Siodhin
Sisässä kiertää. Kiertää ja kiertää.
Tuntuu siltä että jaksaa mitä vain eikä jaksa yhtään mitään, jonkun silmissä olin reipas ja vaatimaton ja hurja ja ahkera, toiselle mahdottomia vaativa, onneton, helpolla pääsevä ja pateettinen. Kukaan ei ollut oikeassa eikä väärässä.
Tiskaaminen itkettää. Ei ole ensimmäinen kerta että itkee kun hankaa likaa irti jostakin fyysisestä. Ei tunnu hyvältä jättää lastaan hoitoon ihmiselle, joka tarjoaa apuaan, mutta joutuessaan auttamaan sanoo että Voi Vittu. Silloin kiertää, ja kiertää pahasti. Suomalainen apumentaliteetti on pohjalaisen kylmää, auttaa voidaan jos ei ole pakko. Joskus tosin on.
Lapsi kiskoi esille erityisen kuvan kaapista ja melkein ruttasi ennenkuin huomasin. Ugus seisoo vasten öisen pimeää omenapuuoksiston jäkäläistä syöveriä mustassa nahkatakissa, korvalaput ja kamera. Pojat ovat poikia ja ottavat toisistaan samaan aikaan kuvaa. Olinko joskus niin nuori? Olinko joskus niin kaunis ja ajattelin olevani hirvittävän ruma? Miltä minusta tuntuu toisen kahdeksan vuoden päästä? Miltä minusta tuntuu nyt?
Menneisyys tuntuu joskus vanhalta nukketalolta. Jossa on pitsiset, ajan patinoimat tapetit pienillä, vinoilla seinillä ja ikkunoissa on hämhäkin verkkoa ja lattialla pölyä. Yritin eilen silmät suljettuina matkata takaisin lapsuuteen ja muistaa jotain merkityksellistä, jostain, mistään, jostakusta. Näin vain itseni pienessä himmeässä valokeilassa, sekainen ruskea tukka, myttyiset kasvot, kädessä pala paperia ja muovailuvahaa, ympärillä ei mitään. Muistin vain kiiltävän punaiset nahkakengät, joista pidin, mutta jotka eivät enää menneet.
Joissain taloissa on aina suljetut ovet.
Tuntuu siltä että jaksaa mitä vain eikä jaksa yhtään mitään, jonkun silmissä olin reipas ja vaatimaton ja hurja ja ahkera, toiselle mahdottomia vaativa, onneton, helpolla pääsevä ja pateettinen. Kukaan ei ollut oikeassa eikä väärässä.
Tiskaaminen itkettää. Ei ole ensimmäinen kerta että itkee kun hankaa likaa irti jostakin fyysisestä. Ei tunnu hyvältä jättää lastaan hoitoon ihmiselle, joka tarjoaa apuaan, mutta joutuessaan auttamaan sanoo että Voi Vittu. Silloin kiertää, ja kiertää pahasti. Suomalainen apumentaliteetti on pohjalaisen kylmää, auttaa voidaan jos ei ole pakko. Joskus tosin on.
Lapsi kiskoi esille erityisen kuvan kaapista ja melkein ruttasi ennenkuin huomasin. Ugus seisoo vasten öisen pimeää omenapuuoksiston jäkäläistä syöveriä mustassa nahkatakissa, korvalaput ja kamera. Pojat ovat poikia ja ottavat toisistaan samaan aikaan kuvaa. Olinko joskus niin nuori? Olinko joskus niin kaunis ja ajattelin olevani hirvittävän ruma? Miltä minusta tuntuu toisen kahdeksan vuoden päästä? Miltä minusta tuntuu nyt?
Menneisyys tuntuu joskus vanhalta nukketalolta. Jossa on pitsiset, ajan patinoimat tapetit pienillä, vinoilla seinillä ja ikkunoissa on hämhäkin verkkoa ja lattialla pölyä. Yritin eilen silmät suljettuina matkata takaisin lapsuuteen ja muistaa jotain merkityksellistä, jostain, mistään, jostakusta. Näin vain itseni pienessä himmeässä valokeilassa, sekainen ruskea tukka, myttyiset kasvot, kädessä pala paperia ja muovailuvahaa, ympärillä ei mitään. Muistin vain kiiltävän punaiset nahkakengät, joista pidin, mutta jotka eivät enää menneet.
Joissain taloissa on aina suljetut ovet.
posted by Carmabal at 8:00 ip.
2 Comments:
Jep, suljetut ovet... tai ainakin niin pahasti jumissa että niitä täytyy työllä ja tuskalla puskea että edes raottuvat.
En muista tuota mainitsemaasi kuvaa, mutta muista tilanteen. Marraskuun neljäs 1998 se oli, kylmä päivä, ja riehakas.
Aye, it was.. Valkoinen Marley kärsi aivan hurjasta puolikuuhulluudesta. (Joka kyllä tarttui, itämisaika kuusi-seitsämän vuotta.)
Mutta ja että noinkin tarkasti muistaa jonku päivän, huh huh.
Itselläkin vaikka jonain päivänä aivan jotain erityistä tapahtui, harvoin edes kirjoitin laulua tai muuta melankoliaa aiheesta samana päivänä.
Lähetä kommentti
<< Home