Shiio

Tunnelma. Jäänkylmä. Pakkasen puristamat nietokset kimaltavat kuin tuhat timanttia, tuhat timanttia, tuhat timanttia ja zirkonia silmissäni. Ohimot ovat huurussa, päänsisäinen jääkuore ritisee innottomasti ja käännän pään.
Näen suuren railon, madon kalvavan läpi kaupungin lumisena ja kovana, se on kuin kaiken halkaiseva. Seinä.

Sormiani kuristaa. Kuljen eteenpäin, kaikki oksat tavoittelevat alas kohti hiuksiani, joku tahtoo minusta palan, juuri sen palan jota en voi sitten antaa. minussa ei ole paloja antaa.

Odotan hengähdystaukoa, viikon leputusta valittavista jäsenistäni, alati ulvovista nivelistäni, vielä se tulee, mutta liian hitaasti liian hitaasti liian hitaasti matelee ja ryömii läpi tämänkin päivän ilman hapensaantia. Silti. Tuntuu hyvältä istua lämpimässä, haistaa unelias tuoksu ja antautua siihen ilman epäilystä, vaikkei olekaan koti, se on jossain se koti. Odottamassa kotiinpaluuta.

Minussa ei ole palasia annettavaksi. Joku jyrsii oven takana. Aina joku tahtoo jotain mitä ei välttämättä saa. Minäkin.