State of Brilliance

Ihan huvituksen vuoksi tässä teille yksi sivu sarjakuvaa, jota aloin silloin jonain vuonna tehdä. Teen sen vielä joskus loppuun - aivan varmasti. Tämä on yksi suosikkisivuistani.. TEksteistä ei saa varmaan mitään selvää, mutta ei se haittaa, täytyyhän jotain jättää arvailujen varaan.

Niin ja viikonlopun aikana/jälkeen tulette tod.näköisesti näkemään kuvia päivitetystä Carmabalista, sillä aiomme ottaa hienoja kuvia kaverini kanssa toisistamme. Kun on niitä uusia asusteitakin joita esitellä.

Ja olen saanut nyt lähes kaikki modit Oblivioniinkin toimimaan - aloitin pelin Dremore Mortal-rodulla! Whoaa! Mutta täytyy käydä jättämässä rotumodin tekijälle kommentteja siitä, että niin harvinaisen rodun ollessa kyseessä, olisi kiva, jos olisi dremoroille ihan jotain omia questlineja ja muille hostileja Dremoroita, jotka taas olisivat pelaaja Dremoran kaveria. Ja että porukat ympäri Cyrodiilia todella reagoisivat siihen, että heidän edessään patsastelee pitkä ja pelottava dremora. Niin ja että niille olisi omia kypäriä. Tuntuu älyttömältä lykätä joku potta päähän, ja tadaa! sarvet otsikossa katoavat kuin taittuvat kumituntosarvet kuvun alle piiloon. I don´t think so.

Keep me from killing you

(kiitos A Perfect Circle bändille otsikosta)

Jotkut aiheet ovat hiukan arempia kuin toiset, koska joistakin henkilökohtaisista aiheista ei oikein voi kirjoittaa täysin sala-asuun puettuina.

Tänään kävin hiukan pre-jouluostoksilla ja sain kuulla, että kaverini olivat suunnitelleet, että jos minulle pidetään polttarit, niin he ajattelivat pukevani minut Lucia-neidoksi. Asiasta iski tajutaan keihäitten lailla kaksi aika mojovaa realisationia. Miten helvetissä minulla voisi koskaan olla polttarit? Ja miksi helvetissä joku pukisi minut Lucia-neidoksi? "Lucia-neito valon tuo.." tai jotain taitaa mennä jotkut laulun sanatkin. Ei kovin hyvin minuun assosioitavissa. Varsinkaan kun kaikissa kuvaelmissa Lucialla on yleensä vaaleat hiukset, eikä mustat.

Ehkä kaikista nurinkurisinta, että ihmiset, jotka näkevät läheltä onnettoman seuraelämäni (jota ei ole), ajattelivat minun tarvitsevan joskus polttareita. Kenen vitun kanssa, jos saan kysyä? En ole vihainen, ei en suinkaan, enemmän huvittunut, jokseenkin järkyttynyt ja pelästynyt omaa pelokasta suhtautumistani.

Ja kyllä, olen joskus voinut kuvitella olevani naimisissa, mutta sanotaan lyhyesti, että se tuli ja sitten meni, eikä tuskin tule takaisin. On vaikea kuvitella, että tapaisi miehen, jonka kanssa voisi kuvitella viettävänsä loppuelämän, kun vastaan tulee tuskin miehiä, joille viitsisi sanoa, että hei. Viimeksikin lähin mitä pääsin mitään seksiä (en ajattele että miehistä ei muuhun ole, mutta olen ihminen ja minullakin on hormoonit, jotka joskus tuntuvat ajattelevan ennen oikeita tunteita/tarpeita) oli Westissä kun samaan pöytään istuvat "hurmuripojat" (Hyi H*lvetti) päättivät antaa yhden paljastaa perseenreikänsä meille, jonka auliisti tekikin. Hyvä pojat, taputaputapu. Ömm. Samainen henkilö myös oksensi noin viisiminuuttia tapahtuneen jälkeen pöydän päälle, itsensä päälle ja lattialle. Tällaisten miestenkö kanssa pitäisi ajatella menevänsä naimisiin??

