Joskus toisin

Laiskottelu on joskus täysin sallittavaa. Niin ainakin haluaisin itselleni uskotella, mutta kuten hyvän ystäväni Hullu Hemulin kanssa puhelimessa puhuimme, voin täysin puhtaalla omallatunnolla laiskotella, sillä olen aikaansaava ihminen.

Viikonloppuna sain yllättävän kommentin. Jotain, mitä en ikipäivänä olisi odottanut. Eräs muusikko, Kokkolalainen, tuli kehaisemaan musiikkiani. Varmaankin oli kuullut demoni eräällä toisella muusikolla, jolle olin sen ojentanut melkein vuosi sitten. Olin aika otettu, se tavallaan kyllä voiteli sielua, sillä mielestäni tämä kyseinen henkilö on erittäin hyvä muusikko. Tietää asiansa. Ja vielä herkullisempaa tavallaan oli se, että seurassani oli eräs henkilö, joka ei kaiketi tiennyt minun tekevän musiikkia ja hänkin oli hämmentynyt.
- Mitä toi oli? Kysyi hän.
Myhäilin iloisesti ja sanoin että teen musiikkia.

Ehkä joskus toisinkin ja minusta voisi tulla muusikko, niinkuin ihan oikeasti.

Isäni syntymäpäivillä laulaa lurautin kaksi viimeisimmistä kappaleistani isän teräskielisellä akustisella(oli outoa soittaa niin ohutkaulaisella kun itsellä on leveäkaulainen nailon) Kappaleet kuulostivat hyviltä ja kuulijoilla nousi niskakarvat pystyyn(hyvällä tavalla). Isosiskoni mies oli erityisen innoissaan. Hän on jo kauan halunnut lähettää demoni jollekin tuttavalleen, vai oliko se serkku tai joku, jolla on ilmeisesti jonkinlainen levytysyhtiö. Sanoin, että jos nyt niin hirveästi riivaa, niin lähetä. Vaikka demo onkin aika köykäinen, kuulee siitä idean oikein hyvin.

Totuus on että olen kehno soittamaan kitaraa. En minä kitaristi haluakaan olla. Olen hyvä laulamaan, säveltämään, sanoittamaan. Se riittää. Tarvisin vain jonkun soittamaan tai bändin- tosin moni on sanonut että kappaleeni kuulostaisivat ehkä parhaimmalta ihan pelkästään sellaisina kuin ne ovat. Mutta olisi hauska kokeilla, mitä voisi saada aikaan.

Ehkä joskus toisin.