Viisas Lintunen(haistaa pelon)

Että semmoinen.

Luin tuossa taannayönä vanhoja postauksia ja hämmästelin, että tuolla tavallako olen kirjoittanut? En usko minulla olevan mitään varsinaista tyyliä, mutta silti olin huomaavinani jonkinlaista suuntausta, joskaan en osaa sanoa mitä. Ehkäpä Ugus kirjailun (ei korukirjailun) ammattilaisena osaisi sanoa.

On taas tullut kahlailtua syvissä vesissä viime aikoina kaikenlaisten tutuksi tulleitten asioitten kanssa - kuten sen vihan kanssa. Vihaa minussa erityisesti tuntuu aiheuttavan asiat, joita en kykene kontrolloida sekä avuttomuuden ja sitä kautta turhautumisen tunne. Monet asiat ovat ns. beyond me. Kuten eräs mieshenkilö. En ole koskaan kyennyt tulkita hänestä yhtään mitään, sillä häntä on äärimmäisen vaikea tulkita, enkä oikein edes osaa koskaan suoraan mitään kysyä, sillä vastaus saattaa silti olla epämääräinen ja ympäripyöreä.

Miten siis saattaa päätökseen mitkään asiat välillämme, jos on mahdoton sanoa mitään, ja kun saa sanottua, mahdoton ymmärtää mitään? Robert Smithin sanoin - "Speak my language!" But it still never happens.
Ehkä pitäisi vain tehdä ainoa oikea asia vastuunkantavana naisena ja sanoa asiat aivan liian suoraan, sanoa ne omasta puolestaan, ei odottaa mitään, vain sanoa, jotta ainakin tietäisi itse tehneensä juuri sen kaikkensa mihin kykenee ja sitten liikkua eteenpäin. Sillä tämä suolapatsaaksi muuttuneisuus alkaa kangistaa jo ajatuksetkin ja vaarana on täydellinen kommunikaatiokatkos, joka olisi sangen haitallinen jo muillekin.

Täytyy määrittää vastuunsa naisena, itsenään sekä äitinä. On vastuu pysyä kunnossa, vastuu kantaa oma painonsa ja toisen paino muttei ylimääräistä, sillä muuten kaikki pysähtyy. Ja nyt on liikaa kannossa ( ei puun kannossa). Vastuuseen kuuluu se, että muistaa aina joka tilanteessa miettiä asiat myös lapsensa kannalta, sekä itsensä kannalta, sillä olen saanut lahjaksi ja kiroukseksi kehon joka antaa varsinaista shokkihoitoa kun petän itseäni ja kaikkia periaatteitani. Vastuuseen kuuluu tajuta ja tunnistaa asiat jotka hidastavat omaasi ja lapsesi tervettä kehittymistä ja rohkeus muuttaa ne oikein. Ja paljon paljon muuta mitä ei ehkä vielä ole edes tullut vastaan, mutta varmasti tulee.

Osaanko siis sen kaiken? Ei kukaan ole täydellinen. En minä, et sinä, ei kukaan, mutta epätäydellisyydessä on oma symmetrinen viehätyksensä, sillä sitä on todellisuus.

Avuttomuus: en voi kontrolloida mitään, jossa en itse ole osana. Joskus täytyy osata olla avuton. Turhautuminen: asiat joissa olen isona tekijänä, mutta en silti tee mitään. On pakko kumota ne raja-aidat, tai ne kasvavat liian isoiksi. Viha: ensin avuttomuuden ja sitä kautta turhautumisen yhteisen keitoksen aiheuttama kaaos - kun huomaat ne asiat jotka todella loukkaavat ja näin väsyttävät sinut alas. On vain pakko nousta ylös.

Et koskaan kysy, miten voin.