehkä tahdoin vain kirjoittaa sittenkin ihmisautoista, jotka päristävät ulos talviunilta amispoikien autotalleista. Huoh.

Lisää lapsuudenmuistoja ja traumoja.

On hauska purkaa vanhoja ajatuksiaan asioista eetteriin. Siinä on jokin puhdistumisen fiilinki, kun voi kaiken kansan eteen lataa vanhat karuudet, jotka aikansa piinasivat kovastikin. Ja vaikka kyseiset henkilöt eivät koskaan kyseisiin teksteihin törmäisivät, ne ovat silti siellä.

Palaan siis lapsuuteeni, tällä kertaa hiukan myöhempään aikaan, varhaisteini-ikään. Tuo kaikille yhtä tuskainen kausi.

Olin yhä ystävä jostain käsittämättömästä syystä sen Ursulan kanssa, joka jo nuorempanakin käytti itsetuntoani astinlautana. Tällä kertaa Ursula oli päättänyt viedä minulta poikaystäväni, jonka kanssa olin ollut ystävä jo ensimmäiseltä luokalta, ja jonka kanssa sitten hetkisen seurustelin, olisiko ollut 12-vuotiaana.
Ursula oli huomannut että ystävälläni ja minulla oli mennyt poikki, ja hän päätti sitten viuhtaista "ylivoimaisesti" kauniin itsensä minun tilalleni. Se perkele.

En tiedä miten Ursulan onnistui tehdä temppunsa, mutta muistan kuinka he olivat käymässä luonani eräs ilta, huoneessa oli pimeää, sillä minulla oli päänsärkyä, ja oleskelin pienellä sohvalla huoneessani. Ystäväni istuivat vuoteellani. Eikä aikaakaan kun he sitten suutelivat ja kopeloivat toisiaan, vuoteellani. Kusipäät.
Ursula teki sen vain näyttääkseen että hän saa kenet vaan, koska hän pisti poikki kyseisen pojan kanssa heti samana iltana, kun he tämän törkeän tempun tekivät. Minun vuoteellani.

AARGH! Jos sen muijan koskaan näen uudestaan, niin taidan sanoa suorat sanat että olit aika paska ihminen. Lieneekö noin kyinen ihminen kykeneväinen edes muuttumaan?

Kevät toi kevät toi *vapaa*muurarin..

Että sellainen elokuva. Jos on kiinnostunut vapaamuurareihin kohdistuneista salaliittoteorioista, niin en taida aivan taipua mielenkiintoisuudessa National Treasure-elokuvan puolelle, vaan suosittelen erinomaista From Hell-pätkää.

Ah. Siinäpä elokuva, jossa kaikki elementit ovat paikoillaan. Näyttelijät, aikakausi, aihe, salaliitto, yleinen hämäryys ja unohtamatta unohtumattomia maisemia, jotka suorastaan ryöväävät Tim Burton elokuvien kaltaisten tunnelma/maisemoinnoin kaikkea pyhää. (jos oli hämärä lause, niin se pistettäköön väsymyksen piikkiin).
Tietenkin Johnny Depp roolissaan on aivan upea ilmestys! Jopa loppuratkaisu jättää avoimille mielille oman kohtalokkaan mietintänsä, miten kävi oikeasti, kuoliko hän vai ei?

Takaisin National Treasureen silti. Elokuvana huvittava vanhanajan-seikkailutunnelma, mutta disneytuotantojen omanlainen lässynläälytyksensä kyllä hinkuu läpi kuin vanha ukkeli kassajonossa. Loppuratkaisun jokseenkin lössähdyskliimaksi ja makean nahkea tunnelma sai kyllä kermavaahdon nousemaan sapekkaana takaisin.

Että sellainen 3 euron törsäys tälläkertaa.

