Musiikin Valta

Viime aikoina minua on vaivannut aivan hapon lailla polttava tarve taas näperöidä tuota kitaraa tosissani. Tätä ei-niin-huonoa mielihalua haittaa se, ettei kitaranpirulaisessa ole kieliä. Saatan jopa tänään hakea uudet, koska alan olla varma siitä, että osaisin siihen ne kielet vaihtaa. Viritys on asia erikseen, mutta on se kuulokorvalla ennenkin onnistunut. Sillähän ei minulle ole väliä onko kitarani absoluuttisen täydellisessä vireessä, kunhan se on MINUN vireessäni.

Pelko siitä, että olisin taas kadottanut touchin vanhoihin kappaleisiini on yksi niistä voimista, mikä ajaa siellä selän takana. Ennenkin, kun on tullut pitkiä taukoja, on jotain aina kadonnut.. joskus tosin löytynyt uudestaankin, mutta osa, kadonnut ikiajoiksi vaikka tabulatuurit ja sanat ovat paperilla. Jotkin asiat vain ovat niin hiuksenhienoilla kannattimilla, alusta alkaen.

Musiikki on minulle aina keino purkautua. Kasata sanoista polku, jota pitkin kulkea, laulaa sävel, jota pitkin tunne voi välittyä ympäristööni, jottei se vain pakota sisälläni. Siinä kitara on vain yksi apuväline. Koska kehtaisin väittää, että ääneni on kuitenkin se instrumentti, jota käytän. Ihanaa olisi omistaa kyllä vaikka kosketinsoittimetkin. Ja mikki. Ja joku järkevä ohjelma, jota osaisin käyttää, tässä koneella. Mistäs sitä tietää, mitä kaikkea saisi aikaseksi. Ja ennen kaikkea, olisi vaan äärettömän helpottavaa saada kaikki nämä sisällä pakottavat laulut talteen, etteivät koskaan hukkuisi ja katoaisi.

Ehkäpä minä otan siitä selvää, mitä kannattaisi hankkia.

Ja tällä minä aloitin aamuni.

">

Häilyvä Käsite

On ihmisen itsetunto. Tai ainakin minusta tuntuu, että minun itsetuntoni on hyvin häilyvä käsite. Joskus tuntuu siltä, että se on ihan hyvillä kantimilla ja joskus tuntuu, että ei.
No helvetti, tuntuu että jauhan nyt aivan puuta heinää ja paskaakin päälle. Olen valvonut 32 tuntia. Oikeastaan ajattelin vain kirjoittaa jostain täysin random asioista sitä mukaa, mitä ne tulevat päähäni.

Panetus. Keppi/kepit. Jäätelö. Suihku. Hieronta. Marsut?! Ei tee mieli nukkua ja nukuttaa aivan saatanasti taas yhtäkkiä - ajatus ei pysy yhdessä kohteessa. En käsitä ihmisiä, en nukkuessa, en valveilla. Hämmentää sellainen. Tylsistyttää kaikenlainen yksinäisyys ja toisaalta pelkään epätoivoisuutta. Samaa vanhaa kuraa mitä aina ennenkin. Rottia. Kissoja. Minttua. Saippua. RUOSKA! perkele.

"Hyvä Herra, tilaisin SEKSIÄ seuraavaksi viikonlopuksi, mahdollisimman paljon, mahdollisimman laadukasta, en ole valmis tinkimään. Tarjoan puitteet tälle jalolle aktiviteetille, sekä saunan. Voimme neuvotella myös läheisyydestä ja tutustumisen ehdoista."

Oli kova väittely olenko läski vai en. Jos oikeasti lääkäri minut määrittäisi, olisin varmaan virallisesti läski, mutta kuulemma halusivat kutsua minua tukevaksi. Tukevasta assosioin täysin muodottoman, makkaranmallisen ihmisen, joka myös pukeutuu yhtä .. persoonallisesti. Päädyin sanamuotoon pyöreä, mutta siitäkin vedeltiin hernettä nokkaan. Miten voi vetää nokkaan hernettä, jos kyse on minun painostani/koostani. Enkai minä nyt ala väittämään olevani normaalipainoinen jos en ole :D huh!

