Turhan Tarkkaa Tarkkailua
Tänään aamulla huomasin jotain kummallista peiliin katsoessani. Se ei ole mitään uutta, sillä näen aina peiliin katsoessa jotain kummallista, nimittäin oman naamani! (ohhoh hoh hoh, tuota tupruavaa itseironiaa, ilman ei selviä!)
Kuitenkin.. tarkkaillessani ihan läheltä näin kasvoissani arven. Omalla paikallaan oli aina ihailemani sirppi ja vasara-arpi leuassani lävistyksen vieressä, kai jonain henkisenä peruna venäläisverestäni tai "vasemmistolaisuudestani". Ja sitten oli jotain aivan uutta! Alahuuleni alareunassa, oikealla puolella(yllätys yllätys, sirppi&vasara on vasemmalla puolella)oli pieni mutta yllättävän näkyvä arpi, n. 2-3 milliä pitkä, valkoinen, niinkuin nyt yleensäkin arvet ovat. Eikä minulla ole harmaintakaan aavistusta mistä se on tullut!! Teleportannut tuosta vain huuleni reunaan ilman pätevää syytä!
Ei minulla ole mitään arpia vastaan.. olen aina pitänyt niistä. Jopa niin paljon että harkitsin jossain vaiheessa sellaisen arpeuttamistekniikalla tehtävän tatuoinnin hankkimista. Johonkin se ajatus kuitenkin jäi. Oikeista onnettomuuksista ja toilailuista syntyneet arvet ovat paljon sisällöllisempiä, niillä kun on aina jokin tarina. Paitsi että koko ikäni leuassani majaillut sirppi&vasara-arpi on niin vanha etten muista miten se on joutunut siihen, eikä muista kukaan muukaan. Tunnetusti en loukannut itseäni lapsena kovin usein, enkä ainakaan vakavasti.
Toinenkin arpi kehossani on ilman mitään selityksen häivää. Tai kaksi, nyt kun asian tarkistin. Ne sijaitsevat ranteessani - HEP! eipäs rynnätä hätäisiin päätöksiin. Tarkasti sanottuna ne sijaitsevat aivan ranteen ja peukalolihaksen liitekohdassa, kaksi pitkää, n. 5-6 millistä arpea, toinen kaareutuva, toinen suora. Eikä taaskaan mitään muistikuvaa mistä ne on siihen tulleet. Outoa.
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka inhoavat arpia. Nehän kertovat elämästä! Siitä että on elänyt, eikä vain istunut kotona mamman hyysättävänä ja passattavana. Tosin tähänkin dilemmaan on yksinkertainen vastaus. Kyse on mielipiteestä, niin kuin kaikissa asioissa tällä planeetalla. Tosin se ei ole koskaan estänyt minua kailottamasta mielipidettäni ympäristöön palosireenin lailla, joten se ei estä minua nytkään.
ARVET OVAT KAUNIITA!!!!!!
Mutta mistä perkeleestä se yksi on ilmestynyt huuleni alareunaan?
Kuitenkin.. tarkkaillessani ihan läheltä näin kasvoissani arven. Omalla paikallaan oli aina ihailemani sirppi ja vasara-arpi leuassani lävistyksen vieressä, kai jonain henkisenä peruna venäläisverestäni tai "vasemmistolaisuudestani". Ja sitten oli jotain aivan uutta! Alahuuleni alareunassa, oikealla puolella(yllätys yllätys, sirppi&vasara on vasemmalla puolella)oli pieni mutta yllättävän näkyvä arpi, n. 2-3 milliä pitkä, valkoinen, niinkuin nyt yleensäkin arvet ovat. Eikä minulla ole harmaintakaan aavistusta mistä se on tullut!! Teleportannut tuosta vain huuleni reunaan ilman pätevää syytä!