Hukkui matkalla

Jeps. Ja ajatus siitä, mitä aion kirjoittaa tänään tänne hukkui avuttomasti matkalla, koska kävin siellä Uguksen uudessa linkitetyssä blogissa, ja täytyy sanoa, että teksti oli sen verran tulista tappuraa, että menetin kai vauhdissa oman otteeni.

Ei ole enää harmaintakaan aavistusta mitä tahdoin sanoa. Joten vaivun unhoon enkä sano mitään. En yhtikäs mitään. Ennenkuin keksin jotain oikeasti järkevää sanottavaa. Tai sitten ahdistun kun en keksikään ja sitten huomenna palaan sfääriin ja kirjoitan jotain aivan yhtä hömppää kuin aina ennenkin. Vai kirjoitanko hömppää (hyvä kysymys oi id).

Ehkäpä teen niin, että kauaskantoisen viisaasti menen ja lainaan jonkin provosoivan filminpätkän filkkarista, viihdytän itseäni muitten sieluntuotoksilla ja runttaan siitä julman arvioni huomenna tähän samaan kohtaan, tai jos tarkkoja ollaan niin hiukkasen ylemmäs.

Menen siis valmistautumaan.

Se on petoeläimen heikkous kun saaliin ääressä vakavoituu

Kuinka voi saada toisen ymmärtämään omaa maailmaansa?
Siinäpä ikuisuus kysymys, johon olisi hauska tietää vastaus. Itselläni olisi muutama asia, joista pitäisi keskustella erään henkilön kanssa, mutta ahdistaa jo etukäteen koko tilanteen vaikeus, koska kyseinen henkilö omaa erittäin vahvan, joskin virheellisen näkemyksen minusta. Siltä se ainakin tuntuu.

On erittäin vaikeaa saada kerrottua huolistaan, jos tietää, että vaikka saa toisen kuuntelemaan, menee kaikki mitä sanoo toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eikä syynä siihen ole mikään kuuntelemistaidon puuttuminen, vaan yksinkertaisesti minkäänlaisen empatian puuttuminen - toinen henkilö ei ole kykeneväinen astumaan hetkeksikään toisen saappaisiin ja näkemään asiat tämän kantilta.
On raskasta kun toinen hylkää toisen huolet turhina tai jonain naisten kotkotuksena, vaikka huolet ovat todellisia, jopa monen muunkin ihmisen mielestä. Olenko onnistunut luomaan itsestäni kuvan, että mitään mitä sanon, ei voi ottaa tosissaan? Jos olen onnistunut noin kammottavassa vahingossa, miten sen voi korjata? Voisiko toisen saada muuttamaan näkymystään minusta?

Tiedän toki olevani osasyyllinen moiseen näkemykseen, sillä harva asia, jos mikään, syntyy tyhjästä poksahtaen. Ketutus onkin aikamoinen juuri tämän syyn takia, ja kun on vaikea taistella tiensä toisenlaisiin tuloksiin.

Olisiko myös sellainen vaihtoehto mahdollinen, että myös minulla on sama ongelma, kuin toisella kyseisellä ihmisellä? Että molemmilla on toisistaan niin pinttynyt näkemys, että jo sanat - meidän pitäis puhua. nostattaa valtavan henkisen berliininmuurin välillemme, niin ettei sanaa kuulu eikä ilmettä näy kummaltakaan puolelta, ja näin kumpikin tekee keskustelun jo valmiiksi mielessään, pahimman mahdollisen kaavan mukaan, eikä mitkään sanotut asiat tässä uudessa keskustelussa voi muuttaa jo valmiiksi odotetun järjestystä.
Kertakaikkinen väärinymmärrys, jossa korvat soivat vain itselle.

Miten sitten voisi saada sen muurin kaatumaan? Leka mukaan vai? Miten tehdä selväksi toiselle, että nyt kuunnellaan ja puhutaan, ilman valmista kaavaa sieltä omasta päästä?