Pöydällä pelottaa paperilappu täynnä silkkaa tajunnanvirta psykedeliaa. Vihreällä ja sinisellä kynällä aamutuimaan piirrettyjä tiedostamattomia koukeroita, sekä kuvioita. Ne uivat pinnassa ja kutsuvat luokseen määrittelemättömillä keinoilla. Mieleni tekee lukea. Haluaisin tekemistä viikonlopulle, mahdollisesti toisten ihmisten kanssa jotain. Yllä mainittu tilausviesti on yhä validi ja voimassa hamaan loppuun asti. Siis aivan loppuun asti. Kaiken loppuun asti.

On juuri se olo, ettei niin koskaan toteudu. Silmä painaa umpeen vaikka aivot tykittävät veristä kuvaa verkkokalvoille. Olisi nyt varmaan aivan parempi että tungen banaanin käkättimeen ja rojahdan X:ksi tuohon, tunnelmoimaan luomien takaista pimeyttä. Tässä alkaa jo pelätä, tuleeko se sittenkään. Hetken unelias autius.

Keskusteluja Isojen Herrojen kanssa; Jumala vs. Moderni Ihminen, round 3

- Sit vähän asiaa noista kymmenestä käskystä.
*huokaisee syvään ja laskee päänsä käsiin*
- Hyvä on sitten..
- Iha ekana olet tässä kovasti väittänyt olevasi ainoa oikea jumala, ja ettei ihmisellä saa olla muita jumalia. Jos juuri viime keskustelussa tunnuit olevan vähän sitä mieltä, että et olisi ainut jumala.
- Mutta minä olen ainoa Oikea Jumala.
- No eiks tuo nyt ole vähän turhan mahtipontista ottaen huomioon tän koko kristinuskon moneen eri lahkoon jakautumisen jälkeen. Siis kuka niistä yleensäkin on oikeassa? Ketkä on sun lempparikristittyjä vai hyväksytsä jokaisen pilipalilahkon joka vaikkapa naittaa jotain 14-vuotiaita 70-vuotiaille papparaisille? Ku noi sun ns. omatki riitelee vaan keskenään, niin mitäs helvettiä siitä oikein pitäs ajatella?
- Ei minulla ole lemppari seuraajia.. Ja jos nyt oikein tahdot tuohon ensimmäiseen käskyyn mennä tuolta kantilta, niin eihän kukaan täysijärkinen myy itseään sanomalla olevansa "ehkä potentiaalisesti" ainut oikea jumala..
- Taivaallinen kauppamies! Tiäkkö, nykyään voidaan vetää oikeuteen ja tuhota koko brändi jos mainostaessa törkeästi valehdellaan! Ja sit tää juttu.. elä käytä herran, jumalasi nimeä väärin. Siis miten sitä voi käyttää väärin?
- Sitä ei pidä lausuman turhaan.
- Miten hemmetissä sitä voi sanoa turhaan, JOS olet ainoa oikea Jumala, ja pystyt mihin tahansa ja silti tästä elämästä on tehty näin törkeän vaikeaa? Väitätsä oikeasti, että vaikkapa ihminen, joka kokee kärsivänsä, toistelee sun nimeä, sanois sen turhaan?
- Vääränlaiset asiayhteydet..
- Ja mitähän ne olisi? Miten se on mahdollista esimerkiksi kirota sun nimees jos olet se ainoa oikea Jumala? Ja sit nää muut käskyt.. siis en ees tahdo lähtee kohta kohdalta näitä ruotimaan, koska ne on kustu kristinuskossakin aivan totaalisesti.
Joku lähimmäiselle kuuluvan tavoittelukin.. siis minusta ihmisen mieli esimerkiksi kuuluu ihmiselle itselleen, joten esimerkiksi ihmisten käännyttäminen sun uskoos olis aivan rikollista sun OMIEN käskyjes mukaan.
- Koska olen tehnyt ihmisen..
- No justjust.. Koska olet tehnyt ihmisen, se on sun niinkö? Eikö sitten esimerkiksi lapsi syntyessään sama missä on, ole automaattisesti sun. Miksi sitten lapsi pitää kastaa ja tuoda kristinuskon hoivaan? Tai käännyttää kristinuskoon jos nyt saattuu johonkin muuhun uskomaan?
- Perisynnin takia lapsi kastetaan ja tuodaan minun huomaani sillä tavoin..
- No kenelle lapsi sitten kuuluu silloin kun se syntyy? Saatanalle? Siis mikä ihmeen järki tuossa muka on? Että olento, joka ei vielä osaa puhua, ei näe kunnolla, ei kuule kunnolla eikä selviä yksin voisi kuulua jollekin oletettavasti pahalle? Eiks ihminen ole juuri puhtaimmillaan syntyessään. Musta koko ajatus siitä että vastasyntynyt olisi syntinen pelkästään sen takia että on syntynyt on aivan helvetin sairas.
- Ei tästä nyt tule yhtään mitään..
- No ei tule ei.
- Näistä asioista me voidaan jankata ja keskustella loputtomasti, mutta päivän päätteeksi minä olen silti ainoa oikea Jumala, sinut luonut kosminen ja universaali totuus, ja sillä tavoin, minä olen oikeassa.
- Aika vitun harhaluuloista. Vähä niinku pelais shakkia pulun kanssa. Tulee ja kaataa nappulat, paskantaa laudalle ja lentää kotiin voittajana. Aplodit sulle vaan.

