Maankuoren Kuuraparta

Tänään aamulla(ei kovin aikaisin, voin sanoa) aukaisin oven ja läksin kohti postilaatikkoa.
Huomasin jotain, mikä oli jäänyt huomaamatta kun vilkaisin pikaisesti ikkunasta ulos herätessäni.
Kaikki varjoisat kohdat olivat peittyneet suloisen harmaaseen kuuraan ja ilma oli kirpeän kylmä, jotenkin kaunis ja vallaton. Siinä oli myös ripaus suunnatonta surua, kuin jotain unohdettua, jota ei aivan muista.

Se oli ensimmäinen näin myöhäiseen aamuun kestänyt kuura, jonka olin nähnyt tänä syksynä. Aurinko paistaa helotti taivaalla saaden pakkasen puremat kimmeltämään hohtavassa valossa, lehtiä oli taas paljon enemmän maassa. Pelkästään kaunista.

Ensi lumi tuli tänä vuonna 9.10.2004. Se tuli yöllä kun kahlasin baarista kotiin, nilkkoihin asti sitä oli, alas leijui kämmenen kokoisia hiutaleita, jotka tarttuivat jopa liukkaan nahkatakkini pintaan. Hiukset olivat aivan valkoiset.
Kun sitten istuin jälkidrinkkiä siemaillen peiton alla sohvalla, oli näkymä ulos niin kaunis että sydäntä pusersi. Vaikka sisälle en valoja laittanutkaan, valaisi kaiken peittävä valkoisuus joka paikan, joka puun ja tahran.

Pian tulivat muutkin jatkoille, Hullu Hemuli lakaisi harjalla rappuseni ja sipsutteli sisälle, Doombat ja Irishcream kitkuttelivat lattialle ja NIN lähti soimaan. (i wanna fuck you like an animal... i wanna feel you from the inside..)
Tunnelma oli katossa. Teki mieli laittaa tuli kakluuniin, mutten jaksanut. Humala painoi alas.

Jotkin muistot nähtävästi ovat kiinnittyneitä myös tuon kuuran, lumen, jään ja pakkasen pintaan kuin jokin hyönteinen lehteen kesällä. Se ei irtoa vaikka kuinka ravistaisi, eikä sen kai tarvikaan. Sehän siinä ensin oli.