An Outrage!

HUH!Nyt voin sanoa nähneeni erään tökeröimmistä mainoksista koskaan! Näin kyseisen mainoksen subbarilla iltamyöhällä.

Mainoksessa näytetään erilaisia ihmisiä piereskelemässä yleisillä paikoilla. Sitten näytetään tekstiä ; Lopeta huono tapa ajoissa.
Sitten jostain tipahtaa katsojan eteen tupakkiaski ja lopuksi teksti ; tupakka tappaa.

Mainoksessa ei sinänsä olisi mitään omituista, mutta se assosisaatio, mikä siitä tulee, on että tupakointi on huonona tapana verrattavissa piereskelemiseen ja että myös piereskely tappaa??
Excuse me vaan, mutta helvetissä ne edes toisiinsa liittyvät? Minua ainakin suunnattomasti pöyristytti näin typerästi suunniteltu mainos, jossa oltaisiin voitu iskeä aiheeseen paljon ytimekkäämmin! Kuka on tämän mainoksen jalon suunnittelun toteuttanut ja ideoinut?? Kamalaa.

Että se siitä.

(Olen kuin vanha mummo joka kiukumustuu ihmejutuista; eläköön virkkaustyö!)

Kuka artisti olet?

Super!! You are WILLEM DE KOONING.You think just like you paint: in the abstract. You live well outside of the box and never know where life will take you next. Your friends admire your ability to fearlessly veer away from the boundaries of society.

Hmm. Kuva oli ainakin levoton, joten kai sen täytyy olla totta!

A curse

Perkele.

Perkele.

Perkele.

Ei oo kenkiäääääääääääääääääääääärrrrrrrrrrrgh!

Ei oo vaatteitaaaaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrrgh!

Ei oo kavereitaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaarrgh!

Ei oo ei oo ei oooooooooooooo - mittään.

PERkele.

Ps. Kävin katsomassa Harry Potter & Liekehtivä Pikari-elokuvan. Oli erinomainen! Sentään jotain hyvää.

Turha Toivo

HÖH. Toivoin pääseväni näkemään sen uuden Harry Potter-leffan tänä yönä ennakkonäytökseen klo 00.01. Olisi ollut hauska nähdä millaista porukka siellä olis ollut sitä katselemassa kanssani, mutta mihinpä pääsisin näin viikolla yöllä? Nowhere, that´s for sure.
No, onneksi on taas vapaayö lauantaina, joten menen sitten iltanäytökseen töitten jälkeen!!
JEEE! JEE! Köyhät on yh:n ilot.

Miksi Pahat pojat viehättää?

