Tv - Sarja systeemi... umm. meemi?

Pakkohan tähän on kyllä vastata.. tietenkin..

1. Tv-sarja joka muutti elämäsi.

Että oikein muutti elämäni? Oudoksi vastaukseksi tähän täytyy sanoa että Babylon 5. Olihan se sen verran kyllä mystinen sarja jonka eloa kuvaputkessa elävöitti Räisälässä tutusmiini ihmisten ankara tekstiviesti ionimyrsky joka puhelimeen iskeytyi juuri aloitussekunneilla joka jaksoa ennen. Jonnekin olen saattanut jopa kirjoittaa ylös noita perverssejä hauskuutuksia jotka saivat ääneen nauramaan. Mutta se teki sarjasta niin hyvän, etten ole sitä oikein tohtinut sen jälkeen, ilman tekstiviesti ponnetta edes katsoa. Kiitos Ugus ja Kateenvil.

2. Tv-sarja jonka olet katsonut yhä uudelleen.

I'd have to say, League of Gentlemen. Niin ja Kindred, The Embraced, vaikka spelling tuotantoa olikin tuo vampire the masquerade juttuun perustuva tv-sarja olikin, ja näin ollen aika korni. Ja siinä on liian kaunis nosferatu klaanin päämies. No. Kuiteski. Herrasmiesliiga tietysti on yksi englantilaisen komiikkakoneiston parhaimmistoa aina Monty Pythonin jälkeen. Se on myös eräistä uudelleen ja uudelleen katsottavista sarjoista.

3.TV-sarja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle.

Ämmm.. Ömmm. Vaikea sanoa. Olisiko Päivien viemää kokonaisuudessaan, eka jaksosta viimeisimpään jaksoonsa asti. Olisi nimittäin aika hemmetisti katsomista, ja vaikka se aikamoista kidutusta olisikin, se varmasti peittoaisi muratilla perseen pyyhkimiseen keskittymisen tai lentopallolle juttelemisen (kuten Tom Hanska teki Cast Awayssa).

4.Tv-sarja joka sai sinut nauramaan ääneen.

Aika moni, mutta täytyy sanoa että eräs parhaimmista naurattajista on Studio Julmahuvi. Aina hauska. Aina laadukas. Raitiovaunun metsästäjät oli yksi hauskimmista hetkistä. Mutta silti heitän tähänkin mukaan yhden myös Uguksen täysin unohtaman klasarin - REn ja Stimpy. Oooooooo. Niin hellyyttävää, niin sekopäistä ettei mitään rajaa. Stimpy matka napaan nöyhtää kaivettaessa oli yksi suosikeistani. Sekä Renin outo sveitsiläinen serkku. Tai ainakin se oli pukeutunut sveitsiläisittäin. Tai tirolilaisittain.

5.Tv-sarja joka sai sinut itkemään.

ACh! Carmabal ei itke! Eikun... höö.. En oikeastaan muista, lienee jokin itsepuolustusjuttu tämä temporary muistinmenetys. Kaikki missä muutkin itkee lienee aika todellinen statement.

6.Tv-sarja jonka toivoisit olevan tehty.

Ylityylikäs vampyyrisarja minun tarinoihini pohjautuen. Se olisi niin hyvä että se ansaitsisi emmyn ja joukon muitakin palkintoja ja menestyisi ympäri maailmaa hervottomasti sekä olisi hypetympi kuin Lost. Se se olisi. Ja sitä odotellessa. Niin ja upeaa olisi nähdä jokin Neil Gaimanin sarjakuviin perustuva sarja, jos sellainen tyylillä tehtäisiin. Goth on.

7.Tv-sarja jota ei olisi pitänyt tehdä.

Ne monet typerät tyhjännauraja teeveesarjat joita ameriikka syytää koneistoistaan kuin tehdastuotantona kananuggetteja. ARGH!

8.Tv-sarja jota tällä hetkellä katsot.

