In the Night we all fear

Näin kummallista ja inhottavaa unta, jossa olin ilmeisesti myöhäisemmässä lapsuuden kodissani klapurin mäellä ja olin tullut sinne kristianin kanssa. Jossain vaiheessa unta joku alkoi kysellä missä poikani on. Enkä osannut vastata mitään. Me etsimme kaikkialta, enkä edes muistanut enää tulleeni hänen kanssaan, kuin olisin täysin unohtanut koko lapsen olemassaolon. Sitten joku alkoi pelätä että kristian olisi unohtunut yksin jonnekin.
Sydän alkoi pamppailla ja koko kehon sisälmyksissä käänsi ajatus siitä, että olisin täysin vailla mitään huolta hylännyt poikani jonnekin kylmään pakkaseen, ja etten enää sitä edes muistanut. Ahdistus oli kaiken täyttävä. Jossakin vaiheessa ymmärsin lähteä katsomaan piharakennuksista ja kun avasin tallin oven, oli kristian siellä. Ollut tuntikausia. Hän makasi vaunuissa unirätti poikittain kasvojen poikki ja vain yksi aukinainen silmä näkyi ja hetken luulin että poika oli tukehtunut elävältä uniriepuun ja aloin huutaa. Onneksi myös kristian alkoi huutaa.
Olin unohtanut ottaa oman poikani kärryistä ja jättänyt hänet kylmään makaamaan, ilmeisesti hän oli nukkunut kun olimme tulleet kaustariin.

Hyi, sielua kylmää moiset unet.