Aikuisuus ja Komplikaatiot

Rupesi tuossa aivossa raksuttamaan, kun Jani tuosta aikuisuutta pohdiskeli blogissaan..

Superhieno linkki marginaaliin!

Minulla ei koskaan ole ollut sellaisia ajatuksia aikuisuudesta. Minä en ymmärrä aikuisuutta, tietenkään.. sen määritelmä minulle on yhtä vieras kuin jokin monimutkainen matemaattinen yhtälö, no okei, siis mikään matemaattinen yhtälö.
Ainut asia, jonka linkitän aikuisuuteen on vastuu. Mutta se, mitä vastuun piireihin kuuluu, on asia erikseen. Niin ja vielä rajoiltaan hämärämpi asia, arvokkuus. Minun isäni on aina juonut ja olen joutunut katsomaan kaikenlaista sekoilua, joten aikuisen arvokkuus on ollut hyvin sekava sellaisenaan. Jokaisella se on ollut niin erilainen käsite.

Mutta se vastuu. No, kaikenlaisista asioista ihminen elonsa aikana kantaa vastuuta, mutta ehkä minä miellän eniten sen vastuun siihen, että aikuisena sitä kantaa vastuun itsestään. Siitä että on tosi itsellensä, aito ja kantaa sen hyvin, ja arvokkaasti. Lapsena on vaikutuksille kovin altis, mutta aikuisuus tarkoittaa sitä, että "itse" on muodostunut selkeästi ja itse osaa kertoa ja ilmaista kuka sinä olet.

Se on minun mielessäni aikuisuus, eikä se ole koskaan minua erityisesti pelottanut. Siihen pääseminen kyllä, ja se, että jos ei onnistukaan siinä.

Lähinnä se median "asettama" mielikuva aikuisuudesta enemmän hankaa vastakarvaan. Silloin tarkoitetaan sitä, että tehdään töitä, ei olla lapsellisia, mennään naimisiin ja hankitaan lapsia ja hoidetaan kotia ja tiedetään mitä saa sanoa lapsille ja miten niitä kasvatetaan.

Lapsen kasvatus ei onneksi ole ydinfysiikkaa, vaikka niinkin yksinkertaiseksi asiaksi yllättävän raskasta.

Entä jos ei löydäkään itseä? Moni kokee, ettei tiedä vielä kuka on keneksi tahtoo tulla. Itsen kriisejä löytyy varmaan kaikilta, enemmän tai vähemmän. Paitsi että jotenkin minä olen aina kokenut tietäväni millainen olen ja millainen minä tahdon olla. Välillä akseli siinä, juuri sellainenko vai tälläinenkö, on vaihdellut edestakaisin, mutta ei mitenkään erityisen rajusti.
Eniten kitkaa ja vaivaa on aiheuttanut se, miten yhdistän tämän maailman vaatiman todellisuuden siihen, mitä minä olen.

Olen aina kapinoinut rajusti sitä kohtaan, mitä minulta odotetaan ja halutaan ja kun minua aletaan purkittaa johonkin rajoihin, saatan masentua tai suuttua sitäkin rajummin. Minä en pidä siitä, että minua pyritään hallitsemaan. En koe, että kukaan on siihen oikeutettu. Mutta ottaen huomioon sen, että tässä maailmassa täytyy kyetä elämään, olen oppinut tekemään kompromisseja itseni ja odotusten suhteen.

Tuo seksi sitten taas.. no jaa. Minähän rakastan seksiä. Olen ollut ikäni erittäin seksuaalinen olento. Se, että minulta yritettiin riistää nautinto ja puhtaus koko asiasta sai minut eniten pois itseydestäni, kuin mikään koettelemus koskaan ennen. Että joku kehtasi rikkoa minua kohtaan niin! Käyttää asiaa, joka on minulle tärkeä, minua vastaan, tehdä jostain kauniista ase! Tuhota jo ensikättelyssä koko aikuisuuteen liittyvä seksuaalinen vapaus.. Vielä se saa minut oikeudellisen raivon kouriin. Sitten muistan, kuinka olen taistellut vastaan ja voin hymyillä, koska olen selvinnyt voittajana.

Vanhempiin liittyneet seksuaaliset jutut eivät ole koskaan ahdistaneet varsinaisesti, ne ovat olleet osa heitä, heidän intimiiyttään ja yksityisyyttään. Vähän sellainen nolottava ja nurkan takana hihiteltävä juttu. Mutta ei kammottava
tai pelottava.

On kyllä hirvittävän mielenkiintoista, kuinka eri tavalla ihmiset kokevat nämä asiat.