Kehnouden Varassa

Takana rankka viikonloppu. Ja sitäkin rankempi viikko.
Viikonloppuun kuului mm. runsaasti surdon soittoa, kaichan(en ole varma oikeinkirjoituksesta)räpellystä, mistä ei tullut mitään, syömättömyyttä, kiirettä, tanssiesitys ja viinanjuontia. Sunnuntaihin mennessä olen raunio, enkä edes syödä jaksa, saati käydä hakemassa filkkarista karkkia, vaikka perkele soikoon mieli tekisi.

Olo ei oikeastaan ole vieläkään parempi, sillä edessä häämöttää taas raskas työviikko, ja ties mitä härdelliä taas viikonloppuna. Viinaakin olisi vielä jäljellä (iäää). Olen aivan kuittina, enkä juuri tällä hetkellä ole varma mikä siihen tautiin auttaisi. Yöllä kuului omituisia ääniä kun lopettelin Neil Gaimanin Unohdetut Jumalat kirjan neljältä aamuyöllä. Nukahdin ja omituiset äänet jatkuivat kuin hämärä aalto läpi kuuman huoneen.
Tuntui juuri siltä, että huoneessa seisoo joku outo aivan vuoteen vieressä, oli pakko kääntää selkä sinnepäin ja tiukistaa silmät umpeen. En viitsinyt ottaa selvää, kiusasivatko vaistot väsynyttä ihmistä, vai kiusasiko joku oikeasti väsynyttä ihmistä. Oli miten oli, silti ikävää.

Tänään voisin muuttua mullaksi. Jos se edellyttää jonkinlaista lepotilaa, tai mahdollisesti edistää voimien palautumista luonnollisesti. En ole vieläkään syönyt. Painuin vain suoraan kirjastoon viemään lukemani tiiliskiven ja lainasin kaksi kirjaa lisää, seuraavaksi kauppaan, sitten töihin, sitten hiukan kirjoittamista koneella(koska olen laiminlyönyt kirjoitustyötäni) ja sitten taas lukemista ja nukkumista ja lista jatkuu loputtomiin.

Yksin asumisessa on puolensa, tosin yksi huono puoli tuntuu löytyvän. Jos on hiukan laiska pitämään itsestään huolta, niin helposti laiminlyö itseään vielä enemmän uuden kimaltavan reippaan elämän kulisseissa. Ei kaikki aina ole ihanaa, ei edes unelmatyö. Onneksi tiedän, että kun aloitan, astuu onni aivolohkoon ja nämä synkeät väsähtäneet ajatukset kaikkoavat ja riemuitsen oppilaitteni kanssa uudelleen löydetyistä liikkeistä, lihaksista ja rytmitajusta ja musiikin virtaavuudesta....

Tulipas varsinainen valitus. Täytyy ehkä seuraavaa tekstiä varten laittaa aivot sille taajuudelle, joka poimii ilmasta ja ympäristöstä mahdolliset aiheet tekstiin. Väsyneenä tämä tosin on hankalaa. Täytyy ehkä nojautua taas jonkin kehnon elokuvan tai musiikin tai teeveeohjelman varaan....

NEVER!