Oikeamielisten kiukku

Loukkaako olemassa oloni muita ihmisiä? Loukkaavatko tekemiseni muita ihmisiä?

You bet they do!! En tiedä miksi, mutta jostain kumman syystä(ehkä siitä syystä, että olen aina yrittänyt elää pelkästään omilla ehdoilla, joskus onnistuen, joskus en) onnistun aina jotenkin joko loukkaamaan tai satuttamaan muita ihmisiä. En silti koe olevani millään tavalla tilivelvollinen taikka vastuussa muitten tunteista, sillä tavalla ei voisi elää.

Kun yrittää asuttaa jotain nurkkausta maailmasta omaksi elämäkseen, tuntuu ihmisiä aina jäävän jalkoihin, joka on sikäli hauska ajatus, koska suomessa pitäisi olla tilaa kaikille yllinkyllin. Silti elämässä, kun asettaa omat rajansa, ovat ne aina ristissä jonkun toisen kanssa.

Mielelläni en huolehtisi muista, koska itsessänikin riittää tekemistä. Silti jotkut ihmiset ovat aikoinaan onnistuneet sälyttämään osavastuun omasta tyytyväisyydestään ja onnellisuudestaan harteilleni. Sori vain, minun hartiani ovat alaspäin luisut. Niillä ei väkinäiset vastuut pysy. Se saa minut raivon valtaan, kun ihmiset kuvittelevat onnellisuutensa löytyvän jostakusta toisesta ihmisestä. Koskaan ei ole niin käynyt oikeassa todellisuudessa, tai sitten on vain kuvitellut ja lopulta polttanut siipensä ja pudonnut naama edellä karuun todellisuuteen. Jos se onni ei löydy omasta sisimmästään, ei sitten mistään.

Silti ihmiset etsivät etsivät etsivät ja etsivät vielä etsimisen päällekin täydellistä elämää, täydellistä suhdetta, täydellistä kumppania, täydellistä asuntoa ja täydellistä ulkonäköä tai suoritusta ja mitä tahansa. Herätys! Mikään ei ole täydellistä, jos olisi, tämä ei olisi tellus-planeetta tässä osin universumia, vaan joku korkeitten ja hartaitten mielien asuttama maailma jossain energeettisessä paratiisissa. Me olemme valitettavasti vain ihmisiä. Lienee helpottavaa siis tajuta olevansa vajavainen, ja pitäisi tyytyä siihen.

Toki johonkin täytyy aina pyrkiä, mutta liika on aina liikaa. Niin sinne negatiivis- kuin positiivispuolellekin. Tietenkin tämä blogi on jälleen ankaraa paasausta, kukaan ei pidä paasauksesta, mutta tämä puoli minusta ilmenee, kun olen tuohtunut jostakin asiasta.

Nojaa. Ehkä on paras lopettaa ennenkuin menee liian pitkälle. Palaan kotia, menen sohvalle ja alan tehdä rankkaa aivotöyskentelyä, olotilani ei paljon muuta salli.