Nojoo, uskotaan, että löytyy jotain muutakin, mutta mitä ja missä? Aivot räjähtävät. Olen tehnyt muutenkin erilaisia teorioita siitä, miksi sitä tuntee niin ankaraa raivoa silloin tällöin. Olisiko sittenkin kyse seksinpuutteesta? Tai tietysti se kytkeytyy luonnollisesti myös läheisyydentunteeseen ja siihen, että joku tahtoo tehdä jotain sinun eteesi. Viimeksi baarissa naispuolinen tuttuni myös valitti että panettaa kun ei ole saanut viikkoon. Huh. No voi kamalaa ja hirviätä, voi näitä nykynuoria ja niitten ongelmia. Melkein jokin sisäinen johto paukahti, sitä kuunnellessa. Siis varmasti se tuntuu kamalalta silloin, mutta odotas sanotaanko että noin neljäkymmentä kertaa kauemmin. Mites sitten suu pannaan. Silloin liikutaan jo sellaisilla territorioilla, joilla ei itsekään sen ikäisenä varmaan koskaan kuvitellut liikkuvansa.

Ja kuunneltuani nyt pitkään muitten suhdeselkkauksia ja mietittyä syvällisesti omiani, huomaan että olisin jo valmis johonkin sellaiseen suhteeseen, jossa todella ollaan suhteessa, tehden sen eteen se työ, jonka se vaatii. Jotain todellista, eikä sitä iänkaikkista sekoilua ja epäilyä ja muuta sontaa. Eräs ystäväni tekee mielestäni juuri sitä, mikä usein ajaa toisen karkuun, ikuista testaamista nimittäin. Jos tietää olevansa vaikea, on helppo heittäytyä niin vaikeaksi kuin vain mahdollista, tähän voi liittyä myös tunne siitä, että joku tärkeä on joskus hylännyt. Silloin tahtoo nähdä, hylkäävätkö kaikki muutkin sinut. Olen sitä itsekin tehnyt, mutta se on tökeröä, turhaa ja jopa ilkeää. Eikä siitä kostu yhtään mitään.

Joku taas oli suhteessa, jossa oli vihainen toiselle siitä, että toisella on samoja ongelmia kuin itsellä. Koska jokainen haluaa olla keskipisteenä jossain asiassa, ihan sama onko se hyvä vai huono asia (nähtävästi) ja sitten on ilkeä toiselle niistä samoista asioista, vaikka voisi käyttää sen yhteisenä voimavarana, kun osaa empaattisesti suhtautua toisen tuskaan. Paitsi että se kaatuu siihen, että ihminen on itsekäs sika. Ja jollakin tavalla olen tuotakin kokenut jossain muodossa itsekin.

Ja toiset huopaavat ja soutavat suhteissa, joissa eivät aivan ole varmoja haluavatko olla ja ajattelevat tänään, että jossain on parempi ihminen ja huomenna että paras pysyä siinä, minkä tuntee. Se on kuin ikuinen kamppailu sen kanssa, onko suklaa vai salmiakki parempaa. Ja tällaisesta suopaamisesta tiedän paljon omakohtaistenkin kokemusten kautta. Että haluaa toiselta juuri sitä, mitä ei välttämättä tule koskaan saamaan, sitten sekoilee ja sitten taas tahtoo ja päättää uskoa, että se tulee joskus toimimaan. Vaikka se ei välttämättä tule sitä tekemään.

Itseään on niin helppo pitää fiksuna yksin.

Ja seuraava mies, jonka kanssa voisin tehdä muutakin kuin harrastaa väkivaltaa, täytyy pystyä parempaan, kuin
A. sanoa, että mitä kaunokainen
B. tuijottaa lumoutuneesti
C. olla hyvännäköinen
D. ehdottaa seksuaalista kanssakäymistä
E. oksentaa jänskiin paikkoihin
f. pukea sukat oikeisiin jalkoihin

By the Tens of them!