Olen laistanut aika ansiokkaasti viimeaikoina teeveen katselusta. Yritän seurata mm. Näkijää ja Bad Girlsiä mutta olen istunut enemmän koneella ja äheltänyt pelien maailmassa, myönnetään nyt sitten. Kai se Lostin toinen tuotantokausi täytyy kyylästää.

9. Tv-sarja jonka olet aikonut katsoa?

Ei sellaisia ole vielä täällä. Odottelen taas sitä minun tekemääni erinomaista vampyyrisarjaa.

Että sellaista.

Siellä se siintää!! Tuolla nuin!!

Kävin pankissa asioimassa, lainaa kysymässä. Onnistuuhan tuo, palijon tahrotte. No tarpeeksi notta pääsen autokouluun. Nyt tarvin vain takaajan. Yhden kappaleen. Olen toiveikas, eiköhän se onnistu. Tulevaisuudessa siintää monenmoinen asia kun on mahdollisuus siihen, että saan ajokortin. Pääsen itse ajamaan. Pääsen töihin niin paljo että! Voisin jopa elättää itseni täysin tanssia opettamalla. Mahtava ajatus kieltämättä. Ja valitettava tosiasia on se, että ilman pientä käyttölainaa minun ei olisi koskaan mahdollista tehdä sellaista irto-ottoa siitä, että olen riippumaton muista. Sitten olisin enemmän kuin koskaan!

Jään oikein itsekin innolla odottamaan....

Arrows-otsikon teksti. höm.

Että painoin taas enteriä niin kerkevästi.

Mutta kuitenkin. Olin tuossa eräs maanantai psykologilla ja mammani katsoi Kristianin perään. Keskustelimme terapeutin kanssa kaikenlaisista asioista, vaikeistakin ja lähdin sitten kaupungin kautta kotia sen jälkeen.
Ensimmäiseksi kun aukaisen oveni alkaa mammani huutaa, kuinka minun pitää alkaa pitämään parempaa taloutta ja siivota paremmin ja että on kyllästynyt siivoamaan paskojani ja että hyi helvetti ja tule nyt tänne haista tuota ja vie roskat täällä on varmaan mädättäjäbakteereita ilma aivan täynnä kauheeta... blaa blaa blaa.
En sano mitään. Juuri perjantaina olin kuurannut koko kämpän. Eikä Ugus valittanut mitään sotkua vkonloppuna. Enkä ollut pyytänyt mammaa siivoamaan. Ja se mistä mamma noin kilahti, oli JacklynTheRipperin Laaserikissalle tuoma silakka, joka oli suljetussa laatikossa jääkaapissa, jonka löytymisen seurauksena mamma oli löytänyt myös kaksi pilttipurkkia joissa oli hiukan hometta. Maailma kaatuu.
Vein roskat sanomatta sanaakaan ja pihalla ajattelin että jos tuo nalkutus vielä jatkuu viisikin minuuttia, sitten kyllä sanon painavan sanan.