"Vaikea Ymmärtää"

Lukee ihmisen käyttöohjeessa, olen siitä aivan varma. Todennäköisesti siellä lukee myös; "Vastakkaisten sukupuolien on mahdollista paperilla ymmärtää toisiaan, mahdotonta käytännössä. Kanssakäyminen omalla vastuulla."

Joskus minulla on sellainen tunne, että ymmärrän kanssaihmisiäni, joskus en ymmärrä lainkaan. Tai enemmänkin, vaikka ymmärtäisinkin, mistä mikäkin johtuu, ei se vähennä lainkaan ärtymystäni kyseessäolevasta asiasta.

Tällä hetkellä hermoa hiertää aivan erityisesti tämä henkilö, jonka kanssa kävin treffeillä. Onhan hän kiintoisa tapaus, mitäs sitä kieltämään. Joten ehdotin toisia treffejä ja se oli hänen mielestään hyvä ajatus, että hänelläkin oli hauskaa ja niin edelleen. Oli puhetta perjantai-illasta, jolloin tiesin hänellä kyllä olevan kiireitä.

Kyseessä oleva ihminen on sikäli hyvin käsittämätön yksilö, koska osaa olla hämmentävän ympäripyöreä sanomisissaan. Ilmaisin siis vielä itseni mielestä hyvin selkeästi, että pidän suorasukaisuudesta, rehellisyydestä ja stressaannun kovasti, jos jokin asia on epäselvää. Koska mitään tarkkaa ei oltu vielä sovittu, kysäisin vielä, että onko se nyt sitten hänen mielestään oikeasti hyvä ajatus tavata treffien merkeissä ja hän oli yhä sitä mieltä että totta ihmeessä.

No. Tuli perjantai. Ei ehdotusta. Lauantai. Ei ehdotusta. Sunnuntai. Ei ehdotusta. Ei mittään.

*yskäisee ja pyörittelee silmiään*

Siis. Onko minua vaikea ymmärtää? Minun on nyt ainakin vaikea ymmärtää ainakin häntä. Minua ei lainkaan haittaisi se, jos hän ei halua tavata treffien merkeissä, mikäs siinä. Miksi kuitenkin sanoa yhtä ja tehdä toista? Minua loukkaa sellainen paljon enemmän! Ja luulen että aika monta muutakin. On vaikeaa miettiä miten helvetissä siihen pitäisi suhtautua, joten on vaan vähän pöllämystynyt. Sanoisi jos on esimerkiksi kiireitä, tai jos ei kiinnosta, tai mitä vaan jotain solidia, eikä jotain mistä ei saa minkäänlaista otetta.