Keksin juuri kateispäissäni pikku kilvan, johon voi ottaa osaa tai olla ottamatta. Tässäpä teille aivopähkinöiksi kymmenen otsikkoa, joista tulee jotain kirjoittaa. Aihe on vapaa, myös se, aivan kuinka otsikkoa keksii käyttää. Kun ja jos joku saa valmiiksi jotain, laittakaa vaikkapa kommenttiin linkki otsikosta kirjoitettuun tekstiin ja aivoittelen kuka voittaa kilvan.

1. Hammer falls on the sentinent.

2. Varis sanoi ei.

3. Kartanlukijan inhimillinen erhe.

4. Vaskilinnan katveessa.

5. Enor.

6. Posthumanly assassinated.

7. Kusulmussa Atrium.

8. Linkitä se, älä juokse karkuun.

9. Vain sellaisena sekuntina.

10. Our sides are allready picked.

Että siitäpä, jos jaksaa naputtaa. Alapa sitten naputtaa. No, ala jo. Hö.

Aikuinen vs. Lapsi

Joskus tulee ihmeteltyä kaikkia niitä eri tapoja, joilla lapsi katsoo maailmaa, tai millä tavoin voisi itse kuvitella lapsen maailmaansa katsovan omien tarkkailujensa perusteella. Kristian esimerkiksi on ilmiselvästi älykäs yksilö, vaikka joskus käyttäytyykin kuin ei tietäisi mitään, lähinnä silloin kun haluaa pitää päänsä.

Söimme äsken iltapuuroa ja hän leikki samalla pakasterasian kannella. Keksi laittaa nokkamukin kannen päälle ja juoda mukista niin, että piti vain rasian kannesta kiinni ja nosti siitä, eikä mukin korvista. Vaikeaahan se oli, mutta ilmeisen tärkeää, ja mielestäni äärettömän kekseliästä. Ja kaikista ihmeellisintä oli se, että tajusin itse katselevani tilannetta aivan eri tavalla. Olen ollut niin pitkään niin väsynyt ja toisinaan myös epätoivoinen ja tiennyt kokoajan käyväni jollain mitä ei edes ole, etten ole oikein tajunnut nähdä mitään kehitystä missään, tai nauttia siitä mitä näen. Ei kaikki väsymys ja ärtymys ole tietenkään väistynyt, lord no! mutta ehkä joku taonnassa rikkoutunut rauta alkaa taas muodostua sisään ja muotoutua muotoon, missä se tukee eikä tuskastuta.

Enemmän huomaan katsovani lasta, joka on silmissäni kaunis ja ihana ja suloinen, kuin vain jotain, jonka loputon nälkä kaikkeen syö elävältä. Sillä siltä se on tuntunut enemmän tai vähemmän, nykyään vähemmässä määrin.

Kun astuu vieraalle polulle ja kulkee sitä peläten ja kammoten ja näkee vain kärsimystä kaikkialla, kulkee ihminen polkua, jolla pimeys on vallassa. Ihmisessä on kuitenkin kaiken synkän lisäksi se olento, joka tarvii aurinkoa elääkseen ja optimismia ollakseen ihminen. Niinpä polku, joka ensin on pelkkä alamäki pimeään orapihlajapusikkoon, muuttuu yhtäkkiä poluksi, jolla huomaa jokaisen kastepisaran oksan piikillä ja kuinka kauniin punaisia marjat ovat ja miten ihmeellisesti pienet kivet polulla makaavat. Ja niin elämä on matka. (jossa koskaan ei pääse perille.)

Siodhin

Sisässä kiertää. Kiertää ja kiertää.
Tuntuu siltä että jaksaa mitä vain eikä jaksa yhtään mitään, jonkun silmissä olin reipas ja vaatimaton ja hurja ja ahkera, toiselle mahdottomia vaativa, onneton, helpolla pääsevä ja pateettinen. Kukaan ei ollut oikeassa eikä väärässä.

Tiskaaminen itkettää. Ei ole ensimmäinen kerta että itkee kun hankaa likaa irti jostakin fyysisestä. Ei tunnu hyvältä jättää lastaan hoitoon ihmiselle, joka tarjoaa apuaan, mutta joutuessaan auttamaan sanoo että Voi Vittu. Silloin kiertää, ja kiertää pahasti. Suomalainen apumentaliteetti on pohjalaisen kylmää, auttaa voidaan jos ei ole pakko. Joskus tosin on.

