Insomnia/Dreaming away the day

Herään omassa kuusivuotiaassa kehossani keskellä yötä. Tiedän että minut on lähetetty ajassa taaksepäin korjaamaan jokin väärään mennyt asia, mutta minulle ei ole kerrottu mikä. Olen omassa kuusivuotiaan kehossani, mutta mieleni on kaksikymmentäkolmevuotiaan ja minulla on kaikki muistot elämästäni niihin vuosiin asti. Tämä on lopullista. Paluuta ei ole. Humanoidit eivät kysyneet lupaani, vaikka en sitä edes vaatinut. Tämä on lopullista.

Olen viettänyt tämän viikon ja edellisen jokseenkin arvelluttavissa unimerkeissä. En tiedä johtuneeko moinen sekoilu kenties vallalla olevasta pimeydestä seinien tuolla puolen, vai lieneekö syy jokin toinen, joka vielä piileksii. Mene tiedä, mutta tuntuu siltä, että psyykkeellä on joko meneillään jokin outo, symbolinen periodi tai sitten kaikki on tyystin normaalia.
En saa unta ehdottomasti ennen kello kolmea, tämä nukkumaan menoaika tuntuu koko ajan hiukan venyvän ja herään vasta kahdelta tai yhdeltä.
Tämä verottaa jokapäiväistä aktiivisuuttani.

Kuulen pimeässä huoneessa kuinka veljeni kenties runkkaa omassa vuoteessaan. Itsekseni hihitellen huudan yhtäkkiä veljelleni varoituksen; "Kehtaatki runkata, senki apina ku on alaikäsiä huoneessa, fyi sua!!" Isoveli saa melkein sydänhalvauksen kuulleessaan nämä sanat pikkusiskonsa suusta. Nauran täyttä kurkkua. Veli melkein itkee. Rauhoittelen sitten häntä ja kerron hänelle tulleeni tulevaisuudesta omaan nuoreen kehooni. Veli saa uuden halvauksen. Saan hänet uskomaan uskomattomat sanani ja vannotan häntä, ettei hän kerro muulle perheelle tästä tapahtumasta. Minä olen täällä tarkkailemassa tarkasti, mitä minun piti korjata. Tämä on lopullista.

Myös unet tuntuvat vaihtelevan suunnattomasti kaikenlaisista laaduista huonoista hyviin. Omituisuus on kenties keskeisin asia, mikä tunnetusti unissani ja unimaailmoissani ei ole mitenkään epätavallista. Jos tahtoo kuulla outoja unia, on tultava Carmabalin tykö, unennäkijän vailla vertaa. Olen yleensä aivan poikki herätessäni, vaikka olisin nukkunut täydet kahdeksan ja puoli tuntia. Unimaailmani rajuus verottaa selvästi voimiani.

Uusi lapsuuteni alkaa. Veljeni tietää totuuden, mutta omituinen käytökseni ja erikoinen pikkuvanhuuteni alkaa aiheuttaa lähestulkoot pelkotiloja muissa perheen jäsenissä. Outoa kyllä, mutta en muista todellisuudessakaan muista isosiskostani mitään ennen kolmeatoista ikävuotta, eikä isosisko nytkään esiinny unessani. Saan äitini saamaan slaagin seisomalla vaatekomerossamme tuntikausia tuijottamassa vanhoja vaatteitamme silmiä räpäyttämättä. Tarkkailen kaikkia asioita, jotka jäivät huomioimatta. Karkailen öisin yksin pihalle ja metsiin haahuilemaan ja tuijottamaan. Äitini luulee minun tulleen aivan hulluksi.
Tämä on lopullista.

Olen tullut myös tunnetuksi jokseenkin arveluttavista unistani. Toiset pitävät niitä selkeästi painajaisina, vaikka itse en pidä niitä lähelläkään sellaisia. Normaalisti unissani on sekä teurastusta että verenvuodatusta. Väkivalta ei kaihda uniani, vaikken olekaan väkivaltainen ihminen. Painajaiseni sen sijaan ovat jotakin niin epäkäsiteltävää materiaalia, ettei niissä pelon varsinainen kohta ole joko mikään, tai ei mikään silmillä nähtävä. Se on vain liian kauhistuttavaa, jotta sitä voisi mitenkään tajuta. Olen joskus herännyt omaan kauhistuneeseen huutooni.

Vuodet vierivät, mutta en löydä korjattavaa asiaa. Pääsen lasten ja nuortenkuvataidekouluun ja annan oiman opetuksen "ystävälleni", joka kiusasi ja alensi omanarvontuntoani vuosikaudet. Minua pidetään vielä omituisempana kuin viime lapsuudessani. Ajatus saa minut aina nauramaan. Lopulta alkaa selvitä tehtäväni kun veljeni alkaa sekaantua satanismiin.
Tehtävä on yhtäkkiä selvä. Isoveljeni kyky vetää puoleensa demoneita. Huonotkin asiat voi kääntää hyväksi. Alan opiskella demonologiaa, vanhaa taikuutta, loitsuja, kirouksia, siunauksia. Äitini aivan vapisee nähdessään minut lukemassa arveluttavia kirjoja huoneessani.

No.. olen myös piinannut eläväisellä unimaailmallani poikaystäviäni, mm. sillä tavalla, että alan kertoa uniani aamulla herätessäni ja jatkan selittämistä monta tuntia peräkanaa. Ihmiset puistelevat päätään. Jos on olemassa toinen maailma toisen alla, valve sekä uni, olen minä toisessa todellisuudessa suveneeri edelläkävijä. Kerran sain seitsentoistavuotiaana ystäväni jähmettymään rumille sohville Kokemäellä kolmelta yöllä kertoessani kauhean unen jonka näin. Onneksi muistin sen muitten ollessa läsnä. Me kaikki pelkäsimme kovasti, sillä uni oli kauhea.

Alan valmistaa upeita saviastioita ja esineitä keramiikassa, ne ovat upeita ja selkeästi kiinalais/japanilaisvaikutteisia, erityisesti keskeisessä roolissa olivat ilmeetön naamio sekä lohikäärmeastia. Salaa varastan äitiltäni keittiöstä terävän veitsen ja alan syytää siihen siunauksia ja loitsuja ja hieron mystisiä ainesosia sen terään. Sitten kun olen valmis lähestyn isoveljeäni ja sanon; "Mulla on sulle ehdotus. Sää pystyt vetää puolees demoneita, mää osaan manata ne kiinni johonkin. Käytetään tätä hyväksi. Sää kutsut demonin, mää kiinnitän sen loitsuilla tuohon naamioon ja sää tapat sen tällä veitsellä, kun se on muuttunut lihaksi.#
Veljeni suostuu. Alamme valmistelut. Pimeä huone, muutama kynttilä ja veli alkaa kutsua, minä ohjaan olennon pöydällä makaavaan naamioon. Naamio alkaa väännellä ja muodostua lihaksi, messuan ja messuan, veljeni messuaa mukana, naamio on nyt muuttunut lihaksi, veljeni kohottaa veitsen ja pistää demoninaamion paloiksi.
Mikä on lopullista?

Unet ovat merkillisiä. Mistä ne muodostuvat? Keksimmekö ne itse? Mistä virikkeistä? Jotkin unet vain kertakaikkisesti ovat niin eriskummallisia, että ne yllättävät uneksujansa kuin salamurhaaja.