Kaverit sanoivat, että pitäisi osata itsekin olla vaikeasti tavoiteltava, mystinen ja sillä tavalla antaa haaste miehelle. No voihan vittu ja jumaliste! Minä en ole sellainen joka jaksaisi alkaa pelaamaan pelejä, minä pelaan pelejä perkele tietokoneella! Miksi minun pitäisi teeskennellä jotain mitä minä en ole? Ei se miellytä sellainen minua ollenkaan, saatana! Minä pidän suorasta puheesta! Selkeistä asioista, koska elämä on muutenkin monimutkaista ja hankalaa, joten miksi pitää kaikesta tehdä väkisen vängällä hankalaa, jumaliste! Tai sitten minulta puuttuu jokin osa, joka kai pitäisi omistaa jos deittailee. Saatana, en yllättyisi lainkaan.

Tämän takia pinna on kireällä kokoajan, koska se ajatus vaivaa, vaikka jo päätin että olokoot! Minä en ehdota enää mitään, jos häntä kiinnostaa tavata, hän varmaan sen itse sanoo. Hullun kuvan annan jos alan penätä perään. Saatana. No hulluhan minä olenkin, mutta en niin hullu. Enkä tyhmä. Enkä takertuva.

Olkoonkin, että ehkä hän yrittää olla tuollainen jottei suututa minua, jotta olen siivosti mukana hänen projektissaan ja teen ne vaatteet siihen esitykseen. Tekisin minä ne muutenkin, mutta nythän minä vittuuntunut olen. Muuten en olisi. Työn ja huvin erikseen mielelläni pidän. Koska en minä nyt aivan idiootti ole. Ja itselleni enemmän olen vihainen, siitä että annan moisen asian vaivata. Kun ei ole superihminen. Jumaliste.

Ihmiset.. Etenki miehet..

*enrage timer 3 minutes, 15 seconds and calculating*

Tarinoita Takaperin

Joskus minä ajattelen sinua aivan valtavasti. Ikävöin ja kaipaan, muistaessani jonkun tietyn hetken, tietyssä ajassa ja paikassa. Jossain virtaat lähelläni tai sisälläni ja silloin muistan sen, kun olen kytköksissä siihen lähteeseen josta se alkaa.

Joskus ajattelen, että ehkä minun pitäisi vain kääntyä, kylmän viileästi. Jopa julmasti. Hyvästellä ajatukset ja tunteet ja pitää katseeni eteenpäin. Ne ovat ajatuksia, pisaroita virrassa ja ne tippuvat ja hukkuvat ja sulautuvat. Silti, vaikka joskus uin vastavirtaan, en voi muutakuin todeta että siinä on jotakin ikiaikaista, jota en voi paeta edes ajattelemalla tulevaisuutta.

Nämä ajatukset, tämä sydän. Nämä tunteet ja tämä virtaus. Aina olet siinä osana, jollakin tavalla, jossain roolissa. Enkä voi paeta. Musiikki tuo vahvasti jotain muistoja esiin. Kun kuulen Night of the Swallow:n, olet melkein siinä niin käsinkosketeltavana, etten tiedä mitä minun pitäisi sanoa. Kun avaan suuni ja alan kuiskata, katoat kuin varjo kuun taakse.

Joskus minä en muuta tee, kuin muistele niitä hetkiä, kun olemme kytköksissä siihen ikiaikaiseen ja kaikki on selvempää kuin lähteen vesi.