Tuli mieleeni

Oleskelin juuri tuossa äsken Marginaali-blogissa ja kaikki puhe koulukiusaamisesta herätti kovasti muistoja. Joten ajattelin ehkä itsekin kirjoittaa jotain aiheesta. Tai lähinnä vielä henkilökohtaisemmasta aiheesta - eli lapsuuden *ystävien* kiusaamisesta, sillä öiset unenikin veivät sinne, jostain kumman syystä.

Lapsena en itsekään tietenkään ollut mikään pulmunen, kiusasin varmasti joskus samoja ihmisiä, jotka sitten kiusasivat minuakin, mutta selvästi muistan, että isommassa mittakaavassa oli minun kiusaamiseni. Ja kaikista käsittämättömintä on aina se, kun vanhemmat vihaavat joitain lapsia, kuten minua. Terapeuttini arveli sen johtuneen siitä, että kun osasin jo lapsena käsitellä joitain sellaisia asioita, joita aikuisetkaan eivät välttämättä osaa käsitellä ja se aiheutti pelko- sitten vihareaktion.

No. Eräs lapsuudenystäväni oli varsinainen tapaus. Kaikki mitä hän teki tai sanoi tai oli, oli aina parempaa kuin se mitä itse vastaavasti tein, vaikka todellisuus olikin toisinaan jotain ihan muuta. Kyseinen henkilö, nimetkäämme hänet vaikkapa Ursulaksi ihan sarkasmin nimissä siksi, että hän piti itseään maailman kauneimpana tyttönä. Ursula usein peilaili itseään peilin edessä, huokaili ja jauhoi loputtomasti kauneudestaan, isoista silmistään ja tuuheista ripsistään jne jne. Näitten lauseitten perään tuli myös yhtä usein kommentti, - Voi Carmabal, miksi olet niin ruma? Näytät aivan liskolta!
En oikein osannut vastata moiseen, enkä totisesti pitänyt itseäni rumana, saati liskonnäköisenä, mutta vuosien vakuuttelu toisen paremmuudesta sitten kai vakuutti jossain vaiheessa minutkin. Olin astinlautana moiselle Ursulankusiaiselle.

Joka leikki, joita leikimmi, sain *eli jouduin* olemaan pahis, ja yleensä miespuolinen, joten siitä tuli minulle itsestään selvyys, että olen paha. Ja maskuliininen. Ja minun piti aina langeta kauniin Ursulan pauloihin, sama mitä sitten leikimme. Sairasta, vai mitä? Mietin joskus kuinka paljon lapsen psyykeeseen vaikuttaa tuollainen jatkuva ehdollistaminen johonkin tiettyyn asiaan? Varmaan paljonkin. Koska olen lapsesta asti nähnyt itseni jollakin tavalla pahana ja jokin siinä myös kiehtoi, pitkästi aikansa, vaikka olen jo hiukan päässyt siitä.

