Nocturnal Behaviour, part 2

Näin unta.

Unessa asuin kerrostalossa jossa oli hissi. Tunnelma oli kokoajan hiostava ja jotenkin vaarallinen. En pidä valveillakaan hisseistä.
Hissin kerrosnumero nappuloitten tilalla oli kirjaimia, ja sisimmässäni tiesin, että täytyi painaa kirjainta "O", että pääsi pohjakerrokseen, josta pääsi ulos. Kaikessa epähuomiossa, vaarallisessa tunnelmassa, painoinkin kirjainta "H". Mietin hetken ja päädyin lopputulokseen, että ehkäpä hissi pysähtyy ensin jossain muussa kerroksessa ja painoin taas "O"-nappulaa. Se varmasti veisi minut haluamaani kerrokseen. En ajatellut "H"-nappulan olevan mahdollisesti jotenkin täysin väärä, jopa ehkä vaarallinen vaihtoehto.

Katselin valoja, jotka syttyivät kerrosnappuloihin aina kyseistä kerrosta ohittaessa. Kylmä hiki alkoi nousta otsalle ja joka kehon osalle, kun valo sykähti napissa "O" ja matka silti vain jatkui. Painoin hikisellä ja tärisevällä sormella uudestaan nappulaa "O". Hissi jatkoi matkaa alaspäin. Se oli päättänyt mennä ensin painamaan "H" kerrokseen. Aivoni napsuivat minun käsittäessäni, että hissi kulki ainavain alaspäin, vaikka tiesin kerrosten pysähtyvän "O":hon.
Mihin tämä kirottu hissi oli minua viemässä, mihin, hyvä Jumala, mihin!!?

Valo läikähti naapulassa "H". Hissi pysähtyi. Aloin täristä ja ovi alkoi aueta, muttei normaalilla tavalla vetäytyen näkymättömiin vasemmalle puolelle, vaan se alkoi painautua minua kohti, hissiin, kuin se olisi ollut jonkinlainen valtava murskain. Ponnistelin vastaan ja painoin kaikilla voimillani sitä sulkeutumaan. Aloin nähdä kerrokseen "H" hissin oven tunkiessa minua peräseinää vasten. Ymmärsin hyvin pian katsovani paikkaan, jota en olisi voinut kuvitella pahimmassa painajaisessanikaan. Eteeni aukeni näkymä kliinisestä sairaalatyyppisestä käytävä- ja huoneverkostosta, jossa vaelsi kliinisissä vaatteissa kulkevia kovassa lääkityshumalassa olevia ihmisen oloisia olentoja, joitten kasvojen paikalla oli pelkkää suttua. Tai ehkä kasvot vain vaihtelivat niin tiuhaan, etten saanut selvää niistä. Aloin huutaa, ajattelin, tämä ei ole totta, tämä ei ole mahdollista, tästä unesta minä herään nyt! Nyt!! Nyt!!! NYT!!!!! Mutta en herää. Ymmärrän näkeväni kauheaa painajaisunta, josta en pääse pakoon, vaikka tajuan sen olevan unta. Täytyy taistella, ei auta.

Olennot huomaavat minut, kamppailemassa yhäkin vain pusertavaa ovea vastaan. Ne alkavat mataa minua kohti kädet ojossa, pyytäen ja vaatien, näen niitten joukossa jonkinlaisia lääkäreitä ja hoitajia, mutta he eivät estä kammottavia potilaitaan millään tavalla! Kylmät, nihkeät ja inhottavat kädet haparoivat murskain oven takaa ja kirkuen saan jostain lisävoimia. Alan saada ovea kohti sen oikeaa paikkaa, tällä hetkellä tajuan, että myös peräseinä tulee minua kohti samalla tavalla, sen takana on myös käytäviä täynnä nälkäisiä olentoja, joudun taistella siis kahta ovea vastaan.

Pikkuhiljaa kiroillen saan ovet kiinni silkalla tahdonvoimalla, ja painan paniikinomaisesti nappulaa "O". Täältä täytyy päästä pois. Mutta mitään ei tapahdu. Hissi ei liiku, mutta luojan kiitos, ei ovetkaan. Alan työntää ovia itse, jotta hissi nousisi. Taktiikkani onnistuu, mutta se kestää kauan ja olen aivan vapiseva raunio, kun valo läikähtää viimein nappulassa "O". Hissin ovi aukeaa tuttavallisesti, kuin täysin tökerön päällekäymisensä alemmassa kerroksessa unohtaneena omalle paikalleen vasemmalle. Näkymättömiin. Astun niin nopeasti ulos hissistä valoisaan rappukäytävään kuin vain kykenen. Hissin ovi sulkeutuu.
Seison paikoillani miettien, mitä helvettiä äsken tapahtui, minne helvettiin oikein jouduin?
Katselen rappusia hissin vieressä. Ne kulkevat ylös, päättyvät viattoman näköisesti tähän alimpaan kerrokseen. Käännyn jo lähteäkseni, kunnes aivan sivusilmälläni, tahtomattani, huomaan, kuinka jossain varjoisan portaikon toisella puolella, ne jatkuvat alaspäin väikkyen varjoisina, valottamina. Niistä ei käydä mihinkään, mutta ne ovat siellä, jatkuen alas ja alas ja alas. Aina alas Varjomaailman syövereihin.

Juoksen ulos.

Vastaisuudessa, pysykää niin perkeleen kaukana unimaailmastani, varjoihmiset, keitä lienettekin, kuin vain voitte.. tai ei hyvä seuraa!