Palaan sisälle. Nalkutus ja nääkytys jatkuu taukoamatta, aina siihen asti kunnes käännyn ja huudan "Nyt suu kiinni! Nyt loppuu tuo ja olet hiljaa ja kuuntelet! Teen täällä sen verran kun ehdin ja jaksan enkä kaikkea ehdi ja jaksa!" Mamman ilme vaihtelee raivosta (koska sanon vastaan) sellaiseen stupified ilmeeseen. Huomautan samassa purkauksessa myös siitä, kuinka tuntuu pahalta kun mammalle ei kelpaa mikään mitä teen, mikään mitä sanon tai mikään mitä aion tehdä. Sanon että erityisen pahalta tuntuu, jos soittaa kertoakseen mielensä päällä olevista asioista, eikä toiselta saa mitään empatiaa, vaan piilovittuilua, sellaista se nyt ikuisesti ja aina on ja suorastaan kylmiä kommentteja. Huomautan myös että on täysin sopimatonta alkaa huutamaan toiselle asiasta, josta on alkanut olla ylpeä (kotinsa siivosta, sillä imuroin 1-2 vkossa, tamppaan matot kerran vkossa, tiskaan joka päivä, pölyt pyyhin n kerran 2 vkossa, jos se ei ole hyvin niin mikä sitten? niin ja pesen pyykit ennekuin kertyy kasoja),kun tulee terapiasta. Mikään ei kelpaa.
Mamma suuttuu silmittömästi siitä empatiajutusta. Kuule mulle kaikki vaan valittaa en jaksa kuunnella sitä. Kysyn että eikö se ole etuoikeus saada tietää mitä lastensa mielenpäällä on? Ei sellaisia asioita kaikille kerrota, sitä paitsi soitan ehkä kerran viikossa, enkä edes aina valita, eikä sen oven takana kukaan jatkuvalla syötöllä raavi ja itke että MAMMMAaaaa!! Sanon myös mammalle että jos arvostelee toisia, antaa muille luvan arvostella itseään. Mamma vastaa ivaa pursuvalla äänellä että jaa, no niin se varmaan sitten on. No niin se justiinsa on!
Mamma yrittää lähteä karkuun kun sanon että kaikki mitä hänelle puhun saa vain negatiivisen vastaanoton ja että olen kyllästynyt siihen. Jos kerron että tein tosi hyvää tietokonepeliä, onnistui tosi hyvin, sanoo mamma kauhistellen että istunko vain kokoajan tietokoneella kun kristian on hereillä. Istun siinä yleensä vain silloin kun kristian nukkuu, muulloin aika mahdotonta. Jos sanon että oli baarissa kivaa, tanssimme kavereitten kanssa, mamma kauhistuu että miksi olen siellä ja muistuttaa vanhempien vastuista. Kaverini voivat todistaa etten ole baarissa nakit silmillä ylenpalttisesti hölmöilemässä. Jos kerron aikovani mennä tekemään vaatetusalanopintoni loppuun, saan kuulla että minun ei kannata, olen jo yrittänyt kaksi kertaa ei siitä mitään tule. Jos mietin voisinko ostaa asunnon, vastaus on ei todellakaan, ei lainkaan mahdollista. Jos kerron kaipaavani jotain kumppania elämääni saan kuulla että minun ei kannata alkaa tapailemaan ketään. Siis mitä pirua voin siis tehdä????? En ilmeisesti mitään. Siivota kokoajan.
Mamma yrittää siis karkuun joten vaadin häntä nyt kuuntelemaan nyt kyllä keskustellaan tämä asia. Mamma on sitä mieltä ettei keskustella mistään. SAnon että meidän perheessä puhutaan paljo asioista, mutta harvoin niistä joilla oikeasti on väliä, johon mamma sanoo että joka perheessä on asioita joista ei puhuta, sanon että ehkäpä jonkun pitäisi olla vain tarpeeksi rohkea ottaakseen ne puheeksi.
Mamma tekee lähtöä. SAnoo että olen kiittämätön kun en arvosta sitä että hän on yhdeksältä aamulla ajanut 30 kilometriä katsomaan kristiania että pääsen terapiaan. Vastaan, etten ole sitä kritisoinut millään tavalla. Sitä paitsi, ei se tunnu auttamiselta, kun se tehdään pitkin hampain, siitä valitetaan että joudutaan oikein auttamaan. Mamma sanoo ettei enää tule koskaan tekemään sitten mitään kotiani. Sanon ettei tarvi ottaa noin lapsellista asennetta. Siinäpä lause, jota en koskaan uskonut joutuvani sanomaan 50-vuotiaalle äitilleni.
Mutta mamma karkaa, hän ei halua kohdata sitä, että minulla olisi huomautettavaa hänen käytöksestään. Millä oikeudella hän sitten minulle huomauttelee kaikesta mitä teen? Miten hän voi aina saarnata että olen nyt sitten aina ja ikuisesti kristianin äiti ja vastuussa hänestä, jos hän ei edes ole kiinnostunut omien lapsiensa elämistä, ellei ne ole sellaisia että hänen läheisyyttään vaaditaan? Miten hän voi saarnata että lapset opettavat vanhempiaan jos hän ei edes tahdo kuulla jos meillä olisi jotain sanottavaa josta hän voisi oppia? Olemmeko niin arvottomia olentoja hänen silmissään? Hänen joka on viisas ja kokenut ja henkinen? Ehkä joskus, mutta ei enää. En tahdo apua, josta joudun maksamaan emotionaalisen konkurssimaksun: sen että tunnen oloni huonoksi tyttäreksi, jos minulla on asioita, joihin tarvitsen apua tai tukea.
No ainakin tiedän mitä yritän tehdä oikein oman lapseni kohdalla. Kuunnella kun halutaan puhua, vastata vaikkei mieli tekisi. Olla läsnä silloin kun siihen pystyn, toivottavasti paremmin sitten joskus.
Mamma oli sen verran vihainen ettei tullut edes Kristian yksivuotissynttäreille. Todella lapsellista kostaa se lapselleni. Enkä päässyt tänään terapiaan koska en saa ketään aamupäivällä katsomaan kristiania. Joten soitin kotipalveluun. Sentään pääsen sitten torstaina. Ompahan taas vuodatettavaa.