Tulee mieleeni eräs kerta kun tulin Ursulalle ja serkkuni Arsenikki oli hänen kanssaan leikkimässä Ursulan kotitalon vieressä olevalla pellolla. Ursula ja Arsenikki lyöttäytyivät usein yhteen kiusatakseen minua. Ja puhuihan Arsenikki Ursulan tapaan sujuvasti ruotsia ja oli ruotsinkielisessä päiväkodissa, minä en. Menin leikkimään tyttöjen kanssa, sillä Ursula oli saanut hienon heliumilla täytetyn ilmapallon lahjaksi joltain perheenjäseneltään. Hetken päästä Ursula ja Arsenikki jättivät minut yksin pallon kanssa pellolle, sillä heidän piti mennä hakemaan jotain sisältä. Jäin ulos korvissani heidän myrkyllinen varoituksensa - Äläkä sitte riko sitä palloa!. Lupasin että en riko.
Mutta tuuli kovaa ja pelto oli juuri puimuroitu viljastaan, ja kaikkialla ympärilläni oli siis noin kymmenen sentin pituisia, teräviä korsia. Eikä aikaakaan *mikä lie karu kohtalo ollut* kun tuuli puhalsi, otti pallosta kiinni ja painoi sen armotta kohti teräviä korsia.
PAU!!!
Ja pallo hajosi ja ääni kiiri pitkin mäkeä. Oikein sydäntä puristi. Olihan minua juuri varoitettu etten saa rikkoa sitä palloa, vaikka eihän se minun syyni ollut, mutta ei sillä väliä - pallo oli rikko. Ja tytöt saapuivat tietä pitkin pellolle, näkivät että pallo oli rikko ja olivat vihaisia kuin ampiaiset. Mitä pieni Carmabal poloinen siinä tekemään? Minut raahattiin sisälle ja Ursula itkeä tihrutti isosiskolleen, sille joka oikein erityisesti vihasi minua (luultavasti samanikäisempien sisarusteni takia) ja sain kimppuuni kyseisen isosiskon, joka ravisteli minua kovakouraisesti ja ääni kimeänä huusi, kuinka kallis pallo oli ollut, mistä asti se tullut jne jne. Olin aivan kauhuissani, en edes kyennyt selittää, etten ollut tahallani rikkonut sitä penteleen palloa. Vihdoin minut päästettiin ja sysättiin ulos.
Ursula ja Arsenikki nauroivat minulle ilkeästi ja sanoivat että me mennään nyt tanssimaan, etkä saa tulla mukaan, kun et edes osaa tanssia!

Itkien parkana juoksin kotia ja mamma ihmetteli saunanpesun lomassa, että mikä niin katkerasti itkettää. Selitin ja mamma sanoi että on ne sellasia paskiaisia koko porukka. Mutta ei se lohduttanut. Vahinko oli jo tapahtunut.

Nocturnal Behaviour, part 3

Jälleen kerran palatkaamme unimaailman hienoiteen, sen järjettömään järjellisyyteen, kaaoksen, josta löytyy binäärinen järjestys(?) ja jossa kaikki minkä tiesit kääntyy päälaelleen ja muuttuu todellisuudeksi, jonka kaikki tietävät.

Oli siis levoton yö.

Näin unta että olin isäni poika, en se poika, joka oikeasti on olemassa vaan jokin toinen olemassa oleva poika. Minulla oli pitkä, tumma ja laineikas tukka, josta olin ylpeä kuin leijona harjastaan. Eräänä jumalan kiroamana päivänä huomasin peilin kautta, että olin alkanut kaljuuntua epämiellyttävästi tuosta otsalta ylöspäin aina pään lakipisteeseen asti.
Mieleni alkoi järkkyä, sillä olin kauhuissani ajatuksesta, että menettäisin kauniit hiukseni. Lopulta pohdittuani asiaa luultavasti aivan liikaa, menetin järkeni. Aloin juosta ja huutaa mielipuolisena ympäri kaustarin taloamme, rikkoen esineitä tielläni. Kaikki olivat huuli pyöreänä, että missä vika, missä vika, poika parka! Huusin jotain sekavaa, josta sai selville että kaljuunnun.
Kukaan ei pitänyt ongelmaani niin polttavana kuin minä itse, ja se järkytti mieltäni yhä lisää. Tulin niin hulluksi, että löin puukolla isääni, joka nauroi ongelmalleni. Isäni vaimo järkyttyi ymmärrettävästi tästä ja lähti jahtaamaan minua. Juoksin mielipuolena ulos ja äitipuoli perässä kirkuen. Suuntasin talon vieressä olevan ohikulkutien pyörätieväylälle, sillä jotenkin tiesin olevani turvassa (?), jos sinne pääsisin. Lopulta pääsinkin, loputtomalta tuntuvan 200 metrin päästä, ja näin kuinka pyörätien pinnassa pyörteili arkaaisia kuvioita punaisena hehkuen ja tiesin että tämä tie vie helvettiin, ja jos kosken sen pintaan, kuljettaa se minut sinne turvaan. Mätkähdin tielle helpottuneena ja kipu lävisti kehoni, aloin muuttua ja punaisena hehkuvat kuviot voimistuivat ja saivat koko tienoon loistamaan punaisena. Muutuin tiellä vavistessani jonkinlaiseksi demoniksi ja nauroin mielipuolisesti ja päätin tuhota koko kaustarin.