Iän ikuinen kysymys, jota kaikki kiltit pojat miettii. Tai niin kuin Doombat joskus aikoinaan rutisi siitä, että miksi kaikki tytöt vaan haluaa sellaisia kaljaa kittaavia kaljamahaisia juntteja.
No. Ei se kaikille se kroppa ole se kaikki, eikä se automaattisesti tarkoita että mies on juntti jos sillä on mahaa tai muuten ylimääräistä. Se on juntti jos sillä on ahdistava lippalakki tai farkkutakki. Ainakin minun mielestäni. Voin olla väärässäkin.
Toinen aiheeseen liittyvä keskustelu käytiin ystäväpariskunnan kanssa, puheenaiheena oli tarkemmin sanottuna, että miksi tietynlaiset jutut toisessa viihdyttää, ja kuinka tiukasti omista päähänpinttymistään pitää kiinni. Toiset tykkäävät että pitää olla ihanat ruskeat silmät. ÄK! Nein! Vaikka on minulla sellainen "suklaasilmäinenkin" ollut, mutta ei ollut kauaa. Ei se vain iske, en tiedä miksi mutta ei iske. Täytyy olla jotain muuta sen ylikäyvää että viehättäisi semmoinen mies. Toinen on se, että karsastan yleensä vaaleatukkaisia miehiä, mutta siihen on oikeasti aika hyvä syy, joten en ole siitä oikeastaan edes tinkinyt. En mielelläni tutustu johonkin tyyppiin jos sillä on vaaleat hiukset, ellen jotenkin muuten tunne sitä. En myöskään pidä kokopartaisista miehistä. Enkä oikeastaan karvaisista miehistäkään. Olen joskus ihan varhaisteininä julistanut etten halua miehelläni olevan karvoja kuin olennaisissa paikoissa ja päässä. Siilitukka on ehdoton turnoff. Samoin rumat ja tyypille sopimattomat vaatteet. Ja huono musiikkimaku. Ja korkea ääni. Ja liian ohuet huulet. Ja likaiset hampaat. Ja paha ominaishaju. Ai että pidänkö miehistä ollenkaan? Juu juu, kunhan se on oikeanlainen. Kuulostaa siltä että selitän jostain tavarasta ja sen ominaisuudesta, pahoittelen tätä esineellistämistä.
Mutta jotta mies viehättäisi minua, pitää hänessä olla jotain eläimellistä! En tarkoita hiirtä, enkä mitään nilviäiskuntaan kuuluvaa hyönteistä. Varmaan useimmat naiset tietävät mitä tarkoitan. Mies ei saa olla liian kiltti, eikä liian tyhmä, vaan tasavertainen niissä tärkeissä asioissa. Koolla ei väliä, ja tarkoitan sillä painoa (tietyin alarajoituksin että ylärajoituksin, en tahdo tietenkään alle hukkua, tai hukuttaa jotakuta alleni) ja pituutta. Olen itse melko persjalkainen joten monesti mies on pitempi. Tai saman kokoinen. Olisi hyvä, jos miehellä olisi syvällisiä ajatuksiakin, mutta ei niin, että mitään asiaa ei voisi olla ottamatta rennosti. Ei siis liian syvällinen. Eikä mielellään mikään masentunut. Se on niin masentavaa. Olin niin kauan sellaisen miehen kanssa, joka ei koskaan ollut masentunut, että ajatus sellaisesta highmaintenance-miehestä hirvittää. Jos yhdessäolo on jatkuvaa tuskaa ja työtä niin ei se mitään hauskaa ole, enkä nyt tarkoita että aina pitäisi kitkattomasti mennä, vaan että se ei aina sitä kitkaakaan ole. Ei välttämättä yhtä leimahtavaa temperamenttiä kuin itsellä.. se voisi olla hankala yhdistelmä.
No, liekö moista ihmeolentoa edes olla olemassa? Olen valmis tinkimään joistakin jutuista..
Ehkä se kultainen keskitie kaikessa aiheuttaa sellaisen sopivan mikstuuran minulle.. Jos sellaisiakaan lienee. Ihminen kun ääriolento on.

Pöljän kriisi

Miehet usein stressaavat hiuksen lähtöä. Kyllä me naisetkin osataan! Perkele! Viime vuonna kevättalvella suurin osa hiuksistani tuntui saavan sen saman itsetuhoisen ajatuksen kuin se ensimmäinen niistä – lähtekäämme irti ja aiheuttakaamme omistajallemme kriisi! Sitten se loppui, mutta voin kertoa häpeän punaamin kasvoin, että eräs kerta aivan nyyhkytin suihkussa kun tuntui että kaikki lähtee irti ja suihkun jälkeen levitin kaikki harjatessa irti lähteneet hiukset olohuoneen parketille ja laskin ne. Niitä oli 150. Aivan normaali määrä, mutta minulta ei koskaan ollut lähtenyt niin paljon hiuksia! Ja se määrä näytti kammottavalta.
Nyt sama ilkeämielinen pehkoni on saanut saman idean – lähtekäämme irti ja aiheuttakaamme uusi kriisi omistajallemme! Tosin, olen hillinnyt itseäni, etten aivan levitä lattialle noita tukkoja ja laske kuinka monta siinä oikein on. En kyllä ehtisikään, ja olen aivan varma että jos minulla ei olisi niin paljoa tekemistä kristianissa, varmaan laskisin ne. Hullu kun olen. Tuntuu siltä, että entinen komea tukka on vain surullinen liru entisestä loistostaan, enkä edes uskalla värjätä, vaikka ihana punainen väri odottaa keittiön pöydällä. Mammani jo aivan hermostui kun tukkaa harjatessani näyttelin n. 5 sekunnin välein harjaa mammalle ja sanoin hullun kiilto silmissä , -Kato ny! Kato!!!
-Ihan normaalia tuo on. Väitti hän. Paskat on! Minulla ei yleensä lähde edes sataa hiusta päivässä ja nyt varmasti ainakin tuplasti enemmän tai jopa enemmän! Hyi, en edes ilkeä ajatella sellaista mahdollisuutta. Olen vakaasti päättänyt, että jos tämä meno jatkuu ja tukka senkun surkeentuu, leikkaan kaiken pois, aivan kaiken! Tai sitten laitan lyhyeksi. Paha vain kun ei oikein lyhyt tukka sovi, enkä edes osaisi laittaa muutakuin sellainen takkutukkapöllösotkun.
Ja vaikka tiedän että uusiintuva luonnonvara tuo on, niin se tämä hiusten lähtö ahdistaa silti niin paljon että se seuraa jopa uniin. Näin yöllä unta että tukkani lähti aivan kourallistukkoina irti ja vain paniikissa huusin ja tukka sen kun putosi päästä irti.
Hyi saatana. Se on vielä pahempaa kuin että jos hampaat lähtisi, ne voi kuitenkin korvata. Peruukki ei vaan oo sama asia.
Järjellinen olento joka muuttuu järjettömäksi pitkien, periaatteessa kuolleitten karvojen takia kuulostaa aivan seinähullulta. Ehkä se on, mutta vaikka kuinka järjellä yrittää uskotella tätä itselleen, silti on vaikeaa olla miettimättä sitä kokoajan.
Se se on pöljän kriisi.

