Puute!

Kevättä rinnassa on oiva sanonta, koska tavalla tai toisella niin käy aina keväisin. Vaikka moni asia kylpee varjojen sisäisessä hämärässä, alkaa ihminen käydä kierroksilla luonnon ja valon määrän mukana.

Iho kaipaa toisen ihon kosketusta - sehän on vain luonnollista, eikös? Voi kuvitella sen, toisen lämmön hitaasti vierellään, ympärillään. Vaistoaa toisen kosketuksen, jo ennenkuin se laskeutuu pehmeänä painona ihollesi. Huh, sensuellia! Mutta sellainen kevät on.

Siinä on asioita joita kaipaa jos on yksin. Simppeleitä juttuja.

Kevät on kaikenlaisten muutosten aikaa. Itse hain takaisin kouluun, jotta voisin vihdoin ja viimein taistella ja saada sen ammatin. Pelottaa silti, että luovutanko taas jos alkaa tuntua liian raskaalta hoitaa kaikki asiat. Mutta olen päättänyt yrittää, tehdä aikuisen ratkaisun ja puhua ja sanoa asioita, että tämä kaikki onnistuisi. Joten olen hakenut apua masennukseen ja saan pian tietää koska saan ajan jonnekin, missä mua oikeasti kuunnellaan.. tai ainakin toivon että kuunnellaan. Jos ei kuunnella... noh. Sitten etsin ja etsin ja etsin niin kauan että löydän sellaisen paikan.

On niin monta asiaa jotka tahdon tehdä. Suunnittelin myös hiukan, että olisi kiva käydä kesällä oikeasti jollain lomareissulla ihan Kristianin kanssa, ihan Suomen sisällä. Pitää keksiä vaan paikka ja finanssit siihen, heh. Mutta kuten asioilla yleensä, niillä on tapana järjestyä. Fakta, jota ei aina muista kun on synkintä. Ja tahdon tänä kesänä tehdä ne kaikki asiat, joita on jo monta vuotta kesille suunniteltu, muttei koskaan toteutettu!

Ehkä nyt on aika tehdä monenlaisia asioita, uusia ja vanhoja, ja mennä eteenpäin. Jotta ei tulisi puutetta.

Mitä Helvettiä?

Hain apua masennukseen ja sain vastaani sairaanhoitajan joka kertoi että jos oikeasti olisin sairas, en olisi tullut siihen tapaamiseen. Ilmeisesti ennaltaehkäiseminen on kiellettyä. Ja mikäs vitun järki siinä oikein on, jos ei voi hakea apua ilman että haistatellaan melkein suoraan naamalle? Tämä kansakunta on masennusongelmien kourissa, siitä puhutaan kaikkialla, valitellaan että näin on, ihmetellään miksi niin on. Ihmetellään miksi ihmiset voivat niin huonosti - mutta jestas, jos epäilet itse ettet ole kunnossa. Apua ei heru.

Kyllästyttää että kaiken takia pitää taistella, jopa oman mielenterveytensä takia. Se on erityisen vaikeaa, koska masentuneen ihmisen on vaikeaa muutenki saada asioita aikaiseksi, eikä se lainkaan kannusta toimintaan, että sitä ei tueta.

Sanoin että minulla on vihan kanssa ongelmia. Ja nukkumisen kanssa. Vastaus oli, että minun pitäisi opetella siitä pois. Ai jaha? No mitäs te luulette että olen yrittänyt vuosikaudet, onnistumatta siinä itse? Ei sieltä tarjottu edes mitään ehdotusta, miten olisin voinut aloittaa edes opettelemaan siitä, ei mitään työkaluja. Niin, ja minun pitäisi päättää onko viha voimavarani vai esteeni. Entä jos se on molempia? Eikä minusta suoranainen viha ole kovin hyvä voimavara ja polttoaina.. Se tuppaa polttamaan paljon muutakin siitä ympäriltä, tiedättehän.

Olen tyrmistynyt. Minulle tarjottiin myös mielialalääkkeitä että olisin rauhallisempi. No, ilmaisin huoleni siitä, että entä jos minut lääkitetään rauhalliseksi, niin mitenkäs sitten, tuleeko sitä paneuduttua niitten ongelmien ytimeen joka on vihaa esimerkiksi aiheuttanut. Enkä mitään muuta vastausta tähänkään ongelmaan saanut, kuin että minun pitäisi päättää otanko lääkkeitä vai ei. No voi hitsin vitsi - sekö on jompi kumpi? Lääkkeillä hiljaiseksi tai sitten kärvistelyä?

Fine. Täytyy kai tehdä jotain. Soitan jonnekin muualle sitten, jonnekin missä kuunnellaan.