I belong to you

En voi väittää, että taaskaan olisi mitään sen ihmeellisempää sanottavaa. Pelkään nyt kovasti tätä bloggaajan kesätautia, sitä, että pitää sen paussin. Blogaamisen terapeuttinen vaikutus on kuitenkin sen verran väkevä, että paras pitää touchi elossa, paskankin tekstin uhalla!

Koen eläväni erittäin outoja aikoja. Kai jonkinlaisia käännekohtia, joissa pyörin tällä hetkellä hieman ilman sen suurempaa kurssia. Olen viime aikoina ollut lähes törkyisen flirtti, tai siis.. eihän se juuri normitilaan eroa, mutta kai se, miten ihmiset siihen reagoivat eroaa. Ja se piruliste on yhtä addiktoivaa kuin mikä tahansa huumausaine. Ja silti. Vaikka olen hyvinkin rohkea flirtissäni, on minussa silti se ujo puoli. Tämä hämmentävä ristiriita tekee minut vielä mielipuoliseksi ennen kesän loppua, arvelisin.

Tuntuu siltä, että vaikka sisimmässäni olenkin aika vakava ihminen, on minussa myös tämä hyvinkin esille rynnivä kevytkenkäinen puoli ja pitkästä aikaa koen suurta halua antaa sen rellestää vapaana. Ristiriitaisuuksien kavalkadi. Sitä minä olen. Mutta on vaikeaa löytää se keskipolku sieltä erilaisten olotilojen välistä. Se minä, joka uskaltaa olla yhtä vapautuneesti molempia, välittämättä siitä, mitä muut siitä ajattelevat. Joskus nimittäin tuntuu siltä, etteivät ihmiset osaa aivan suhtautua siihen. Ei kai se paljoa poikkea omasta hämmentyneisyydestäni tästä ilotulituksesta mitä mielessäni ja sydämessäni tapahtuu.

Sen ainakin tiedän, etten pidä rajoista. En niistä, mitä minulle asetetaan, enkä niistä, joita olen asettanut itselleni (tietämättäkin). Koen vain tahtoa rikkoa niitä, vaikka pelko hallitseekin tilannetta joskus kovallakin kouralla. Tietysti, ihmisen täytyy olla myös varovainen. Jälleen keplottelemme balanssiaiheessa, joka on minulle niin tuttu.

Minun täytyy olla niin vahva ihminen, että voin elää elämääni kuten itse parhaaksi näen, huolimatta niiden muiden ajatuksista. Se lienee yksi vaikeimmista asioista, mitä tässä elämiseksi kutsutussa sadistisessa utopiassa keksin.

Ja jos minulla olisi valtaa, minä olisin hyväntahtoinen Diktaattori. Ja se on jotain, jota voisin harjoitella oman elämäni suhteen.

Asiattomuutta

Ei oikein ole mitään asiaa, mutta en tahdo taas aloittaa pitkiä jaksoja, jolloin en sano mitään koska silloin minulle tulee jotenkin tunkkainen olo!

No. Tänä aamuna heräsin järjettömänlaiseen panetukseen. Tämänkin kehtaan jo kirjoittaa, koska olen kaikenlaista muutakin melkoisen henkilökohtaista kirjoitellut vuosien aikana. Herranjumala, miettikää, jo vuosia blogaten. On hyvin mielenkiintoista joskus lueskelle vanhoja blogauksia, varsinkin kun on tällainen muisti kuin minulla. Paska.

Raportinomaisesti voisin todeta, että olen voinut ihan hyvin viime aikoina, ottaen huomioon, että se vanha trauma on kuitenkin pyörinyt päässäni hyrrän lailla jo monta viikkoa. Ilmeisesti jonkinlainen kriittinen tila ja kynnys on ylitetty, koska voin miettiä sitä aivan ilman sen suurempaa tuskaa. Se on kuin pirun nyrkki kädessäni, jota voin purkaa ja koota.
Olisiko ollut jokin viikko sitten, sain kylläkin aivan käsittämättömän vahvan paniikkikohtauksen. Rehellisesti voin sanoa, etten aivan samanlaista ole koskaan kokenut, varsinkaan kun en ole sellainen persoona, joka niistä kärsisi.