Tässä vaiheessa unta herään hetkiseksi ja päivittelen että jopas oli sekopäinen uni. Katson kelloa ja päätän että on aika tunkea unta palloon vielä hetkeksi, ja jos nyt vaikka hieman paremman luokan meiningillä. Jatkan unia.

Kun vaivun uneen, alan nähdä unta, jossa herään edellisestä unesta ja olen taas kaustarissa, mutta ihan omana itsenäni, ja kaikki muukin on ihan o.k. Paitsi että äitini on vielä naimisissa isäni kanssa. Mietin että jopas oli uni, isällä uusi vaimo ja kaikkea. Menen kertomaan sekopäisistä unistani muille perheen jäsenille. He naureskelevat psyykkeelleni ja niin minäkin. Kaikki tuntuu olevan hyvin. Päivä sujuu hyvin. Illalla menen nukkumaan, ja herään johonkin varsin kummalliseen tunteeseen.
Ryntään vessaan ja kauhukseni kaikki hampaani ovat tippumassa ja murenemassa. Suuni on aivan veristä mössöä!!! IAARGH! Palaset vain putoilevat ja syljeksin verensekaista hammasmassaa lavuaariin. Ryntään itkien äitini luokse, että herää saakeli, nyt on jossain pahasti vikaa! Äiti heräsi ja katseli veristä suumössöäni ja sanoi että no, ei sille nyt mitään voi.

Niin kai sitten. Eikai sille mitään voi että näkee kauheita unia.

My super sweet 16 (watch and weep and puke)

Jälleen kerran hyvät ihmiset ovat amerikkalaiset todistaneet tyhmyytensä todellisen mittakaavan! Lukekaa ja itkekää! Minä ainakin itkin.

Satuin kääntämään kanavaa ja osumaan Musicteeveelle ja silmieni eteen levitettiin kamalin amerikkalainen ns. "tositeevee"ohjelma sitten unelmien poikamiehen! My super sweet 16 niminen kamaluus, jossa otetaan yksi iljettävä kuusitoista vuotta täyttävä amerikkalainen teini jonka vanhemmilla on liikaa rahaa. Dokumentoidaan teinin järjestämät pippalot, jotka järjestetään 16 ikävuoden juhlistamisen merkeissä. Sekoitetaan mukaan muutama hissyfit, teiniraivari, mustasukkaisuutta, niljainen kouluihastus, muutama ongelma sävyttämään kohtauksia, sekä sikana sikarikkaita, rumia teinejä hillumaan uuttakin uudemman trendimusiikin tahtiin.

Itkuhan siinä pääsee isommaltakin mieheltä - saati sitten raskaana olevalta naiselta, joka juuri ja juuri selvisi kunnialla omista teinivuosistaan. Tokihan jokainen meistä on tehnyt yhtä jos sun toista epäilyttävää teini-ikäisenä, sillä se kuuluu asiaa, mutta vain ja ainoastaan amerikkalaiset tekevät tästä loputtomasti noloudesta ja kamaluudesta televisio-ohjelman, joka maailmanlaajuisesti levitetään kansan kauhisteltavaksi!

Kuinka moni teistä suostuisi omat todennäköisesti noloimmat hetkensä todistamaan teeveeruudusta? En hitto vieköön ainakaan minä. Hitto vieköön.