Elokuvareportaasi nro 2

A. House of the Dead

Jostain vanhasta menestyneestä tehty zombie-elokuva oli kyllä melkoista kökköä. Surullisia olivat ne dialogit sekä monologit, näyttelijät ja kaikki mahdollinen. Eniten ihmetyttivät kaksi asiaa.

Yksi: Isla de la Muertalla on ankarat ravebileet, jonne kaveriporukka menee. Väliin näytetään kuvaa bileistä, joissa on ehkä 25 ravettajaa keskellä metsää. Ö, mutta käsitykseni ravebileistä lienee tämä, korjatkaa jos olen väärässä, siellä pitäisi olla ainakin parisataa ihmistä, mieluiten useita tuhansia, että niitä voitaisiin sanoa kunniallisesti ravepartyiksi. Joten ymmärrän kyllä että budjetti on budjetti, mutta miksi pitää vesittää koko budjetti ja elokuva moisella pelleilyllä. Ja kuka edes viitsisi tehdä flaijereita niin pieniä bileitä varten??

Kaksi: Koko elokuva olisi voinut olla ehkä huonolla tavalla kohtuullinen, mikäli olisivat jättäneet välistä sen, että vilauttelivat pätkiä siitä itse PELISTÄ. Sellaisia vammaisia sekunnin pätkiä joissa on kammottava grafiikka ja ammutaan isoiksi lihakimpaleiksi vihreitä zombeja. Se sai koko elokuvan lässähtämään pahemman kerran. Aivan niin kuin alkuperäisestä suunnitelmasta olisi jäänyt puuttumaan noin minuutin verran ja päätettiin aivoriihessä että heitetään aina väliin pätkiä pelistä. Huoh.

Mutta paskan estetiikalla tämänkin voi katsoa.
Mieluiten porukalla joka osaa nauraa.

B. Bram Stoker´s Way of the Vampire

Tässä tapauksessa aion turvautua runosuonen sykintään, kertokoon se tarvittavan.

Oi vampyyrien prinsessa
miksi kävelet kuin paskat housuissa?
Hampaasi ovat pilailumuovista
alamaisesi halvoista crack-huorista

Enkä oikein tästäkään piittaa
että joka saatanan vampyyriprinssi käyttää viittaa
onhan sekin jo aika vanha klisee
että vampyyri metsästäjän vaimon viettelee

Surullista on vampyyrien alennustila
vielä enemmän tämä elokuvaksi tarkoitettu huono pila
tehosteet saivat hiukset nousemaan
ja kiukun sisuksissa polttamaan

Oppikaa jo tekemään jotain edes kelvollista
täytyykö minun tehdä tappolista?
Antakaa ne rahat vaikkapa minulle
niin filmaan oodin vampyyrille.

No. Täytyy myöntää että tämä tarpeeni nähdä joka penteleen vampyyrielokuva, jonka kohtaan joskus tuntuu lähinnä kiroukselta. Olisiko pitänyt valita päähänpinttymä paremmin??