Lapsi kiskoi esille erityisen kuvan kaapista ja melkein ruttasi ennenkuin huomasin. Ugus seisoo vasten öisen pimeää omenapuuoksiston jäkäläistä syöveriä mustassa nahkatakissa, korvalaput ja kamera. Pojat ovat poikia ja ottavat toisistaan samaan aikaan kuvaa. Olinko joskus niin nuori? Olinko joskus niin kaunis ja ajattelin olevani hirvittävän ruma? Miltä minusta tuntuu toisen kahdeksan vuoden päästä? Miltä minusta tuntuu nyt?

Menneisyys tuntuu joskus vanhalta nukketalolta. Jossa on pitsiset, ajan patinoimat tapetit pienillä, vinoilla seinillä ja ikkunoissa on hämhäkin verkkoa ja lattialla pölyä. Yritin eilen silmät suljettuina matkata takaisin lapsuuteen ja muistaa jotain merkityksellistä, jostain, mistään, jostakusta. Näin vain itseni pienessä himmeässä valokeilassa, sekainen ruskea tukka, myttyiset kasvot, kädessä pala paperia ja muovailuvahaa, ympärillä ei mitään. Muistin vain kiiltävän punaiset nahkakengät, joista pidin, mutta jotka eivät enää menneet.

Joissain taloissa on aina suljetut ovet.