Plagiointiparasiitti(lapsuudenmuistot via näppäimistö)

Eräät voimakkaimmista muistoista lienee menevän niitten kertojen puolelle, kun olen yksin hillunut menemään, mutta tungen väkisellä mukaan myös muita ihmisiä incluudaavia...
Here goes.

Eräs rakkaimmista leluistani lapsena - R2D2-robotti tähtiensota-elokuvista. Isoveljeni päätti tehdä leikkikalun moottorista perämoottorin sohvatyynyistä tehtyyn leikkiveneeseemme. Se siitäkin hienosta leikkikalusta. Paras leikkikalu ehdottomasti oli muddelera, elikkäs ruåtsinpyöreinen nimi muovailuvahasta, jota pirullisena lämmitimme ensin patterin päällä ja sitten liiskasimme kaikenlaiseen pintoihin. Eihän sitä sen jähdyttyä enää pirukaan irti saanut. Samasta muddelerasta en koskaan tehnyt mitään väreinä, koska liiskasin ne kaikki värikimpaleet isoksi värikkääksi kimpaleeksi, halkaisin veitsellä ja neulalla ns. "mainasin" eli kaivelin eri värilajeja pieniin kasoihin, ja kun kimpale oli purettu, taas yhteen ja sitten taas halki ja erottelu jne jne jne niin kauan, että koko kimpale oli harmaa. Sitten vasta siitä tehtiin käärmeitä(omia suosikkejani) ja isoveljeni teki demoneita, jotka hyökkäsi mun käärmeitten kimppuun ja sota syttyi.
Näin pallosalaman pihalla kun ukkosti. Se kiisi taivaalla pirullista kyytiä ja olin aivan haltioissani, rakastin ukkosilmaa, ja juoksin aina alasti pihalla sateessa ja ukkosessa. (tekisin niin ehkä vieläkin, ellei naapurit kovin harmistuisi alastomuudestani).
Teeveestä tuli hinku ja vinku. En muista tuliko se pikku 2:n kylkiäisenä vai miten lienee, mutta se oli ehdoton suosikki, ja varsinkin sarjassa ilmentynyt suursyömäri! Mihin katosikaan pelkistetty, pelkästään hauska piirrossarjagenre?
Karkasin aina lapsena aamuisin ulos. En olisi saanut mennä, mutta pakotin itseni heräämään aikaisemmin kuin vanhempani, ja eikun laulamaan siansaksaa erkin metsään ja tekemään seppeleitä kesäkukkasista. Oli ihanaa olla vapaa kuin taivaanlintu!
Tuhosin pappan lp-levyjä luistelemalla niitten päällä. Mistä lienee keksin moisen?
Kaverin vanhemmat inhosi mua, kun sukunimeni oli ruotsalainen, ja isäni, mutten itse juuri ruotsia puhunut ja ne sentään oli svenskatalande bättre folke. Se kaverini kusi saunassa kiuluun ja heitti kusensa kiukaalle. Seuraavana päivänä sen pelottavan synkkä palomiesisä tuli ravistelemaan mua kuin räsynukkea ja uhoamaan ruotsiksi (vaikken puhunut - ymmärsin sitä silti), että miksi kusin niitten kiukaalle, koko talo oli haissut kuulemma kuselta - saatanan kekara! Olin tyrmistynyt siitä, että kaverini oli julmasti valehdellut. Opin kuinka kusipäitä ihmiset kirjaimellisesti olivat.
Sama "kaveri" kertoi minulle aina että olen kauhean ruma. Oikein ihmetteli sitä. Ja väitti etten osaa tanssia. Ja etten laulaa. (hahahahah - kaikki todistettu toisin).
Muistan kun isä kännissä yritti saada mammalta pesää. Mamma luki jotain tosi paksua Stephen King-kirjaa ja löi sillä pappaa päähän. Naurattaa vieläki, siitäs sai.
Kerran heräsin yöllä huonoon oloon ja oksensin isoveljen ja minun jakaman huoneen ovelle. Isoveli heräsi ja puoliunessa käveli oksennukseeni ja kaatui perseelleen siihen. Naurattaa seki vielä - siitäs sai.
Muistan saaneeni raivokohtauksia, kun ei mennyt asia kuten itse tahdoin. Kuten rakentamani kärry irrotti pyöränsä, hain kirveen tallista ja riehuin sen kanssa pitkin pihaa. Kavereita pelotti. Mua vitutti. Kerran pidin jotain kakkukahvijuttua kaverin kanssa - sain taas jostain raivokohtauksen ja aloin repiä nalleiltani päitä irti. Kaveri kirjoitti siitä erittäin vakuuttavasti päiväkirjaansa ja noin kymmenen vuoden päästä nauroimme sille makeasti.