Walker, Texas Ranger - vipu

Jos koskaan olen teeveessä mitään yhtä hauskaa nähnyt kuin Conan O’Brienin Walker, Texas ranger-vipu, niin on sitä vaikea muistaa. On niin vaikea uskoa, että noin kammottavan älytöntä sarjaa on edes tehty! No, ei sitä ainakaan ole voitu tehdä aivan tosissaan. Sen täytyy olla pöljin show mitä teeveen sonnasta on koskaan noukittu esille! Mutta silti, kaikesta huolimatta se saa kyllä oikeissa puitteissa nauruhermot räjähtämään. Ainakin ne pätkät, mitä Late Nightissa on näytetty, ovat olleet aivan älyttömiä.
Tämä siis toisaalta todistaa, että aivan sama, mitä paskaa keksitään töllöstä suoltaa, joku jossain keksii sille varmasti jotain hyödyllistä tekemistä. Ihmeellinen on maailma.

Ärsyttävät epäkohdat

Vaikka seuraankin joka torstai Alias-sarjaa, on tässä supersalainenagenttisekoilussa aivan kammottavia epäkohtia jotka yhä uudestaan ja uudestaan saavat katsojansa puremaan hammasta. Kun toiminta on kovimmillaan, ne eivät niin häiritse, mutta kun hiukan hidastetaan tahtia ja näytetään yhtä kuvaa pitempään kuin ne jänistyttävät 2 sekuntia, pistävät karmeudet silmään.
Kuten vaikka lapsikin tietää, että jos on tottunut aseella-ampuja ja vieläpä agentti joka puhuu varmaan viittätoista eri kieltä ja osaa kaikenmaailman potkuja ja sun muuta, niin ei koskaan sulje silmiään kun ampuu. Oli aivan hermojaraastavaa katsoa kohtausta jossa Sydney ja hänen siskonsa olivat ampumaradalla ja räiskivät aseilla maalia. Joka kerta kun ase laukesi niin silmät puristuivat paniikinomaisesti kiinni. Hitto soikoon. Jos muka kuvittelee koskaan mihinkään osuvansa, niin silmät auki ääliöt! Ja olen melko varma että kukaan oikea CIA- agentti ei sulje silmiään joutuessaan ampumaan aseella. Sellaiset sukkahousut karsitaan jo salainen agentti- koulutuksessa jo ekoina päivinä. höh.
Toinen aivan yhtä ärsyttävä epäkohta on se sama vanha, joka löytyy joka pirun teeveesarjasta ja leffasta, ainakin yleensä, WOW to the gods, jos ei löydy. Kauheaa mättämistä ja tappelemista, päitä hakataan teräviin kulmiin, naamoja mätkitään raudankovin salainen-agentti-nyrkein ja raajoja väännellään ja pudotaan kaikenmaailman paikoista alas. En ole tainnut kovin monta kertaa nähdä ainoataan mustelmaa kenelläkään, paitsi ehkä jollain pahiksella. Ja nekin kerrat laskettavissa varmaankin kahden käden sormilla ja ollaan jo menossa kuitenkin 3 tuotantokaudessa. Sekin jakso 1 kaudelta, missä Sydneyltä kiskotaan poskihampaita jossain indokiinassa kidutusmeiningillä, niin ei muka ole ollenkaan muutama päivä sen jälkeen naama turvoksissa. HAH! Monet ovat kertoneet että kun heiltä on vaikkapa poistettu viisaudenhampaita, on naama leivottu aivan uuteen uskoon melkein viikoksi. Itse en tiedä kun ei ole noita viisaudenhampaita näkynyt tahi kuulunut.
Vaan ehkäpä se CIA on keksinyt jossain ihme laboratooriossaan sellaisen lääkkeen tai voiteen joka ehkäisee mustelmat tai poistaa ne kokonaan vain tunneissa. Muutenhan jäisivät nuo salaiset agentin ruojakkeet kiinni peite-elämissään kun tulisivat joka työmatkalta takaisin aivan mössöksi hakattuina. Ehkä niillä on jopa alienteknologiaa, sellainen arkku, johon lasketaan mössöksi muusattu agenttiparka ja sitten se parantuu siellä entistä ehommaksi, niin että voi mennä vaikka illalla takaisin miekan ruoaksi niin sanotusti.
Höö.