Koko päivä oli ollut aivan tavallinen, ei mitään erikoista. Vähän alakuloa, ei mitään sen hirveämpää. Sitten menin nukkumaan. Välittömästi kun painoin pääni tyynyyn, alkoivat kyyneleet valua, aivan solkenaan. Aloin voihkia ja valittaa, enkä voinut estää sitä, aloin hyperventiloida, huimasi, sydäntä puristi ja olin täysin tuon kauhean tunteen vallassa. Itkin ja huusin. Kun vähän rauhoituin ja hengitys alkoi tasaantua, alkoi kauhu. Aivan käsittämätön pelkotila, tuntui kuin koko musta huone olisi imeytynyt seinineen vasten, kuin huoneessa olisi ollut jotakin sinne kuulumatonta. Kamppailin, että uskalsin mennä laittamaan valot päälle. Oli pakonomainen tarve saada lähelleni joku turvallinen ihminen, harkitsin jollekin soittamista, mutta en olisi kehdannut enää siihen aikaan häiritä joten napsautin koneen päälle, laitoin musiikkia ja menin wowiin. Onneksi eräs kaverini oli siellä ja hän rauhoitteli minua, koska tiesi itsekin vastaavanlaisista kohtauksista.
Mutta hyperventilointi jatkui vielä kyyneleiden kera rapeat 40 minuuttia. Sitten alkoi vapina ja kylmät väreet. Lopulta rauhoituin ja väsyin niin, että pystyin mennä takaisin nukkumaan.

En ymmärrä miksi, mutta kuitenkin tunsin valtavaa heikkoutta siitä, että olin kokenut niin rajun episodin, ilman mitään välitöntä, näkyvää syytä. Enkä yhäkään ole keksinyt mitään muuta siihen, kuin että ehkä jotain vanhaa, siihen traumaan liittyvää vain nousi pintaan ja poistui. Tai ainakin toivottavasti poistui.
Ainakaan toista kohtausta ei ole enää tullut, vaikka haikeutta menetettyjen asioiden tähden onkin ollut muutamaan otteeseen.

Olisi kova tarve laulaa, purkaa tuntojaan. Laulaa vaikka niitä vanhoja kappaleita, joissa purin niitä tunteita ulos, välillä hellemmin, välillä jopa brutaalisti. Kitaranpirulaisesta puuttuu kuitenkin kieli, ja ne muutkin pitäisi vaihtaa ja vähän epäilen osaisinko niitä vaihtaa ja että saisinko sitä sitten viritettyä soitettavaan kuntoon. Täytyy ehkä käydä utelemassa paikallisessa soitinliikkeessä, tarjotaanko missään Kokkolassa sellaisia palveluksia, että he voisivat tämän homman järkevään hintaan hoitaa. Kun puuttuu alimman viritystapin ympäriltä se muoviosakin, että pihtien kanssa pitäisi se yksi kieli saatana virittää.
Jotenkin vain koen määrittelemätöntä ahdistusta astua sinne liikkeeseen. Tuntuu että pitäisi olla ammattimuusikko ja osata soittaa hyvin ja lukea nuotteja ja tietää alan termejä - ihan mielipuolista sellainen olo, tiedän, mutta ei väisty.

Jonkun pitäisi kyllä ruoskia tämä käsittämätön laulamisen ja musiikin soittamisen pelko minusta irti, koska ei tässä nyt oikein järkeä ole. Kyllä minä laulaa kuitenkin osaan, aika hyvin. Ja soittaa.. no, välttävästi.

Ilmeisesti minulla sitten olikin asiaa.