Fury of the heavens rain down

RAIVO raivo RAIVO raivo RAIVO raivo

On määrätön. Olen toki ennenkin valittanut välinpitämättömästä äidistäni tänne ja varmasti tulen jatkossakin tekemään niin.
Minulla on huomenna viimeistä kertaa tämän vuoden puolella itämaisen tanssin opetus. Kristianin isä on posiolla, toinen mummo viettää ystävänsä 70-vuotisjuhlia, isäni on töissä ja äitipuoleni oma lapsi+lapsenlapset tulevat lauantaina käymään, kaikilla siis oli sellaisia polttavia asioita, joita ei oikein voi siirtää ja ei siinä mitään. Soitin siis omalle äidilleni. Vastaus oli sieltäkin ei, vaikka aloitin palopuheeni sanomalla että nyt on hätätilanne. Kyselin että miksi ei. Ensin vastaus oli että hän on hoitanut nyt kolme viikkoa lapsenlapsia ja että he ovat miehensä kanssa suunnitelleet koko viikon menevänsä tämän ostaman metsäpalstan mökille heti tänään.
Sanoin että no sehän ei ole mikään tulenpalava, elintärkeä juttu, että sitä voisi 24 tunnilla lykätä tai vaihtaa toiseen viikonloppuun sellainen vierailu. Vastaus oli ehdoton ei. Kun sitä on viikko suunniteltu. Kun se on sovittu.
Vastasin että ei se viikko siihen kaadu, jos suunnitelmia joutuu muuttamaan. Äitini vastasi että hänellä on oikeus viettää omaakin aikaa. Sanoin että hän ei mitenkään voi väittää etteikö hänellä olisi aikaa tehdä omia asioitaan. Yritin järkipuhetta, ja äitini oli sitä mieltä että minun pitää soittaa isosiskolleni. Kun systerin miehelläkin on sairaslomaa, niin tämähän voisi hakea kristianin sinne. How does one spell "Sairasloma"?? En tajua. Sitäpaitsi mieheltä on polvi leikattu, joten ei varmaan heti seuraavana päivänä lähde ajamaan 30 kilometriä kokkolaan ja 30 kilometriä takaisin. Sattumoisin myös tiedän että systerinikin on oman narunsa päässä kahden lapsensa kanssa, joista kummatkin ovat ihania, mutta myös hankalia, pienempi on koliikkilapsi ja toinen muutenvain tosi temperamenttinen. Että sieltä pitäisi kehdata apua pyytää? Sanoin äidilleni että luuleeko hän että systerini jaksaa hoitaa vielä kolmatta?
Hän vain sanoi etteivät he nyt peru suunnitelmiaan sen takia että minä tarvin nyt apua. Ja että hän ei aina voi sieltä rynnätä kun minulla on hätä. Rehellisyyden nimissä en voi sitä kuulemma odottaa. Sanoin että "rehellisyyden nimissä" en odotakaan, sillä 95% niistä kerroista kun pyydän apua, on vastaus juuri tuo sama, että jotain ei-niin-tärkeitä-suunnitelmia on tehty ja niitä ei peruta. Toivotin hyvät viikonloput ja pistin puhelimen kiinni ja soitin siskolle, jolle tilanteen selostin.
Siskoni varmisti sen minkä arvasin, että he kaikki ovat siellä olleet sairaita, vauva niin sairas että piti lääkärillä käyttää kun häntä pitää pitää kokoajan pystyssä ettei räkään tukehdu. Mutta lupautui tulemaan. Aivan hävettää ja iljettää äitini käytös. Systerikin sanoi että jaa, siksi ei ole varmaan kuulunut mitään kun mies on "sairaslomalla".
Myöhemmin systeri vielä soitti ja kysyi oliko mammasta kuulunut mitään. Sanoin että ei ja miten niin. Sisko sanoi että se oli soittanut ja kysynyt että onko hän tulossa siellä käymään kun niitten piti jotain hieroa toisiaan tai jotain ja systeri oli ollut tyly ja sanonut että ei voi ku on niin sairaita ja vauvaakin piti käyttää siellä sairaalassa. Sisko ei ollut sanonut mitään siitä, että olin soittanut ja mamma oli kuulemma kuulostanut pelästyneeltä, ei ollut sanonut mitään siitä, että olin soittanut, tai että he olivat menossa sinne metsätupaan.
Siis jos nyt yhtään järjellä ajattelisi, niin olisi hän voinut kertoa siskolle ettei sen tarvi tulla tänne ja itse lupautunut tulemaan hänen puolestaan. Mutta ei, ei sanonut mitään, ei yhtään mitään. Mikä vitun äiti se sellainen oikein on? Kaikki pitää pyöriä oman navan ympärillä.
Toinen juttu on nyt se, että äitini on jollain varamieslistalla jonnekin koulun keittiölle ja ne voi kuulemma sieltä milloin tahansa soittaa, että pitää tulle töihin, joten hän voi kokkolaan tullessaankaan jäädä tuntia pitemmäksi katsomaan poikaani että pääsisin ajotunnille joskus muulloinkin kuin aikaisin aamulla. Excuse me, while I just slit my wrists. Ei mikään työpaikka pidä vain yhtä ihmistä varamieslistalla, eikä ne viiden minuutin varoitusajalla soita töihin. Siinäpä äidilleni mahtava tekosyy olla tekemättä mitään muita suunnitelmia kuin omiaan. Haistakoon paskan. Olisipa siellä metsäkämpällä joku raivotautinen karhu joka raatelee ne kappaleiksi. No, okei, se oli todella teinimäisesti sanottu, mutta enpä ole koskaan täydellinen väittänyt olevanikaan. Mutta äitini puolestaan luulee olevansa henkinen, ihmisten parantaja, suvun yhdistäjä ja päämies ja parempi ja viisaampi kuin kaikki muut yhteensä ja jos joku ei elä elämäänsä samalla tavalla kuin hän, elää väärin. Vittu mikä prinsessapäiväkirjat osa 666. Holy delusion. Järki lähtee ja katoaa. Hyvät esimerkit tässä saa elämäänsä ja on saanut ikänsä, kun äiti on nähtävästi täysin välinpitämätön. Tai ainakin vaikuttaa siltä onnistuneesti.

PASKA.

Takalaittomien määrä

Kävin tutkiskelemassa mitä kaikkea Oblivionille saakaan noin modien muodossa. Paljon ja aikalailla KAIKKEA. Joten otin vähän sitä sun tätä ja onneksi sain selville senkin miksei pelin päivittäminen onnistunut. Olin ladannut väärän päivityksen ja vaihdoin sen eurooppalaisen pelin versioon ja se asentui noin minuutissa! Vielä pitää testeta että peli toimii kaikkine modeineen! Toivotaan, sillä olisi kiva pelata dremorahahmolla!

