29.10.05

The Bad Mama Is Out And About Again..

Sopivasti pääsi Kristian pentunen kivimummulle, eli mammalleni yökylään näin HALLOWEENINA! Buahahahha! Arvatkaa kuka pukeutuu tänään vampyyriksi/naispuoliseksi kuolemaksi. Teemme sen kolmestaan, Hullu-Hemuli, minä ja Neitsytpianisti. Olemme kolme syöjätärtä, H-H ja minä olemme ylisyöneitä (hehe) ja N sitten hiukan laihempi versio, joutuessaan parka taistelemaan ruoastaan meidän ahneudemme edessä. Eli hulluutta ja mielen korroosiota tiedossa illaksi.
Kiskoin siis reippaasti näin aamulla mustat kopisevat korkokenkäni jalkaan ja lähdin kopsuttelemaan kaupungille metsästämään piilolinssejä, jotain pientä juotavaa ja jotain isoa päällepantavaa. HAH.

Kerrompa tässä joutessani teille opettavaisen tarinan hassuista miehistä.

Eräs tuttavani seurustelee tällaisen hassun miehen kanssa. Hän oli joutunut sitten viisaudenhampaan leikkaukseen, jonka jäljiltä hänen naamansa oli kaulittu aivan uusiksi. Leukaan turposi melkoinen patti! Hänen hassu miesystävänsä sitten tunsi kummaa vetoa tuohon pattiin, jota ehkä joku toinen olisi voinut pitää varsin epämiellyttävänä näkynä, mutta ei tämä outo yksilö, luonnon oma friikki lapsonen. Hän halusi tehdä patin kanssa jotain outoa. Tulla sen päälle. Voitte kuvitella kuinka kyyneleet silmissä nauran tälle tarinalle - sillä se mies otti ja teki sen, tuli patin päälle!
Että tarinan punchline on se, että ei voi päältäpäin tietää, kuka tykkää pateista naamassa ja kuka ei.

Lisään vielä näin oudon jutun perään että näin myös outoa unta Uguksesta. En muista tasan mitä, mutta kaikkea hämärää siinä silti tapahtui.

Lähden syöksymään syyspäivään... hyvää pyhäinpäivää till alla människor och konstiga personer!

4 Comments:

Blogger Ugus said...

Hmm, taas saa pientä päätään vaivata sillä, miten pitäisi suhtautua tultuaan mainituksi tällaisessa yhteydessä, ehemh...

Olin ihan unohtanut että viikonloppuna oli Halloween, ja nyt on jo myöhäistä. Äh.

11:40 ap.  
Blogger Carmabal said...

Itse olen hieman hämmentynyt nyt tästä halloween jutusta, oliko se sittenkään viime viikonloppuna, sillä täällä tunnutaan viettävän sitä myös tänä viikonloppuna. Mutta oli silti hauskaa viikonloppuna, ehkäpä tulette näkemään valokuvan joskus hienosta dominatrix-henkisestä asustani. haha...

1:50 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Voi peijjooni sentään, että nauroin kippurassa tuolle jutulle!

1:59 ip.  
Blogger Carmabal said...

Hyvä että sain naurun aikaiseksi seksi seksi...

3:30 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home