Peace and Tranquility

Voiko ihminen elää elämäänsä rauhassa? Mitä se rauha sitten on?

On niin kovin monenlaista rauhaa olemassa. Joulurauhaa, hippien rauhaa, jengiläisten rauhaa, turhien mtv-julkimoiden palkintorauhaa, maailmanrauhaa, henkilökohtaista rauhaa, näennäistä rauhaa ja absoluuttista rauhaa. On luonnonrauhaa, tekokeinoista rauhaa ja saavutettua rauhaa. Mikä näistä on sitä aitoa ja oikeaa?

Jokin ihmisen sisimmässä silti pyrkii rauhaan, kukin oman tiensä kautta. Toiselle äärimmäinen rauha on sitä, että saa bilettää ilman huolen häivää ympäriinsä, toinen etsii sitä tiibettiläisestä meditaatiosta, toinen seksistä, toinen laiskuudesta. Jokin kuitenkin kertoo minulle, että sitä ei välttämättä saavuteta minkään fyysisen kautta kokonaan ainakaan. Rauha on sisäinen mielentila, sitä ei voi petkuttamalla saada, ei väkisellä. Se tulee kun se tulee, raivaten kaikki mahdolliset esteet ympäriltään päästäkseen kukoistamaan.

Ihminen, jolla on sisäinen rauha, on kaunis. Siitä ainakin olen varma. Sellaisen ihmisen seurassa viihtyy. Ihmisen kanssa, joka on tehnyt rauhan itsensä, ja kaikkien muitten kanssa. Ehkäpä rauhan tekeminen on lähinnä sitä, että oppii elämään epäreilun itsensä, epäreilun elämänsä ja epäreilun yhteiskuntansa kanssa tavalla, joka kielii sisäisestä rauhasta.

En tiedä olenko itse vielä saavuttanut sitä, mutta ainakin olettaisin olevani menossa sitä tilaa kohti, pikku hiljaa, askel askeleelta. Voiko itseään vastaan taistella? Voi, mutta se voi olla myös turhaa. Ehkä se asioitten, jopa itsensä yli pääseminen tulee vasta sen irti päästämisen, sisäisen rauhan myötä. Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Kaikki on yhtä. Jopa ne riitasoinnut.