Olin ihan hämmästynyt, että edes osasin mitään tehdä kun joskus tuntuu siltä että on aivan onneton käsi kaikkien koneisiin liittyvien asioitten kanssa. Vielä pitäisi selvittää miksi NWN 2 pyörii jotenkin niin ankeasti ja kuinka alas kaikki enviromentalefektit ja resoluutiot pitää silpaista, että tuntuisi mitenkään hyvältä pelata. Olisi hauskaa tietää, miksi se niin kyrsivästi pyörii.. Kuitenkin kaikki tarvittavat recommendedtehot on! Eikä se kyllä muutenkaan tunnu niin hyvältä kuin eka kunnon NeverwinterNights. Tämä uusi alkaa vielä kornimmin kuin edellinen jos lainkaan mahdollista ja ilmeisesti on. Huh huh. Tarvitaan aivan tietty henkinen asennoituminen sen pelaamiseen ja ehkä sitten joku päivä se aukeaa se "juttu" siinä. Ja henk. kohtaisesti olen aina pitänyt peleistä, joissa pystyy selkeästi kotrolloimaan yhtä henkilöä eikä sekavanoloisesti montaa. Ehkä tämäkin vain jotain uutuudenjäykkyyttä.

In the Night we all fear

Näin kummallista ja inhottavaa unta, jossa olin ilmeisesti myöhäisemmässä lapsuuden kodissani klapurin mäellä ja olin tullut sinne kristianin kanssa. Jossain vaiheessa unta joku alkoi kysellä missä poikani on. Enkä osannut vastata mitään. Me etsimme kaikkialta, enkä edes muistanut enää tulleeni hänen kanssaan, kuin olisin täysin unohtanut koko lapsen olemassaolon. Sitten joku alkoi pelätä että kristian olisi unohtunut yksin jonnekin.
Sydän alkoi pamppailla ja koko kehon sisälmyksissä käänsi ajatus siitä, että olisin täysin vailla mitään huolta hylännyt poikani jonnekin kylmään pakkaseen, ja etten enää sitä edes muistanut. Ahdistus oli kaiken täyttävä. Jossakin vaiheessa ymmärsin lähteä katsomaan piharakennuksista ja kun avasin tallin oven, oli kristian siellä. Ollut tuntikausia. Hän makasi vaunuissa unirätti poikittain kasvojen poikki ja vain yksi aukinainen silmä näkyi ja hetken luulin että poika oli tukehtunut elävältä uniriepuun ja aloin huutaa. Onneksi myös kristian alkoi huutaa.
Olin unohtanut ottaa oman poikani kärryistä ja jättänyt hänet kylmään makaamaan, ilmeisesti hän oli nukkunut kun olimme tulleet kaustariin.

Hyi, sielua kylmää moiset unet.

Tässä ainakin yksi

Että ainakin yhden kuvan nyt tähän sain kuuluisasta BloodBall I:stä. Harmi ettei nyt parempaa kuvaa ole, pitää yrittää kysellä ottiko joku muu kuvia ja vielä tutkia noita mitä itellä on. hmm.

Vanhaa rasvaa Vanhoille rasvoille

Olimme syömässä kokkolalaisessa texmex paikassa ja huomasin ranskalaisten olevan paistettu hieman vanhassa rasvassa. Huomautin tästä kaverilleni joka laukaisi niin hyvän linen (yllä mainittu), että päätin heti käyttää sitä otsikkona. Vanhaa rasvaa vanhoille rasvoille. Kyllä. Nokkelaa henkilökuntaa.

No, pääasia lienee se, että nyt minulla toimii netti ihan omassa kodissa, joka tuntuu todella surrealistiselta. Ja olen päivittänyt hiukan konettani muutenkin. Mm. lisämuistilla ja uudella näytönohjaimella (nVidia GeForce 7600 tietenkin) ja nyt pelittää Elder Scrolls IV Oblivion ja NWN 2. Ja varmaan jotain muitakin pelejä tulee ajan kanssa hankittua. Olisi kyllä nyt melkein paikoillaan jokin netinkäyttöohjeopas, sillä tuntuu siltä, että vaikka mitä käyttöä sille keksisi, jos osaisi sitten mennä eteenpäin niitten ideoittensa kanssa. Ja hyvä yhteyskin, otin 512, mutta täällä kokkolassa sai nyt ilmaisen kytkennän ja full-raten 1.3 asti, eli mitä 8 jotain megaa tai jotain se oli - palijo kuiteski!

