Me voimme jättää Rikkinäisen Maailman taaksemme

Se on kaunis ajatus. Tekeekö se siitä todellista? Tekeekö se siitä helppoa?
Jos minulla olisi vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, minä varmasti olisin paljon viisaampi mitä nyt olen.

Tykkään sanoa usein, että minä olen aina oikeassa. Heh, aika usein niin onkin. Ei kuitenkaan aina, valitettavasti.

Joskus tuntuu, etten valitse teitäni, vaan että tieni valitsevat minut. Satunnaiset törmäykset muuttavat suuntaa ja sääolosuhteet saavat minut kantamaan itseni muualle. Entä jos mikään ei olekaan sattumaa? Nyt olisi mahtavaa olla jonkun luojamaisen olennon katossa kärpäsenä. Kuulla jotain sellaisia totuuksia, joita itse voi vain pähkäillä ja ihmetellä, että onko niitä edes.

Minä en ole koskaan pitänyt polttopallosta ja nyt huomaan seisovani täysin suojatta keskellä pelikenttää, murhanhimo vastustajan silmissä. Jos minuun osuu, lennänkö silloin pelistä? Osuuko se ammus kuin sirpalekranaatti vai kuin märkä pyyhe vai kuin nyrkkirauta? Tämä herättää kysymyksiä minussa.

En tiedä mitä minulta tahdotaan. Ehdottomia vastauksia? Ratkaisuja ja ehdotuksia ja keinoja, mahdollisesti. En tiedä voinko luvata mitään, muuta kuin yrittää parhaani. Tosin, menneisyys kertoo pelottavan tarkkaa tarinaa siitä kun yrittää parhaansa. Se ei koskaan kelpaa.

En tiedä mitä tehdä, koska minuakin pelottaa - koska näen samat potentiaalit ja samat kompastuskohdat, kykenemättä vielä kohdistaa täydellisesti katsettani niitten harmaaseen välimaastoon, missä totuus piileksii.

Jollakin tavalla sinä kuitenkin tulet niin monen minut valinneen tien nurkan takana taas vastaan. Kirjoitin joskus, että olet syvä kohta minussa, tottahan se on.

Ensimmäistä kertaa elämässäni, en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa.
Ehkä se vielä valkenee.