Kitkutus(ja miesten salattu elämä)

Huokaisu. Syvä sellainen.

Miksi kaunis syyskirpeä päivä voi olla ankeutta täynnä? Antakaa kun kerron. Se voi olla hyvinkin niin kun koko keho kirkuu armoa jonkin näkymättömän vasaran takoessa innokkaasti lihaksia jäytäviksi kimpuiksi. Syyskirpeän päivänvalon mukana ei siis lennähdä vain kultainen hohde, vaan myös nuhan/flunssan alkuoireet.
Silti oli pakko lähteä hoitamaan asioita, sillä kukaan ei tee niitä puolestani, sillä asun yksin.

Sairaana liikkuessa kaupungilla saa aina toivoa, ettei törmää kehenkään tuttuun ihmiseen. Tai ainakaan sellaiseen ihmiseen, joka tietää että sinun pitäisi olla tekemässä jotain työnkaltaista jossain muualla. On aivan käsittämättömän pöyristyttävää, että kyseisen kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä sitä, että yksin asuvalla ei ole vaihtoehtoja. Laskut täytyy käydä maksamassa, huulirasva ostamassa ja kaupassa ruokaa haalimassa.
Sitäpaitsi kotona olo on aivan yhtä kurja kuin jos seisoisi tienreunassa tyhmän näköisenä. Töitä ei silti jaksa tehdä, ainakaan mitään rankkaa. Sitäpaitsi, minulla on lekurin poissaolotodistus.

Huoh. Ei tämä silti mikään nautinto ole, kaukana siitä. Paitsi vähän aikaa sitten oli mukavaa kun juttelin leppoisia ystävän kanssa ja sain kuulla juoruja nimeltämainitsettoman miespuolisen henkilön onanointiharrastuksesta. Kyllä on hauskaa olla nainen. Saa juoruilla tuollaisistakin asioista. Käsitykseni mukaan miehet eivät tee mitään muuta yhdessä kuin väännä kättä. (öh.) Tai sitten ei. Mitähän ne tekevät? Ruojat, kuitenkin keksivät ties mitä kamaluuksia meidän naisten päänmenoksi ja juoruilevat aivan yhtälailla ja sitten kehtaavat kiusata meitä naisia ja saada meidät tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olemme tökeröitä!!
Ruojat!
Ilkiöt!
Heittiöt!

Yhtälailla juoruilijoita nekin kuitenkin on.
Piste.