Bodyparts, volume 1

Ihmisen keho on outo paikka, eikö totta? Kehon kielellä voimme ilmaista melkein mitä tahansa, se on kokonainen universumi itsessään, vieläkin (jopa muka-huippu-tietelijä-tutkijoitten) ihmisille käsittämätön kaikkine monimutkaisine toimintoineen aivojen toimintaa myöten.. ja lähes mahdoton täysin järkevästi selitettävissä.

Kehomme tuottaa energiaa itsellemme, polttaa sitä, varastoi sitä. Jopa väärinkäyttää sitä. Kehomme tuntee kipua, mutta kykenee täysin sulkemaan kivun pois tarvittaessa.
Kehomme kykenee ottamaan ääritilanteissa käyttöönsä niin valtavia voimavaroja, että se hämmästyttää ihmiskuntaa vieläkin.
Kehomme selviytyy ääriolosuhteista tarvittaessa käsittämättömillä tavoilla.

Puhumattakaan sitten siitä osasta, mitä ilman tämä kehomme ei varmasti toimisi niin hyvin tai huonosti kuin se toimii, eli se ns. sielu, henki, energia, sisin, astraalikeho, mieli, miksi sitä tahdot sanoa. Tämän näkymättömän kehon ja olennon toiminta ja oleminen ja se arvoituksista suurin.
Toiset tiedemiehet väittävät ettei tämä olemus vaikuta millään tavalla fyysiseen olemukseemme(varmasti niitä idiootteja on olemassa, I´m sure) ja sitten kuitenkin on todistettavissa jokapäiväisessä elämässä kuinka olotilamme, tunteemme, ajatuksemme ja alitajuntaiset vaikuttimemme saavat tämän kehomme toimimaan hämmentävästi omaksi ja muiden "iloksi".

Otetaan esimerkkinä masennus. Tila jossa mieli ei jaksa enää elämisen raskautta, jokaisen kuluvan hetken tuskallisuutta ja maalaa kaiken harmaan tarkoituksettomaksi. Masennus on vain pintaraapaisu alitajuntaisista syistä miksi masennumme, mutta se on silti kauhistuttava ilmiö, vaikuttaen kehoomme mitä kavalimmalla tavalla.

Keho väsyy kun mieli väsyy. Ei jaksa hoitaa itseään, ei omia tarpeitaan- sillä ne katoavat ja normaaleitten viettien tilalle tulee vain yksi, totaalinen pysähtyminen, lähes katatoninen tila, jossa keho makaa tyhjäsilmäisenä sohvalla/lattialla/vuoteella reagoimatta mihinkään ärsykkeisiin, paitsi niihin sisäisiin.

Masennus on tila, johon lipsuu huomaamattaan. Ensi kerran lipsumisen jälkeen voi jo havaita pientä tiedostamista siitä, milloin asiat alkavat mennä tosi huonosti. Kun mieli ja keho masentuvat, ei kukaan voi tässä tilassa olevaa auttaa. Apu ei mene perille. Voi yrittää kiinnittää kaikilla mahdollisilla tavoilla toisen huomion, mutta todellisuudessa masennuksen kourissa oleva huomaa vain oman tilansa. Ehkä hän voi huomata ulkoisenkin maailman, mutta ei kykene astumaan siihen.

Masennuksesta ei voi parantua kuin pelkästään tekemällä töitä parantumisen eteen. Lääkkeet voivat toki tukea asiaa, mutta usein kouraisevat käyttäjänsä oman ikeensä alle, aivan kuin eläisivät omaa elämäänsä, eikä lääke ole mikään keino kaivautua omaan sisinpäänsä tutkimaan, mistä masennus johtuu. Jollekin asian täysin ulkopuolella olevalla puhuminen voi auttaa jonkin verran, sillä toisesta heijastaminen on puhtaammalla tasolla, kun toisella ei ole ennakkotietoja, odotuksia tai syviä tuntemuksia kyseisestä henkilöstä päinvastoin kuin esimerkiksi läheisellä ystävällä.

Suomessa, varsinkin nuorisossa masennuksesta on tullut kansallinen tauti. Siltä ainakin vaikuttaa. Sanotaanko että seitsämän kymmenestä läheisestä ihmisestä ympärilläni kamppailee jonkinasteisen masennuksen kanssa. Itse kamppailin pitkään, kamppailen vieläkin, mutta käänteen tekevä taistelu on jo tehty ainakin joksikin aikaa(sillä eläminen ei ole koskaan helppoa, se tuo aina uudet haasteet vastaan)ja aseet ovat ainakin teroitettu ja uudelleen taottu.

Tukeni ja ymmärrykseni siis kaikille teille muillekin jotka sotivat omaa väsynyttä sisintään vastaan; muistakaa kuitenkin. Ratkaisu ei koskaan pidemmällä aikavälillä löydy itsensä ulkopuolelta, vaan itsensä sisäpuolelta. Ja joskus se yksinkertaisin ratkaisu on se parhain - elä elämääsi itsellesi, ei kenellekään muulle.