Sukkamaagi ja ihmeellinen taikakivi

Kuinka huonoa voi fantasiakirjallisuus olla pahimmillaan??

Se voi olla niin huonoa, että sielua kuristaa ja sormia syyhyttää ruveta kirjoittamaan jotain mycket parempaa ja saada se julkaistua, jotta voisi osoittaa, että hyvääkin fantasiakirjallisuutta on.

Olen ollut aina tietoinen Margaret Weissin ja Tracy Hickmanin kliseisyydestä ja sellaisesta nuhruisesta kehnoudesta, jota on heidän monissa kirjoissaan(kuten niissä Dragonlanceissa ja niitä jatkavissa kaksosten seikkailuissa, en nyt tarkkoja nimiä muista. Jopa niitä seuraavat muutamat kirjat olivat kehnoja) mutta olivathan juuri nuo kliseromppeet nuoruuteni innostuksen lähde, sillä ne olivat ensimmäiset fantasiakirjat, joita luin.

Nyt tosin olen lukenut niin paljon parempia kirjoja, kuten Robin Hobbin Salamurhaaja-kirjat, Tad Williamssin pitkän kirjasarjan(joka alkoi supernihkeästi kirjalla velhon oppipoika, mutta ampaisi top 10 jo kolmannen kirjan kohdalla, ahmein kaikki 12 kirjaa n. 3 viikossa) että nyt aloittamani Weis&Hickman yhdistelmä tuntuu lähinnä kiinalaisvaikutteiselta kidutukselta. Todennäköisesti pakotan itseni lukemaan nuokin loppuun, koska aina täytyy olla uskoa, että alku ehkä vain on nihkeä.
Kirjoittivathan nuo tuotteliaat leidit mm. kuolemanportti sarjan, josta pidin valtavasti ja siinäkin ykköskirja oli jokseenkin nihkeä. Täytyy vain ehkä nyyhkäisten todeta, että ne ovat heidän laajasta tuotannostaan parasta antia. Suosittelen.

Tämä sielujen sota kuitenkin toistaa taas kaikki kliseet mitä ahdistavimmalla tavalla. Vaikuttaa siltä, että he eivät voi kirjoittaa Krynnistä ilman kantavia henkilöitä, kuten Tasslehof Takiaisjalkaa, vaikka tässäkin kirjassa kyseinen henkilö on 30 vuotta sitten KUOLLUT!! Mutta tietenkin Tasin omistama aikamatkustuslaite, jonka hän saa tahmaisiin pikku kentin näppeihinsä niissä Kaksosten koettelemus vai mikä se nyt oli kirjoissa, mahdollistaa kyseenalaisen sankarin paluun. Saa nähdä keitä muita nostatetaan häpeämättömästi haudoistaan sotkimaan tulevaisuutta, sillä Tas sen jo teki.

No. Kai siinä on jotain pohjattoman surullista, että ei saada keksittyä tarpeeksi hyviä syitä sekoittaa kaikkeus uusien kantavien ja mielenkiintoisten hahmojen kanssa. Ehkei sekoittavampaa elementtiä voi edes keksiä kun tuo kenttiparka. Surullista, surullista.

Joulukuussa aloitan oman uuden fantasiakirjani. Ja teen siitä pelkästään yksiosaisen kirjan, jossa on selkeä alku ja sitäkin selkeämpi loppu. Maailmoitahan on tuhansia luotavaksi, toinen toistaan oudompia.

Warenspeltiksi voisinkin todeta; "Jaeg wot weernt ewaalysarnt."

Miettikää sitä.