Nocturnal Behaviour osa 3

Näin taas jännää unta. Tällä kertaa olin mukana jonkinlaisessa poliittisessa järjestössä, joka ajoi kansan asiaa hyvältä kantilta. Olin jopa liiton turvallisuuspäällikön kanssa suhteessa, hän oli erittäin periksiantamaton tyyppi, entinen sotilas korkeallakin arvolla jne jne. Kaikki tuntui hyvältä ja sujui täysin kitkattomasti ja olin todella tyytyväinen uraani tässä järjestössä/liitossa, kunnes eräänä päivänä selvisi, ettei liitto ollutkaan sitä miltä näytti. Kaikki mitä siitä tiesin, olikin valhetta ja pelkkää kulissia paljon kauheamman ja synkemmän totuuden tiellä. Sain tämän selville, kun tämä järjestö organisoi erään kansan erittäin paljon rakastaman ja arvostaman poliitikon salamurhan. Koska olin juuri saanut selville kirvistävän totuuden järjestöstäni, vierittivät he syyn minun niskoilleni, eli minut lavastettiin niin taitavasti syylliseksi, etten saattanut arvata kenenkään muun olleen tämän suunnitelman takana kuin entisen rakastajani, liiton turvallisuuspäällikön.
Minusta tuli yhdessä yössä yksi koko kansakunnan vihatuimmista henkilöistä kautta aikain. Itse olin raivoissani ja päätin, etten aio polvistua mutaan ja ottaa tätä sontaa niskaani, joten lähdin karkumatkalle. Piilottelu oli erittäin vaikeaa, koska minut tunnettiin kaikkialla ja kaikki uskoivat että olin syyllinen, paitsi Hullu-Hemuli joka jostain syystä oli unessani mukanani myös pakomatkoilla. Hän vain alkoi melko nopeasti kyllästyä liian jännityksen täyttämään elämään ja kitisi koko ajan että luovuta jo, et koskaan pääse tarpeeksi kauas karkuun, sillä entinen rakastajani oli päättänyt saada minut kiinni. Sanoin aina että ei! Nyt en luovuta vaikka mikä tulisi!
Toinen pakoani hankaloittava asia oli se, että rakastajani tunsi minut liian hyvin – hän tiesi aina missä olin piilossa, minne olin menossa tai mitä suunnittelin. Joka paikkaan minne menin, hän seurasi perässä aivan liian lyhyellä liealla. Hullu-Hemuli vikisi että luovuta ja minä en aikonut luovuttaa. Eikä aikonut entinen rakastajanikaan. Sarja täpäriä pakoja toinen toisensa perään muutti koko elämäni kissa- ja hiirileikiksi, eikä ottanut loppuakseen.
Eräänä kertana olimme piiloutuneet vanhaan museoon, kun poliisit ja järjestön miehet haravoivat koko kaupungin aluetta luulin pääseväni tällä kertaa pakoon, kunnes huomasin että entinen rakastajani oli tulossa oman joukkonsa kanssa kohti piilopaikkaani tietäväinen ilme kasvoillaan. Sanoin H-H:lle että nyt mennään ja hän pyysi taas minua luovuttamaan, etten voinut voittaa. Kieltäydyin muutaman voimasanan kanssa. Mutta kun poistuimme museosta erään salatien kautta, siellä oli odottamassa rakastajani piinkovat ja kylmät silmät riemua tuikkuen. Hetken vain tuijotimme toisiamme. Hän aukaisi vihdoin suunsa ja sanoi ; - Luovuta jo, en koskaan lakkaa jahtaamasta sinua. Tuijotin takaisin yhtä itsepäisenä ja nakkelin niskojani, - En koskaan. Mutta ne olivat vain sanoja, totuus oli että hän oli saanut minut nalkkiin. Niinpä minut kärrättiin kohti poliisiautoa käsiraudoissa ja kansa lynkkaustuulella hurrasi kun vaarallinen rikollinen oli saatu kiinni. Silloin tein päätöksen, joka sinetöi kohtaloni, ennen kuin minut ehdittiin kuljettaa autoon. Huusin kaiken mitä tiesin järjestöstä ja sen peiteoperaatioista ja siitä, että minut oli lavastettu syylliseksi. Hullu-Hemuli järkyttyi ja kysyi että ymmärsinkö mitä olin tehnyt. Totta kai ymmärsin. Näin myös ilmeen entisen rakastajani silmissä ja tiesin olevani oikeassa. Kukaan ei uskoisi siitä, mitä olin sanonut, mutta se kaikki jäisi ihmisten takaraivoon, sama kuinka hullulta sanani vaikuttaisivat ja joskus totuus tulisi ilmi järjestöstä ja silloin myös sanani uskottaisiin ja maineeni puhdistuisi. Tiesin, että nyt minut salamurhattaisiin sanojeni takia, mutta olin varmistanut että joskus maineeni puhdistuisi.

Että semmonen uni. Varsin kummaa.