Nyt tuli kyllä valtaisa tenkkapoo. Ehkäpä jatkan tätä tekstiä one day. Ei se niin sairasta nyt sit ollutkaan. Tosin .. ei niitä sairaimpia ees kehtaa ylös julkistaa. Ja vielä nettiin.

Murmuusi Ulkohuussi

Niin että semmoista.

Tänään olen allekirjoittanut hulppean määrän papereita, harvinaisen paljon yhdelle päivällä, peräti neljä kappaletta! Ei mitään liian vakavaa tietenkään, mutta silti jostain sisuksista kumpuaa ajatus - oliko välissä sittenkin ehkä vahingossa jokin tosi hämärä paperi jota en ehtinyt lukaista, jossa kenties lupaan luovuttaa elimiäni elävänä - tyyliin Monty Python´s Meaning of Life?

No ehkei sentään..

Oikeastaan tekisi kovasti mieleni kirjoittaa Janin tyylisesti lapsuuden muistoistani, tai yleensäkin oudoista muistoistani, mutta taidan kiltisti odottaa kyseisen henkilön lupaa karmeaan plagioimiseen. Sillä välin viihdytän teitä äärimmäisen sairaalla unenpätkällä, jonka olen nähnyt viime vuonna. En ollut muistanut sitä pitkään aikaan ja luoja tietää miksi muistin sen maanantaina, mutta olen jo antanut itseni mielestä niin arveluttavan kuvan itsestäni, että voin viimeisillä voimillani sysätä sen alas reunaa pitkin lipsumaan kohti jotain kammottavaa.

Siis.

Näin unta että olin mies. Päiväsaikaan olin pornoelokuvissa työskentelevä tyyppi, avustajana, ja tehtäviini kuului mm. näyttelijättärien p*****nreikien voiteleminen samalla huulirasvalla, jota käytän oikeassa elämässäni naisena(luontaistuote kaupan munken´s bisalva). Tässä vaiheessa alkaa jo omatkin huulenpielet naksua hysteerisen nauruntapaiseen.
Ja sitten yölliseen aikaan, tai itseasiassa heti kun pääsin pornoleffan tekopaikalta eli töistä kotia, aloin jo matkalla murhata mielettömästi ihmisiä. Olin siis harrastelijasarjamurhaaja. Minulle kelpasi kukavain. Kun valot olivat risteyksessä punaiset, tartuin onnettomasti autonsa ikkunan avoimeksi jättäneeseen matkustajaan ja kiskoin henkilön autosta pihalle ja murhasin siihen paikkaan. Yleensä tietenkin poliisitkin valpastuivat, ja sain koko kaupungin perääni.
Jostain vielä hämärämmästä syystä minua ei koskaan saatu kiinni, vaikka jossain vaihessa takaa-ajoa liikuin aika helposti tunnistettavissa vaatteissa. Näillä tarkoitan naisten yöhepeniä. Vaaleanpunainen läpinäkyvä höyhenreunainen mekko ja korkokengät??????!!!!! Niinpä.

Älkää viitsikö- olen aivan terve yksilö!!!

*HAHHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAH*

Kappas

Perkelettä!