Peilien Takana Huokausten Salissa

Unet pitivät vielä otteessaan kun heräsin sieltä. Varjot olivat nyt tumman silkin värisiä haituvia ympärilläni, pettävän pehmeitä kuin untuva ja tuulen syli. Unet pitivät aina tiukasti siellä, vaikka kolmas kerta jo olin sinne nukahtanut hänen kosketuksensa jälkeen.
Huone hukkui hitaasti pyörivään usvaan. Melkein se seisoi paikoillaan, kuin peläten paljastumista ja sitten silmäkulmasta, se kierähteli taas pehmeästi minua kohti, hivellen kaukaisuudessa häämöttäviä seiniä.
SINÄ HERÄSIT JO
Hätkähdin, en kyennyt sitä estää ja melkein vavahdin kun hänen jäinen kätensä laskeutui varovaisesti ranteelleni, liikkuen melkein eroottisella hitaudella ylös kaulalleni, siihen jäi.
- En ihan vielä.
Hän oli hiljaa, en kuullut edes hänen hengitystään, sitä, mikä sai usvan liikkumaan, huomasin pian. Tunsin vain hänen jäätävän rintansa vasten selkääni ja se sai kylmän väristyksen kulkemaan lävitseni. Kosketus kaulani vaalealla iholla tiukkeni, hetkeksi.
PELKÄÄTKÖ SINÄ MINUA YHÄ?
Hänen vaatimattomassa, mutta rehellisessä kysymyksessään oli sitä samaa kylmyyttä kuin hänen ihossaan. Turruttavaa ja loppujen lopuksi kauhistuttavaa.
Enkä kyennyt vastata siihen rehellisyyteen, niin kylmää kuin se olikin.
MUTTA ETHÄN SINÄ MINUA PELKÄÄ. ET KOSKAAN OLE. ME KULJEMME NÄISSÄ ASETELMISSA KUIN PEILIEN LABYRINTEISSA, SOKEINA KUITENKIN. MINÄ KUULEN SINUN SYDÄMESTÄSI, KUINKA PIDÄT MINUA KYLMÄNÄ.
Huuleni aukesivat ja vain pieni huokaus karkasi huuliltani viilenevään ilmaan, hän liikahti vasten minua, puristaen minut nyt itseensä, kääntäen minut tuossa pettävän pehmeyden kylmässä syleilyssä itseensä.
En heti edes huomannut, kuinka pusersin silmäni kiinni kun hänen jäisen silkkiset huulensa painautuivat vasten omiani ja jokin polttavan kuuma kärvensi minua niiden ihon alla.
SINUN IHANA IHOSI SAATTAA YHÄ OLLA LÄMMIN ELÄMÄSTÄ, MUTTA OLETKO KOSKAAN KATSONUT TODELLA SILMIÄSI. RAKKAANI TYHJYYDESSÄ, SINUN SILMÄSI OLIVAT KUOLLEET JO SILLOIN KUN ISTUIN VIEREESI SIELLÄ JOSSAIN KAUKANA TÄSTÄ HETKESTÄ, KAUKANA TÄSTÄ TODELLISUUDESTA. JA KUN SUUTELEN SINUA JA SUUTELEN SILMIÄSI JA RAKASTELEN SINUA, EN KOSKAAN SAA SYDÄNTÄSI SÄRKYMÄÄN KOSKA SE EI LYÖ.
Hiljaisuuden olisi voinut leikata miekalla kahtia, niin tiiviisti se kietoutui, kuin hän, ympärilleni. Jokin poltti sisälläni, lepatti ja räpisteli, jysäytteli vaimeasti jotain lukkoja, jotka varisivat ruosteisina.
En voinut sanoa, en hengittää.
Aukaisin silmäni ja tuijotin suoraan niihin mustiin kuiluihin, jotka näkivät jonnekin niin syvälle sisimpääni että aloin kirkua.
Jos jokin kylmä oli, oli se tuo katseeni, viileä, kaukainen, vihainen, tunnoton kuin pala rautaa. Se kertoi kuolemasta ja pelosta ja piiloutumisesta ja pakoon juoksemisesta. En edes kuullut enää huutoa, sitä joka kohosi jo ohuena nauhana sisuksistani, koska se sattui niin.
Ensimmäinen sydämenlyönti.