Nocturnal Behaviour osa 3

Näin taas jännää unta. Tällä kertaa olin mukana jonkinlaisessa poliittisessa järjestössä, joka ajoi kansan asiaa hyvältä kantilta. Olin jopa liiton turvallisuuspäällikön kanssa suhteessa, hän oli erittäin periksiantamaton tyyppi, entinen sotilas korkeallakin arvolla jne jne. Kaikki tuntui hyvältä ja sujui täysin kitkattomasti ja olin todella tyytyväinen uraani tässä järjestössä/liitossa, kunnes eräänä päivänä selvisi, ettei liitto ollutkaan sitä miltä näytti. Kaikki mitä siitä tiesin, olikin valhetta ja pelkkää kulissia paljon kauheamman ja synkemmän totuuden tiellä. Sain tämän selville, kun tämä järjestö organisoi erään kansan erittäin paljon rakastaman ja arvostaman poliitikon salamurhan. Koska olin juuri saanut selville kirvistävän totuuden järjestöstäni, vierittivät he syyn minun niskoilleni, eli minut lavastettiin niin taitavasti syylliseksi, etten saattanut arvata kenenkään muun olleen tämän suunnitelman takana kuin entisen rakastajani, liiton turvallisuuspäällikön.
Minusta tuli yhdessä yössä yksi koko kansakunnan vihatuimmista henkilöistä kautta aikain. Itse olin raivoissani ja päätin, etten aio polvistua mutaan ja ottaa tätä sontaa niskaani, joten lähdin karkumatkalle. Piilottelu oli erittäin vaikeaa, koska minut tunnettiin kaikkialla ja kaikki uskoivat että olin syyllinen, paitsi Hullu-Hemuli joka jostain syystä oli unessani mukanani myös pakomatkoilla. Hän vain alkoi melko nopeasti kyllästyä liian jännityksen täyttämään elämään ja kitisi koko ajan että luovuta jo, et koskaan pääse tarpeeksi kauas karkuun, sillä entinen rakastajani oli päättänyt saada minut kiinni. Sanoin aina että ei! Nyt en luovuta vaikka mikä tulisi!
Toinen pakoani hankaloittava asia oli se, että rakastajani tunsi minut liian hyvin – hän tiesi aina missä olin piilossa, minne olin menossa tai mitä suunnittelin. Joka paikkaan minne menin, hän seurasi perässä aivan liian lyhyellä liealla. Hullu-Hemuli vikisi että luovuta ja minä en aikonut luovuttaa. Eikä aikonut entinen rakastajanikaan. Sarja täpäriä pakoja toinen toisensa perään muutti koko elämäni kissa- ja hiirileikiksi, eikä ottanut loppuakseen.
Eräänä kertana olimme piiloutuneet vanhaan museoon, kun poliisit ja järjestön miehet haravoivat koko kaupungin aluetta luulin pääseväni tällä kertaa pakoon, kunnes huomasin että entinen rakastajani oli tulossa oman joukkonsa kanssa kohti piilopaikkaani tietäväinen ilme kasvoillaan. Sanoin H-H:lle että nyt mennään ja hän pyysi taas minua luovuttamaan, etten voinut voittaa. Kieltäydyin muutaman voimasanan kanssa. Mutta kun poistuimme museosta erään salatien kautta, siellä oli odottamassa rakastajani piinkovat ja kylmät silmät riemua tuikkuen. Hetken vain tuijotimme toisiamme. Hän aukaisi vihdoin suunsa ja sanoi ; - Luovuta jo, en koskaan lakkaa jahtaamasta sinua. Tuijotin takaisin yhtä itsepäisenä ja nakkelin niskojani, - En koskaan. Mutta ne olivat vain sanoja, totuus oli että hän oli saanut minut nalkkiin. Niinpä minut kärrättiin kohti poliisiautoa käsiraudoissa ja kansa lynkkaustuulella hurrasi kun vaarallinen rikollinen oli saatu kiinni. Silloin tein päätöksen, joka sinetöi kohtaloni, ennen kuin minut ehdittiin kuljettaa autoon. Huusin kaiken mitä tiesin järjestöstä ja sen peiteoperaatioista ja siitä, että minut oli lavastettu syylliseksi. Hullu-Hemuli järkyttyi ja kysyi että ymmärsinkö mitä olin tehnyt. Totta kai ymmärsin. Näin myös ilmeen entisen rakastajani silmissä ja tiesin olevani oikeassa. Kukaan ei uskoisi siitä, mitä olin sanonut, mutta se kaikki jäisi ihmisten takaraivoon, sama kuinka hullulta sanani vaikuttaisivat ja joskus totuus tulisi ilmi järjestöstä ja silloin myös sanani uskottaisiin ja maineeni puhdistuisi. Tiesin, että nyt minut salamurhattaisiin sanojeni takia, mutta olin varmistanut että joskus maineeni puhdistuisi.

Että semmonen uni. Varsin kummaa.