Artikuloi oikein

Voiko asioita ylidramatisoida? Voi, me teemme tätä joka jumalan hetki.
Ylidramatisoimme astuessamme ovesta ulos ja kompastumalla kynnysmattoon ja puhumalla puhelimessa ja ilveilemällä lapsille.

No, eipä sillä että se välttämättä olisi pahasta. Paitsi että joskus se on todella pahasta.
Minulla on tapana silloin tällöin, varmaankin tasaisin väliajoin ylidramatisoida asioita. Nyt yritän tehdä asiat vaan sinne pisteeseen, jonka kaukaisuudessa näen. Alan kääriä auki tuota sisuksieni lankakääröä. Aika kauan se on vain pyörinyt nurkasta nurkkaan, keräten uuden pätkän. Hiukan tuota väriä, hiukan tuota toista.

Minusta tuntuu että sisälläni on havahtunut jokin, joka oikeasti olen. Ihan kaiken alla, vaivihkaa- vaikka nopeasti tajusin sen olemassa olon. Se on kuin tapaisi jonkun, jota ei ole ennen tavannut, mutta tuntuu siltä, että kuitenkin tuntee sen hyvin. Sitten sitä tajuaa, että hei, tuollainenhan minä olen aina halunnut olla. Sitten tulee oivallus. Hei, tuohan olen minä.

Alkaa uusi itsetarkkailu. Ensin näkee niitä asioita, mitkä on kaikista helpoin nähdä. Sitten alkaa nähdä hiukan syvempiä asioita, lopulta jopa ne salatut asiat, joista ei ensin ole varma että halusiko sittenkään tietää, mutta lopulta on huojentunut siitä, että ne mörötkin on nähty.
Aina löytyy tosin uuttakin materiaalia, sillä ihminen muuttuu jatkuvasti, muovautuu. Jonkinnäköiseksi, erinnäköiseksi, toisennäköiseksi ja sitten itsensänäköiseksi.

Ken tietää, pitävätkö ympärillä seisovat ihmiset siitä itsensänäköisestä tyypistä....

(..poissa oli se hassu kuori, korvattu jollain aivan toisella jutulla... moni ei osannut sanoa juuta eikä jaata, mutta hiljaisuus se olikin se hassuin juttu.. sillä ei ollut hiljaista ollenkaan!)