Wanished and washed away

En ole nähnyt merkittäviä unia pitkään aikaan. Ehkä hämmentävä uniperiodi ottaa taas kaukaisuutta aivokoppaani, tarkoituksena antaa minun herätä levänneenä aamuisin. Tänään ainakin heräsin paljon levänneempänä kuin normaalisti.

Minulla on usein tapana sanoa joko liikaa, tai liian vähän. Lienee piirre, jonka jaan monen muunkin kanssa, mutta minulle se on paha juttu, ja tahtoisin jotenkin onnistua useammin ilmaisemaan kaiken sen, mitä en saa yleensä ilmaistua.

Muut ehkä pitävät minua kovinkin ilmaisukelpoisena yksilönä, mutta ottaen huomioon sen perspektiivin omasta ajatusmaailmastani, jota ei omista kukaan muu kuin minä, niin silloin en mielestäni olekaan enää niin hyvä itseilmaisussa. Sillä mielessäni lentävät ajatukset tulevat ulos vain noin 45% varmuudella. Loppu kiitää joko liian nopeaa minun niitä saavutettavakseni, tai sitten ne hämmentävät minut hiljaisuuden partaalle.

Jostain kumman syystä on myös olemassa ihmisiä, joitten seurassa koko ajatusmaailmani tyhjenee kuin loppuun kulunut vesileili. Ajatus ajatukselta ne valuvat ulos, jättämättä edes merkkiäkään siitä, että koskaan olevat. Tällaisten ihmisten seurassa on joskus hyvin miellyttävää olla. Pääsee ainakin sataprosenttisesti pakoon omia omituisia ajatuksiaan, jättäen itsensä kuin astiaksi, jonka voi täyttää.

Joskus jopa tilanteet, joissa muut ihmiset kukoistavat, saavat minut tyhjentymään ja hiljentymään. Se on melkein kuin sisäinen kuolema, jossa keho ei enää tajua olevansa kuollut, vaan nuokkuu omituisen hiljaisena kuin unen rajamailla.

"Missä hitossa sun ajatukset taas on?" Kuuluu ärtynyt kysymys, jota seuraa pieni nälväisy kyynerpäällä.
Melkein havahdun.
"Häh?" Vastaan hölmistyneenä. Mikä häiritsee täydellistä olemattomuuteni olemattomuutta?

The English guy

Aloin sitten lukemaan sitä Robin Hobbin Lordi Kultainen sarjan kakkoskirjaa englanniksi, koska Kokkolan kirjastossa ei joko suomennosta ollut, tai sitten sitä ei ole vielä tullut. Englanniksi kyllä löytyi, joten mikäpäs siinä.
Olin varsin positiivisesti yllättynyt omasta englannin kielen taidostani, tietysti sitä avittaa kohtuullisen laaja tietämykseni fantasi related sanoista pelien kautta ja se, että olin lukenut myös suomeksi kyseistä sarjaa, koska olisi ehkä ollut vaikea mitä tietyillä itsekeksityillä sen maailman jotain asiaa tarkoittavilla sanoilla tarkoitettiin, jos ei olisi ollut mitään kosketusta niitten merkitykseen suomeksi.
Olen edennyt todella hyvin, vaikka aikaa ei olekaan ollut niin paljon lukemiseen of late, mutta silti paksu opus edistyy erinomaisesti ja teksti tuntuu olevan jotenkin paljon rikkaampaa englanniksi. Jotkut sanat tosin jäävät hiukan hämärään, mutta enpä ole jaksanut kaivella sanakirjasta, koska ne ovat olleet jokseenkin triviaaleja adjektiiveja, jotka voi päätellä paljolti muusta lauseesta tai kyseisestä asiasta/henkilöstä tiedettäessä.
Taidan sitten ruveta muutenkin nourishaamaan tätä englanniksi lukemista, sillä siinä on se ylimääräisen aivojumpan kokolailla tärkeä merkitys, varsinkin minulle, joka melkein ajattelenkin englanniksi. Mikä onkin hassu juttu, sillä olin kuulemma viime elämässäni Saksassa, of all the places! Tosin moni asia on kyllä puhunut väitöksen todenperäisyyden puolesta. Eipä ihme siis että äitini päätteli synnyttyäni että Heidihän se siinä. Perkele.