And the Arrows fly in.

Pystyyn jäätynyt ihmiskarahka ("nuo lietsovat toisiaan aina vaan pahempiin persereikäjuttuihin!")/Takakireys on synti

Toisinsanoen itämaisen tanssin festivaalin (järj. Mihrimah ry, Tampere)antia. Olin kahden tanssitoverini kanssa sitten Tampereella tanssia oppimassa niin suomalaiselta kuin amerikkalaiselta tanssinopettajalta. Lähtö oli lauantai aamuna puoli kahdeksalta ja olin nukkunut 3 tuntia. Mutta kumma kyllä ei väsyttänyt, enemmän jännitti. Automatka oli hulvaton (kuten tietysti koko muukin aika, sillä ne kaksi toveriani, sanotaan vaikka että Hystinen ja Maanläheine) olivat hulvattomia. Varsinkin Hystinen oli erityisen umm.. hystinen? I swear, that mouth never silenced.
Nukkuminen ei tullut kyseeseenkään, mutta se ei menoa haitannut.

Söimme jonkin tienpientare bensa-aseman parkkipaikalla pitsaa takakontista, sillä kiireinen aikataulu ei antanut senttiäkään periksi, että olisimme muka ehtineet jonnekin "paikkaan" syömään. Ihmiset tuijottivat ja Hystinen arveli että minä voisin alkaa pitämään sellaista kauhukierrosta kokkolaturisteille. Pitsasta lensivät jalapenon palaset asvaltille ja ihmiset tuijottivat lisää.

Saavuimme onneksi ajoissa Tampereelle, hervantaan, muttemme ehtineet kirjoittautua hotelliimme. En muista nimeä. Vapaa-aikakeskuksen lähellä kuitenkin, ehkä joku tietää, joku ei. Riensimme tunnille, vaikka ensin ehdimmekin ihailla basaarin välkettä ja väriloistoa ja ihmetellä muita ihmisiä varsin perikokkolalaiseen tyyliimme. Ensimmäinen tunti oli Heli Maanilan kavaasikurssi ja oli varsin antoisa, vaikka treenivaatteeni olivat aivan vääränlaiset (liian kuumat, epämukavat ja mekko nousi ylöspäin). Opettelimme jotain koreografiaa joka tuntui loputtomalta ja siinä oli aivan mahdoton pyörimiskohta jossa jatkuvasti sekosin.