Ja autokoulu sujuu hyvin, tänäänkin oli neljäs ajotunti, ajoimme jo keskustassa, ja joka kerta kuitenkin kehuja olen saanut, niin kai ne minusta auton ajajan leipoo.
Nyt tulee taas niin outo olo tästä oudosta tilanteesta, että aivot katkaisevat kaiken informaation. ÖÖÖ. Mutta voinhan kirjoittaa mitä vain - milloin vain ????

???????

Kaasua, Komisaario Pulma!

Tänään oli ensimmäinen ajotuntini.

Täytyy sanoa että oli varsin mielenkiintoista. Oli myös äärettömän surrealistista todella ajaa autoa hakalahden pikku kaduilla, väistellä autoja ja varoa lumireunaista piennarta ja yrittää tuskailla kytkimen kanssa. Oli vaikeaa saada nostettua se jalka niin passelisti, ettei auto sammunut, vaikka niinhän se teki muutamaan otteeseen.

Olin kovasti pelännyt, etten koskaan voisi oppia jotain sellaista, ajamista siis. Väärässä olin. Autoilijan ohjekirjasta luetut ajo-opit pelästyttivät ja auton perushallinta tuntui tekstistä luettuna paljon vaikeammalta, kuin se sitten todellisuudessa oli. Sain jopa ihan erinomaisen arvostelun. Ajoin kuulemma ihan hyvin ensimmäistä kertaa kuskinpaikalla istuvaksi. Ja menihän se niinkin hyvin että sain sitten ajaa oikein kunnon tietä kotia asti sieltä hakalahdesta, valoista ja kaikki!! Oli kyllä paljon helpompi ajaa kunnollisella leveällä tiellä kuin sellaisella ahtaalla pikkutiellä.

Odotan jo innolla tiistain toista ajotuntia!!!!!!

Ja kolmantena päivänä Saatana loi Kansaneläkelaitoksen..

(Ote Jumalattomasta messusta, Carmabalin kirja, säe 666)

