Supermassive Black Hole

Upea kappale tuo muuten, Musea, jos ette tiedä, senkin ruojat.

Olen taas lukenut urakalla ja tyhjä olo jonkin kirjan loputtua on hämmentävän samanlainen kuin vuosia sitten, vaikka joskus tuntuu etten ole sama ihminen enää ollenkaan. Paitsi että taidan sittenkin olla.

Lueskelin tuossa vanhoja blogipäivityksiäni. Sen aikainen minäni ponnisteli monien samojen asioiden kanssa kuin nyt, vivahteena ehkä se, että silloinen minäni on paljon toiveikkaampi, paljon kevyempi mieleltään.

Uskaltaisinko olla rehellinen? Ehkä se pitäisi tehdä. Olen aina harrastanut väkevää eskapismia silloin kun minusta todellisuus tuntuu liian kovalta ja kylmältä, teen sitä nytkin. Kaikke ne kirjat joita ahmin ovat nyt musiikin lisäksi yksi parhaimmista paikoista paeta. Tai ei se nyt aivan kokonaan sitäkään ole.

Viime vuosi oli perseestä - kuten tuossa jos joskus totesinkin. Olen vakaasti päättänyt että tämä vuosi tulee olemaan erilainen. Yritän uskoa huomiseen, silloinkin kun en usko. En yksinkertaisesti enää jaksa liikoja ulista ja valittaa, ehkä tämä hämäystaktiikka onnistuu. Keskittyä muuhun kuin pahaan oloon, silloin kun sitä ilmentyy.

Eilen oli pahin päivä pitkään aikaan. En tiedä miksi, se saattoi hyvinkin olla monen eri asian suma, univaje kun aiheuttaa masennustilaa ja naisellisten hormoonikiertojen kourissa asia ei helpotu, kirja oli loppunut, sekä ihmiset ärsyttivät. Repesin eeppiseen raivokohtaukseen, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan ja minua kauhistutti. Pyrin rauhoittamaan itseni, kyllä se onnistuu jo nykyään aika hyvin.

On hetkiä, jolloin huomaan ettei minua kiinnosta elää. Tavallaan se pelottaa. Ei sillä että se olisi minulle täysin uusi ja outo ajatus - mutta se pelottaa koska nyt minulla on velvollisuuksia, poikaani kohtaan. Luulisi että se olisi niin järeä ase vastaan moista alakuloa, mutta ei. Joten annan ajatuksen tulla ja mennä. Ajatus ja fiilishän se vain on ja se tulee ja menee omia aikojaan.

Olen siis omalla tavallani toiveikas. Maailmassa on vielä kauneutta minulle, elämässäni on yhä sisältöä minulle. Kaikilla on pahoja päiviä.
Pitelen itseäni koossa parhailla tietämilläni tavoilla.

Olen taas alkanut kirjoittaa ja se on ihanaa. Toivon, että inspiraatio ruoskii minua vielä eteenpäin pitkään. Luominen on yksi niistä asioista, joka pitää minut elossa ja virkeänä.

Ja jostakin muistojeni pölyisistä lokeroista lennähtää esille muisto, kaipaus ja ikävä. On ikävä yöllisiä vaelluksia, Ugus. Niissä on yksi väkevimmistä osista minuuttani.