Seuraava kurssi oli amerikkalaisen (muistaakseni synt. saksalainen?) Khadejah El Oueslatin baladikurssi. Kun odottelimme kurssia alkavaksi, tuli naikkosen mies kehumaan englanniksi eilistä esiintymistäni.
"You are confusing me to someone else. I wasn't even here yesterday! But I seem to have alot of lookalikes." Sanoin ukkelille.
Khadejahin kurssi oli umm.. miten sen kauniisti sanoisi, suurimmaksi osaksi ajanhukkaa. Tuntimäärä 2, puolituntia siitä pälinää siitä mistä he olivat kotoisin (juu, kiintoisaa, olen maksanut tästä kurssista melkein 40 euroa, kiinnostaa kiviä) sitten todella vaikeita liikkeitä pikaisesti näytettyinä, en ennen ollut monia niistä liikkeistä nähnyt joten paniikki meinasin iskeä, onneksi en ollut ainoa. Joku ihme piirisekoilu sormisymbaalien kanssa ja sitten viimeinen puolituntinen, siihen ämpättiin sitten koreografia näillä vaikeilla liikkeillä. Arrow and bowstep facing diagonally to the left and right and left step, kick drop kick drop, right step, hip cirkle and LEG SHIMMY! Yes. Sure. Hoipuin perässä kuin pystyynjäätynyt ihmiskarahka. Ja se äijä vielä tablan kanssa aina tuli mun perässä ja sanoi ei noin ei noin, katso noin! Joo. Välillä onnistui välillä ei. Mutta olen silti oman tilani pitävä perisuomalainen joten kauemmas siitä sen rummun kanssa senki piru!
No, paljon ideoita sain, mutta niitä pitää hioa ja sulatella.

Niin ja ostimme myös kaikki kolme sormisymbaalit ja kepit Helin kurssia varten. (Yht. 15 euroa) Paitsi että minulla oli kotona yhdet sormisymbaalit ja keppi. mutta unohdin ne kotia. Samperi.

Sitten kiiruhdimme keitettyjen rapujen punaisina (ainakin minä) kaupan (jossa oli aivan älyvapaa jono)sinne hotellille ja pääsimme huoneeseen jossa iskeydyimme vuorollamme suihkuun. Jotenkin jäin pahnan pohjimmaiseksi. Sain todistaa suorastaan yliluonnollista tapahtumaan, oikeaa naisten hössötyshässätysvärkkäystuokiota, joista olen usein kuullut mutta harvoin todistanut. Minun laittautumiseni illan tähtigaalaan oli tasan tämä:
1. Suihku.
2.Kuivaus.
3.Suklaapatukka.
4.Mustat, tyylikkäät vaatteet.
5.Vähän meikkiä, meni n. 5 minuuttia.

Mutta Hystinen ja Maanläheinen olivat taas umm.. hystisiä?
1.Suihku.
2.Kuivaus.
3.Pientä hysterisointia.
4.Isoa hysterisointia koska oli viinipullo muttei avaajaa.
5.Hiusten kuivattaminen sillä puhaltimella (en edes omista sellaista vaikka pitkät hiukset onkin)
6.Hiusten käkertämistä jollain käkertimellä.
7.Hysterisointia ajan suhteen (minä loikoilen vuoteella valmiina)
8.Ankaraa meikkausta.
9.Lisää ajan kulumisen päivittelyä.
10.Asukokonaisuuksien levitys vuoteelle.
11.Pohdiskelua.
12.Siiderin hörppäystä
13."Kumman vyön laitan?"-pohdiskelua.
14."Kumman paidan?"
15."Onko liian hieno jos laitan tän hameen?"
16.Viimein niillä on kuteet yllä.

Aika hassua. Jotenkin juuri sellaista mitä olettaisi naisten olevan, mutta mitä itse en kyllä yleensä ole. Sanoivat olevansa kateellisia koska näytän niin klassisen kauniilta niin vähällä. Vastasin yksinkertaisesti että mulla on päällä mustaa. Sen kanssa sopii kaikki, ei ongelmia siis accesoriesin suhteen.

