Pressure on - Selfconfidence off

Sinkkuus.

Jotenkin en nyt vain fiilistä. Eilen yöllä iski hirveä maailman paino ja eksistentiaalinen tuska päälle, eikä siitä edes syntynyt mitään taiteellista - pelkkää hammastenkiristelyä ja valvomista valvomisen päälle.
Tunnustin eräälle kaverille asioita, joita en usko koskaan kirjoittaneeni tai sanoneeni ääneen. Joskus vain tuntuu, että kaikki nämä vuodet, hukkaan valuneet. Mistään ei ole mitään näyttöä. Millään ei ole mitään väliä - ja se kaikki on ristiriidassa asioiden kanssa joita uskon. Silti se ei estä minua tuntemasta täysin sitä vastaan sotivia asioita, se ei olekaan suojakuori tuskastumista ja masentumista vastaan, joka tavallaan on pelottavaa.

"You don't love yourself enough." Sanoi kaveri. No en, vihaan itseäni, heikkouttani, korkeita odotuksiani, vaatimuksiani ja kyvyttömyyttäni. Tunsin aivoissani paineen kuin norsun nuppineulan päällä. On tuskastuttavaa olla hyvä monessa asiassa. Mikään aika maailmassa ei riitä niitten asioitten tekemiseen, mitä tahtoisin tehdä. Koskaan en tule olemaan niin hyvä että se riittäisi minulle. Minulta odotettiin paljon, siltä minusta tuntuu, enkä mitään saanut aikaan. En edes niitä asioita, jotka itse tahdoin tehdä.

Niinpä irtaudun ja leijun kauas ja pysyn siellä, määrittelemättömässä tilassa, jotta se ei tuntuisi niin pahalta, tämä ja tuo ja se kaikki. Tämä elämä uuvuttaa minut. Olen pystyttänyt niin kovat ja korkeat muurit enkä pääse edes kääntymään.
Ironista. Kaikki mitä olen aina halunnut, on vapaus. Ja itse olen tehnyt oman vankilani.

"Sometimes those walls have to come down."
"Yeah, how the fuck am I suppose to do that."

But all in all, I have to have faith, that this too, shall pass.