Älkää enää ikinä päästäkö mua koneelle tässä mielentilassa!!!!! Mikä se sitten lieneekään.

Olen kuin tyypillinen nainen tankkaamassa autoa!!! Vaikka todennäköisesti suoriutuisin siitäkin paremmin kuin tästä!
Saatana!

(Naurakaa vaan, olette sen ansainneet.)

Kappas

Kappas

Muuttokuona

Mitä helvettiä!? Sinne katosi taaskin täysin yhdentekevä tekstini muuttamisesta kuin pieru sahanpuruun! Mistä johtuu tämä.
Perkeleen internet ja perkeleen koneet. Ärsyttää tuollainen suoraansanottuna kenkkuilu!

No. Tiivistän kaiken kymmeneen tärkeimpään asiaan viikonloppuisesta muutostani.

1: Äitini sanoin: minulla on tavaraa kuin keski-ikäisellä.

2: Äitini uhkasi ettei tule enää koskaan muuttamaan tavaroitani, jos ovat noin pölyssä. Vastasin että mm.

3: Tavarat lähestulkoot taikoivat itsensä ylös, niinkuin toivoinkin.

4: Todennäköisesti raadoin liikaa, sillä sain perjantaina todella huonon olon. Oksensin jopa (ja siinä teille tietoa jota ette halunneet tietää.)

5: Muuttaminen ei ole yksinkertainen juttu kun on 5 ja puolikuukautta raskaana. Tosin apua saa enemmän.

6: Viimeisetkin muuttostressit poltti pois ihana sauna perjantai-iltana, lauteet olivat ekstratilavat ja sähkösaunaksi oli erinomainen tuo saunani.

7: Parvi jyrää. Pistin kamasutran erityispaikalle silkasta pirullisuudestani.

8: Pulut parvekkeella tosin saavat hermot kiristymään. Odotan teloituskomppaniaa. Muu ei auta, koska ne pesivät siellä, kurjat!

9: Asunnossani tarkenee nyt oikeasti ilman villasukkia, villatakkia, kahta peittoa ja villahousuja! YEAH!

10: Kykyni löytää täydellinen asunto toimii yhäkin. Siis.

Notta sellaista. Olette tervetulleita.

Muuttokuona

Äitini sanoin:

Sulla on tavaraa kuin keski-ikäisellä.

Hassua, sillä se on totta, mutta olen vasta 23. Miksi siis? Olen kai vain mystisesti kerännyt kaikenlaista tavaraa ja kyllä se vaan muuttaessa on perkeleellistä raijata sitä iänikuista stuffia edestakaisin. Varsinkin kun viikonloppuinen muuttoni oli 18 muuttoni ikinä. Miettikää sitä. Ja vielä 5 ja 1/2 kuukautta raskaana. Se on raskasta jos jokin.

No ei auttanut. Tavarat lähestulkoot taikoivat itsensä ylös, aivan niinkuin toivoinkin kokoajan, mutta ei se silti sinä hetkenä helppoa ollut. Ja perjantainen sauna vei viimeisetkin muuttostressit niin jotta hulahti. Ja hitto vieköön että olikin hyvä sauna! Minä ja Judi mahduimme molemmat jalat suorana istumaan lauteille, että tilavakin oli. Ja muutenkin sähkösaunaksi erinomainen. Muutenkin koko asunto 0n aivan erinomainen. Kyllä se kaikki asuntojen kiertely loppupelissä sittenkin kannatti. Näki mitä paskaa on tarjolla, ja sitten jälleen mystinen kykyni vetää puoleensa täydellinen asunto teki temppunsa. Ja siellä olen.

Että semmoinen tapaus. Pahoittelen pitkää taukoa kirjoittelemisessa ja yritän todella yritän keksiä parempaa sanottavaa seuraavalla kerralla (toivottavasti huomenna) kun taas kirjoitan.
Hyvää päivänjatkoa teille.