Viimein pääsimme gaalaan taksilla joka olikin ihanaa katseltavaa. Tosin keskittymiskyky meni erään ulkomaalaisen miesopettajan tanssin lomassa (en muista nimeä, joku Moustafa)Kuuluttaja kuulutti miehen esiin sanoin, "Ja nyt Moiustafa sejase esittää riipaisevan andalusialaiskoreografian." Musiikki alkoi, adonis loikkii esiin tiukoissa mustissa housuissa yläosattomissa ja tanssii jotain mikä näyttää sävytetyltä baletilta. Kesken jotain hurjaa hyppyä koko naisyleisö kohahtaa. Adoniksen julpit ripsahtavat auki ja valkoiset alushousut paistavat vulvanmallisesta aukosta haaruksissa. Moustafa ei huomaa mitään vaan painaa menemään, tai huomaa mutta on ammattilainen ja jatkaa esitystä. Viimeistään koreografian loppupuolella hän huomaa mitä on tapahtunut suureellisen alasvenytyksen lomassa. Kun esitys loppuu hän elehtii anteeksipyytelevästi ja vetää vetoketjun kiinni kun yleisö kirkuu suosionosoituksia. Voin kuvitella mitä miekkonen ajattelee. "En kyllä saakeli enää noita vetoketjullisia housuja pidä, perkele, en ikänä."
Muuten gaala sujuu hienosti ja sen ehdotonta kermaa ovat mm. Sirke Seppäsen ja hänen miehensä yhteistanssi, nainen ja tabla, kaunista, upeaa, sekä jonkin ryhmän kaunis ja hyvin suunniteltu erilaisine osioineen ryhmäkoreografia.

Meidän piti gaalan jälkeen lähteä kaupungille juhlimaan mutta me kaikki olemme poikki. Menemme tien toiselle puolelle makkararanskalaisille (maistuu paskalta) ja Mr. Pickwickiin yhdelle siiderille. Sitten palaamme taksilla hotellille ja hotellin terassilla kaikki opettajat ja monet oppilaat istuvat ja hälisevät. Emme jaksa jäädä siihen hälisemään vaan menemme nukkumaan. Hystinen huutaa ikkunasta "Hiljaa, siat!" ja nauraa räkäisesti, nauramme kaikki ja pieremme hetken. Uni tulee jossain vaiheessa.

Näen unta jossa tyttöystävääni Annia vaanii raiskaaja. Olen pankissa töissä unessa. Herään unesta ja selitän eräälle Judin kaverille unta unesta unessa ja sitten herään. Kello on kahdeksan. Menemme aamiaiselle ja syömme itsemme kipeiksi. Sitten lähdemme taas Heli Maanilan kavaasitunnille, tälläkertaa med, zillit ja keppi. Tunti on taas oikein antoisa. Hyvä kokemus, kaiken kaikkiaan. Festivaaleilta irtosi mukaan myös uusi treenipuku, vihreä hame, violetti/hopeapaljettihuivi, paljettiaplikaatioita, krossi pieniä kiviä, kiviä nauhassa ja paljon ideoita.

Kotimatkalla keskustelemme vakavia ja syvällisiä, hervottomat persejutut on kulutettu loppuun ja hyvä niin. Kotona tuntuu surrealistiselta, ja vielä surrealistisemmalta tuntuu maanantaina kun yritän harjoitella sitä Khadejahin koreografiaa. Muistan vain ensimmäiset askeleet, noin 8+8 tahtia. HUH!

Paskalla haisee Huippu. (Keskustelu ala Ugus&Carmabal)

Tiskaan. Vaikkei tekis mieli. Kun olen tiskannut, istun pöydän ääreen, jonka ääressä myös Ugus istuu.

"Kyllä tulee ahkera olo, sellainen että on saavuttanut jotain kun saa tiskattua. Kato kuinka siistin näköistä"

Ugus vastaa jotain myöntyvää.

"Ajattele että joittenkin ihmisten pitää saada tehdä jotain superihmeellistä, että tulee sellainen olo että on saavuttanut jotain, niinkuin vaikka kiivetä vuoren huipulle."

"No ei nyt varmaan aivan tavalliset tallaajat tunne tarvetta kiivetä vuoren huipulle tunteakseen saavutuksen tunnetta."

"No sellaiset sikarikkaat elämään kyllästyneet sitten."