Ja he menivät epäilevin mielin kohti Kelaa Torin ja Keskustan kautta, matkaten vaivaten matkaa useita kertoja, sillä Kela oli tiedetty varsin vältteleväksi paikaksi aina aikojen alusta asti. Niin he saapuivat pyhiinvaellusreittiään pitkin tuohon byrokraattiseten asiointien pyhään mekkaan ja laskivat alas kunnioittaen kysymyksensä tulevasta.
"Vaikuttavatko heimomme palkalliset tulot kodinhoitotukeemme, oi Autuas Virkailija." He kysyivät sydän pamppaillen.
"Kertokaatten heimonne lukumäärä ja palkallisten tulojenne määrä että Työsopimuksenne antakaatten." Lausui kumea ääni pyhän alttarin takaa.
"Oi Viisas Virkailija, meitä on vain kaksi ja tässä on mainitsemanne paperit." Ja niin ojensivat heimolaiset kirjatut dokumentit Virkailijalle, joka siunaten ne vastaan otti.
"Eivät vaikuta näin pienet tulot pienen heimonne vointiin, pyhiinvaeltaja. Ollos siunattu - saatte ansaita vaikka lisääkin."
Pyhiinvaeltajat lähtivät riemuiten ja kevein askelin kohti kotikontuaan, aina Vanhaan Kaupunkiin asti, jonne olivat telttansa pystyttäneet.
Niin jatkui ilonpito aina kuukauden, jos toisenkin päivät, kunnes Suuri Automaatti ilmoitti heimolle hämmentävän uutisen. Pyhitetylle Tilille saapui Kelan Taivaallisesta Valtakunnasta 85 euroa pienempi suoritus, kuin olisi pitänyt. Pian heimolaiset tunsivat Vihan nousevan sisuksistaan. Mihin olivat kovalla työllä ansaitut Taivaalliset Mannat kadonneet?
Heimolaiset valmistautuivat uuteen pyhiinvaellukseen, tällä kertaa Siunatun Telefoonin välityksellä. He syöttivät siihen annetut numerot ja odottivat vastausta, joka tulikin pian.
"Oi Suuri Virkailija, olemme ihmeissämme. Tilistämme on kadonnut mannaa kuin tuhkaa tuuleen, mitä teemme, missä vika?"
Virkailija kysyi heiltä erilaisia tietoja, jotka nöyrästi Telefooniin annettiin lapsen messutessa Virsiä taustalla.
"Uuden Taivaallisen Käskyn mukaan pidätetään Tuestanne palkallisten tulojen takia 20% sijaan 34%." Lausui Virkailijan pelottavaksi käynyt ääni Telefoonin uumenista.
Heimolaiset tunsivat raivon joka kuohahti heidän sieluissaan.
"Miten oi Pyhä Virkailija on mahdollista, että joudumme maksamaan kahteen otteeseen Työstämme? Johan Taivaallinen Verottaja vie 15% palkkatuloistamme? 15% noin kahdesta sadasta mannasta on hiukan eri asia kuin 15% lisää pois noin kuudesta sadasta mannasta?" Heimolaiset itkivät katkerina Telefooniin.
"Tämä on uusi Viisas Käytäntö. Teidän täytyy vaeltaa Taivaallisen Verottajan luo laskettamaan Uusi Muutosverokortti Pyhälle Sosiaalietuudellenne."
Heimolaiset olivat valmiita jo sotimaan Taivaallisia Virastoja vastaan.
Heimon Päällikkö - Rietas Heittiö oli kuitenkin sitä mieltä, että he läksisivät Keskustan Verovirastoon lausumaan Tulikivenkatkuista sanaa tästä uudesta Käytännöstä. Muut heimolaiset yhtyivät Riettaan Heittiön viisaisiin sanoihin ja niin heimo lähti matkaan.
Saavuttuaan Pyhään Verovirastoon, repäisivät he Suuressa Odotushuoneessa Siunatusta Jonotusnumerokoneesta lipukkeen, johon heidän Numeronsa oli kirjattu. He odottivat vuoroaan ja vihdoin heidät ohjattiin Valkoiseen Huoneeseen jossa Verottaja odotti Pyhän laskukoneen takana.
"Me olemme pyhiinvaelluksella Uuden Muutosverokortin asialla." Sanoivat heimolaiset.
"Mutta olemme myös erittäin Vihastuneita. Miksi olette määränneet Uuden Käskyn pidättää Sosiaalietuudesta 20% sijasta 34% jos heimollamme on palkallisia tuloja. Sillä muistuttaisimme vaatimattomasti, että maksamme teille jo Veroa tuloistamme."
Siunattu Verottaja oli täten hämmentynyt heimon sanoista ja sanoi, ettei heillä ollut sellaista Uutta Käytäntöä. Verottaja kertoi Taivaallisen Kansaneläkelaitoksen tekevän omia päätöksiään näistä asioista.
Heimolaiset olivat nyt puolestaan hämmentyneitä. Miten saattoi olla mahdollista, että Pyhä Kela teki Verollisia päätöksiä Siunatun Veroviraston puolesta.
Myös Verottaja oli täten ällistynyt näitä uutisia.
"Taivaallisen Kelan tulisi kyllä ilmoittaa tällaisista Uusista Käytännöistä heimolaisille ajoissa." Lausui Suuri Verottaja ja heimolaiset nyökkäilivät myötämielisinä.
"Mutta eivät ilmoittaneet. Vaikka useasti vaelluksillamme kysyimme asiasta, vaikuttaisivatko Tulomme Sosiaalietuuteen."
Suuri Verottaja aukaisi raskaan kirjan ja selasi sen pölyisiä lehtiä hetken.
"Ai niin joo, Kelan loi kolmantena päivänä Saatana. Sori."