Paskanheittoa

OH!
Mieleeni tuli välittömästi aihe tekstille, vaikka ensin suunnattomasti epäilinkin, että jaksaisin mitään oikeasti järkevää kirjoittaa.
Sain päätökseen eilen erittäin mainion kirjan, josta minua kumma kyllä varoitettiin Uguksen suunnalta. Kyse on Robin Hobbin Lordi Kultainen kirjasarjan ensimmäisestä osasta, joka tulee kolmen erittäin mainion Näkijän taru kirjan jälkeen. Ugus väitti uuden sarjan vesittävän edellisen täydellisesti, mutta enää en ole sitä mieltä.
Itseasiassa tämä uusi sarja tukee mainiosti vanhaa sarjaa, eihän päähenkilökään ole kuin 35-vuotias edellisen sarjan loppuessa. Ja tietenkin kirjailijan upea teksti luo jälleen uudet kujeet ja uudet ongelmat sivuille kuin jonkin suunnattoman kadehdittavan taikuuden avulla. Siis suosittelen.
Päätin sitten kirjan luettuani(n. 700 sivua kahdessa päivässä)jatkaa omaa projektiani, jota on jo 10 fontilla noin. 80 sivua, eli aivan kivasti koossa. Keksin siihen jopa loppuratkaisunkin ja muut puuttuvat osiot, joita olin tuskaillut koko syksyn. Sanches Caritana´s corp. tulee vielä näkemään päivänvalon, sanokaa minun sanoneeni. Kirjoitin taas siihen uuden luvun, luvun 12.
Tyytyväisyys on suunnaton.
Päätän tähän.
Jatkan ehkä jo huomenna, todennäköisimmin perjantaina.

Pitkästä aikaa, kummaa taikaa

Tervehdys.

Tiedän, olen totaalisesti laiminlyönyt tehtäviäni blogin kirjoittajana ja varmasti ahdistanut ulos ne vähätkin lukijani. Toivoin, että tämä kurja kuolemantuoja olisi voinut saada lukijoita. En aio silti luovuttaa. Jatkan vaikka joskus en jaksaisikaan.

Elämässä on omituisia suvantokohtia. Kohtia, jolloin ei enää keksi mitään sanottavaa. Ehkä jopa siinä pelossa että kun ei ole mitään akuuttia sanottavaa, menee sanoma niin syväksi ja jopa paljastavaksi, että pelkää satuttavansa tai pelkästään olevansa liian karu. Liian syvä. Outoa varmasti lukea tällaista minun sormistani(ehhehheh) mutta kuitenkin olen sitä mieltä.

On ollut nyt pitkä pätkä, etten ole kertakaikkisesti keksinyt mitään sanottavaa, joka ei ehkä jollakin tavalla olisi vastoin kaikkia parempia vaistojani, joskus tulee sellainen menneisyyden puinti-olo, vaikka se ei oikeasti kauheasti haluttaisikaan. Sekavaako? Kyllä.

Ehkä se kaikki liittyy vuoden vaihtumiseen. Kaikkien asioitten täydelliseen muuttumiseen.

Olenko lopullisesti työntänyt Uguksen rajan taakse?
Olenko lopullisesti onnistunut mylläämään kaiken minkä tunsin joksikin uudeksi?
Olenko tehnyt väärin niitä kohtaan, joita en koskaan halunnut vahingoittaa, kuten Ugusta?
Olenko olenko olenko? Hä?

Jaa..a, son hyvä kysymys. Joskus luen kateellisena Uguksen tekstejä. Hänellä on aina jotain sanottavaa, vaikka ei olisikaan. Siinä kadehdittava luonteenpiirre.
Minua vaivaa toisinaan monikin asia. Jopa lapsuudenystävän kommentti jollekin aikaisemmalle tekstilleni, kuka piru se oli? Kuinka löysi sivuilleni? Ei minulla niin paljoa niitä lapsuudenystäviä ollut. Paljasta itsesi, ja olen yhtä ? lähempänä !.

Suoneniskentää

RAAGH!

Tulen juuri äitiysneuvolasta, jossa jouduin kokemaan erään 0malla tavallaan karmivimman kokemuksen. Verikokeen, joka meni täydellisesti pieleen.
Kiltti ja muuten mukava neuvolatäti se ronkki kolme eri kertaa.. Yhden kerran vasemmasta kädestä ja kaksi kertaa oikeasta kädestä. Ilma vaan pihisi neulan irrotessa lihan syleilystä! En tajua, kyllä perjantaina ultran jälkeen tuli veriä aivan hyvin...
Jaa..a, tosi omituista.

Sain oikein laboratorioon lähetteen jos ammattilaiset osais ottaa kunnolla sitä verta. Perkele. Oli se hivenen ällöttävää(vahdein koko tapahtumaa vielä hyvin tiukasti silmilläni)kun neula painui kyynärvarteen ja sohi edestakaisin siellä, mitään löytämättä. Viimeisellä kerralla se vielä painoi sen oikei syvälle ja liikutteli sitä eestaas, ja kuului äänekäs NAPS! Ajattelin jo että nyt se neula katkes sinne.

Onneksi en ole kovin heikkohermoinen, saati kipuherkkä. Ilmeisestikään...