Ei minulla ole mitään arpia vastaan.. olen aina pitänyt niistä. Jopa niin paljon että harkitsin jossain vaiheessa sellaisen arpeuttamistekniikalla tehtävän tatuoinnin hankkimista. Johonkin se ajatus kuitenkin jäi. Oikeista onnettomuuksista ja toilailuista syntyneet arvet ovat paljon sisällöllisempiä, niillä kun on aina jokin tarina. Paitsi että koko ikäni leuassani majaillut sirppi&vasara-arpi on niin vanha etten muista miten se on joutunut siihen, eikä muista kukaan muukaan. Tunnetusti en loukannut itseäni lapsena kovin usein, enkä ainakaan vakavasti.
Toinenkin arpi kehossani on ilman mitään selityksen häivää. Tai kaksi, nyt kun asian tarkistin. Ne sijaitsevat ranteessani - HEP! eipäs rynnätä hätäisiin päätöksiin. Tarkasti sanottuna ne sijaitsevat aivan ranteen ja peukalolihaksen liitekohdassa, kaksi pitkää, n. 5-6 millistä arpea, toinen kaareutuva, toinen suora. Eikä taaskaan mitään muistikuvaa mistä ne on siihen tulleet. Outoa.
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka inhoavat arpia. Nehän kertovat elämästä! Siitä että on elänyt, eikä vain istunut kotona mamman hyysättävänä ja passattavana. Tosin tähänkin dilemmaan on yksinkertainen vastaus. Kyse on mielipiteestä, niin kuin kaikissa asioissa tällä planeetalla. Tosin se ei ole koskaan estänyt minua kailottamasta mielipidettäni ympäristöön palosireenin lailla, joten se ei estä minua nytkään.
ARVET OVAT KAUNIITA!!!!!!
Mutta mistä perkeleestä se yksi on ilmestynyt huuleni alareunaan?
posted by Carmabal at 1:41 ip.
2 Comments:
arvet OVAT kauniita... itsellenikin niitä kertynyt on, aika kaunis sarja kesältä -02, kun lensin polkupyörän päältä soraan. sattui silloin, mutta lopputulos on miellyttävä. siitä tupakalla poltetusta arvesta nyt puhumattakaan! sattui silloin, mutta...
arpitatuointia mietin kanssa joskus (saaden valtaisaa vastustusta kaikilta), mutta sitten aloin pelätä, että se arpeuttamisen ja uudelleen aukirepimisen sarja saisi tatuoinnin tulehtumaan, mistä seuraisi kuolio ja sairaalabakteeri...
Puolustuksen puheenvuoro tähän väliin ihmiseltä, joka ei pidä arvista. Minusta varsinkin keinotekoiset, itsetuhoiset arvet ovat vain säälittäviä; arpitatuoinnit tai tupakanpolttamat, viiltelystä puhumattakaan. Se kertoo minusta, että ihminen ei ole kokenut elämässään tarpeeksi, jos itse pitää itseään alkaa satuttaa. Se myös kertoo minulle siitä, että tällaiset itsensäsatuttaja-luokkaa olevat ihmiset eivät ymmärrä, mikä tuska arpien takana voi piillä; synnytysarvet synnytyksistä, jolloin lapsi on kuollut leikkauksista huolimatta jne. Eli minusta itsetuotetut arvet ovat epämääräisiä, ja hankittuja vain kateuden vuoksi. Kateuden, joka syntyy liian helposta elämästä.
Minä olen suht arveton, minulla on leikkausarpi, toisen henkilön aiheuttama viiltoarpi ja polvessa arpi. Mutta olen mielettömän ylpeä siitä: tähän ikään asti olen selvinnyt kutakuinkin itseäni säästellen! Olen osannut varoa tilanteita, joissa satuttaisin itseni fyysisesti.
Näin ollen en varsinaisesti nyt kuitenkaan inhoa arpia, mutta en vain pidä niistä, ja ne rumentavat ihmiskehon, eivätkä kerro kantajastaan kuin joko sen, että kantaja on itsetuhoinen, tai sen, että kantaja on itsesuojeluvaistoton. Joskus kumpaakin.
Lähetä kommentti
<< Home