"Mieti että sinne vuoren huipulle (Mount Everest) on kiivetty neljäkymmentä vuotta ja sinne on jätetty kaikki ne retkikunnan roskat ja paskat ettei tarvi raijata niitä alas ja siellä korkealla on niin ohut ilma ettei se juuri vaihdu. Haisee varmaan tosi hyvältä."

"Niin siis että paskalla haisee huippu? Eiku.. oho. Hups. umm siis huipulla haisee paska? Went there, took a dumb, came down?"

"Niin just."

*Hillitön nauru*

"Aattele, nyt sää voit sanoa että oot päässy huipulle joka kerta ku käyt paskalla. Huippua! Huipulla haisee paska ja Paskalla haisee huippu."

Logiikan riemuvoitto.

Girl, you're cruch is showing!!

Herran Jumala sentään! Nyt on taas ihminen niin hämmennyksissä että!

Music teeveeltä tulee nyt jotain mtv 25 vuotta systeemejä ja yksi ilta tuli sitten erittäin hämmennystä ja ihmettelyä aiheuttava musiikkivideo. Kyseessä oli Cherin luomus If I Could Turn Back Time. Katselin sitä videota sitten siinä, aivan melkein järkyttyneenä, ja hiljaa päässäni kupli ajatus. Miten hemmetissä kukaan voi olla ollut järkyttynyt vaikkapa Christina Aguileran videosta Dirrty, jos vertaa sitä 70-80-luvulla tehtyyn yllämainittuun Cher videoon????

Cher poukkoili videossaan jonkinlaisella battleshipillä niin hervottomassa asusteessa että järki oli lähteä. Kuvitelkaa sellainen sukkahousupuku, jonka lahkeet loppuvat puolireiteen ja joista lähtee vielä sukkanauhat ja niissä sellaiset pitkät sukkahoususukat. Ja jotta sukkahousu-unelmapuku ei kaikkea paljastaisi strategisista resursseista, niin siihen on laitettu joku musta kangaskaistale joka juuri ja juuri peittää nännit, ripsipiirakan sekä persvaon. Ja nahkatakki päälle. Ja korkkarit.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRRRRGGGGGGGGGGHHHHHHHHHH!
Ja sitten navypoikien eteen lantiota grindaamaan. Jep. Christina ei ole vielä mitään.
Cher on rivouden kuningatar. Go Cher!

Että vihtivätkin nahkachapseista valittaa. Tai/ja bikineistä. Hö.

Tuu mun rakkauden piikkimattoon

Allekirjoittanutta ahdistaa tietynasteinen hämmennys. Entä jos kun kun näkee jonkun jota ei ole pitkään aikaan nähnyt ja on jotkut asiat päässä selviä ja sitten kun sen näkee ja yhtäkkiä ei oikein enää olekaan niin varma asioista kun oli ja sitten on vähän hämmentynyt että HÄ? Koskas siinä niin kävi, mitä?
Ja näin hämärästi voi sanoa vain asian minä.

Mutta. On todella outoa yhtäkkiä tajuta ettei mitkään tunteet mistään välttämättä kuolekaan ja katoa pois. Nojoo, olenhan minä sen nyt helvetti vieköön ennenkin tiennyt, mutta niin se vain, sellainen tuttu asia, voi tulla taivaalta kuin salama kerrassaan, iskeä ja paloitella. Hmm.

On lempeää huomata että on vielä olemassa ihmisiä jotka osaavat kuunnella ja välittävät siitä mitä kuulevat. Hullu-Hemuli on sen kerran sanonut hyvin että olen tässä elämässä ympäröinyt itseni ihmisillä, jotka eivät välitä. Mutta eihän se ole koko totuus laisinkaan. Te olette siellä, mutta hiukan kaukana ehkä, mutta olette kuitenkin. Ja teidän kanssa vietetty aika on aina laatuaikaa, josta ei voi kuin kiittää, vaikka kuinka hämmennyksiin saattaisikin.

Yössä tuoksuu ystävyys. Vaikka maailma ei täydellinen koskaan olekaan on kiva tietää, että täydellistä ystävyyttä on silti olemassa. Muuallakin kuin kuivilla, rapisevilla sivuilla.