Tuttu Tunne

Joskus mielen valtaa niin tuttu tunne, että se aivan kalvaa sisuksia, muttet saa mieleesi miksi se on niin tuttua. Kun kuulee kappaleen esimerkiksi, tulee mieleen jokin tilanne jostain elämän vaiheesta, vaikkei ole koskaan sitä kappaletta silloin kuullutkaan. Äsken tuli sellainen kappale Hooverphonicin Battersea-kappaleesta. Aivan tuli mieleeni viime syksy, vaikken ollut silloin edes kappaletta kuullut – outoa.
Kai taas herää sisällä jokin syysmelankolia, kun tulee mieleen kaikenlaisia kummallisia ajatuksia, oivalluksia omasta elämästä. Jotenkin tuo ensilumen tuoksu ja värikkäät lehdet maassa saavat aikaan outoja reaktioita, ovat aina saaneet. Myös puolikuu-hulluudella voi olla asiaan jotain ammennettavaa. Niin, toiset potee kuuhulluutta kun kuu on täysi, itsellä se on pahin kun kuu on pienenemään päin puolillaan.
Kristian vetää koisaa ja bad mama senkun istuu koneella ja potee unettomuutta. Joskus ei yksinkertaisesti malta nukkua, vaikka aivan varmasti pitäisi. Väsyneenä pinna kun ruukaa kiristyä helpommin.
Välillä tuntuu siltä, ettei mikään ole huonosti, välillä siltä, että kaikki on huonosti. On vaikea tottua kroppansa uuteen tilaan, juuri kun entiseen ehti tottua. Miten sitä voi koskaan enää tuntea oloaan vaikkapa tosi seksikkääksi, jos tuntuu siltä, ettei kroppa ole sitä? Ei sillä että seksikkyys olisi kokonaan kroppaan liitettävä ilmiö, mutta onhan se aina osa sitä, suurin osa seksistä kuitenkin yhä suoritetaan tuolla kropallisella tasolla niin sanotusti.
En ehkä aivan masennuksesta puhuisi – voisin kai ajatella tämän olevan jokin kriittinen siirtymävaihe, entinen elämä takana, uusi edessä, ei oikein vielä ole päässyt kärryille. Silti olisi mukava päästä tuollaisista "kriisi"vaiheista. Mutten ehkä kriittisenä ihmisenä itse niistä koskaan pääse.
Kai sitä eniten pelkää taantuvansa sellaiseen tilaan, ettei päästä ketään lähelleen, vaikka en olekaan koskaan ollut mitenkään erityisen innokas päästämään ihmisiä lähelle, niin en tahtoisi vaikeuttaa jo vaikeaa asiaa enemmällä kädenmitan päässä pitämisellä.
Vaikka olen aina ollut hyvin yksinäinen henkilö, tuntuu nyt ehkä kaikista yksinäisimmältä. Suurin osa vähäisistä ystävistä muualla, ne jotka vielä toistaiseksi täällä ovat, ovat kovin omiin elämiinsä hautautuneina, aivan kuten minäkin. Ihmissuhteet – öö- mitä ne ovat? Olisin ehkä ensimmäistä kertaa valmis aivan oikeasti hyvään ihmissuhteeseen, kun on ollut noin vuoden yksikseen, päässyt pääsemään yli vanhoista kalvavista asioista, käsitellyt omia harhaluulojaan seurustelemisesta ja ymmärtänyt koko jutun aivan uudella tavalla. Omistanut omat virheensä, sikailunsa ja hölmöilynsä ja päästänyt niistä irti. Ennen ajauduin salamana suhteesta toiseen, vaikka olisi pitänyt antaa "suremisaika" edelliselle jutulle ja jo se loi melko kehnon pohjan uudelle jutulle. Ehkä siksikin tuntuisi aivan erityiseltä täyttää tyhjäksi imetty ja kaavittu tila jollain uudella ja upealla.
Jos jotain olen luvannut itselleni, ne ovat nämä asiat;
en enää koskaan aio sabotoida omaa suhdettani –
en tuhlaa aikaani ja energiaani johonkin joka ei tunne oikealta –
en aio huijata itseäni –
Nähtäväksi jää se, saanko tilaisuuden joko näyttää parhaimmat puoleni parhaimmillaan vai pääsenkö vesittämään lupaukseni.