Pitkämieliset maan perii
Joten minä en peri ikinä koskaan yhtään mitään, paitsi kilometrikaupalla piikkilankaa ja tuhansia kiloja helmiä. Sillä siihen rajoittuvat kärsivällisyyteni rajat, virkkaamiseen, ompelemiseen ja koristelemiseen. Niin joo ja elokuvien katsomiseen. (voisin katsoa vaikka 100 peräkanaa, jos saa pissalla käydä välissä). Jos mietitte että olenko lapsen kanssa kärsivällinen, niin mitä hä! eikö se ole jo selväksi tullut - en ole. Vaikka pitäisi.
Jos olisi sellainen hieno ostostv-pillerikuuri (omenaviinietikkakapselit - laihdu 10 tai 50 kiloa kahdessa kuukaudessa!!!!!!!) joka olisi tarkoitettu kärsimättömyydestä kärsiville ihmisille, niin minä sen hankkisin. Maksoi mitä maksoi. Mutta sellaista ei ole. Eikä suomessa ole lihavaa Dr. Philiä, jolle voisi mennä ruikuttamaan että minä en ossoo olla kärsiväälline - auta minnuu! Ja sitten se puhuisi oikein karskilla savolaisella murteella ja kysyisi että mikset. Ja minä sanoisin etten tiiä. Sitten se painostaisi ja aivan huohottaisi niskaan että pakko son ny tietää, ei kukaan muu sitä tiiä ja sitten olis pakko kohdata se syy miksei ole. Hmm. Ehkä tämä onnistuisi peilin kanssa?? Maalaisin vaan viikset ja laittaisi nahkan värisen kipan päähän.
No. Toivotaan että se kärsivällisyys kasvaa ajan kanssa. Ja jos totta puhutaan niin en minä koko ajan ole sellainen super high-strung ämmä muijake joka kimittää ja laulaa tiskipöydän edessä kaikesta aivan yhdentekevästä. Kun voin hyvin ja olen levännyt eikä sielua paina niin silloin olen malliesimerkillinen ihmisäiti. Ja sitten kun en ole niin en ole. Mutisen ja murisen ja pureskelen omia hampaitani väkivaltaisesti ja kuristan puklurättejä ja äkäilen kissalle ja puren sormia ja irvistelen. Not a pretty sight.
Ehkä siihen tepsisi sellainen alati hymyilevä kasvonaamio. Sen laittaisi päähän, niin voisi hiljaa itsekseen mutista ja irvistellä lapselle niin paljon kuin sielu sietäisi, ilman että se mitään huomaisi. Ajattelisi vaan että ka - ompas mamma hyvällä tuulella, menenpä tästä kaivamaan jääkaapin alustasta pölyä ja syömään taikakorppua.
Jos olisi sellainen hieno ostostv-pillerikuuri (omenaviinietikkakapselit - laihdu 10 tai 50 kiloa kahdessa kuukaudessa!!!!!!!) joka olisi tarkoitettu kärsimättömyydestä kärsiville ihmisille, niin minä sen hankkisin. Maksoi mitä maksoi. Mutta sellaista ei ole. Eikä suomessa ole lihavaa Dr. Philiä, jolle voisi mennä ruikuttamaan että minä en ossoo olla kärsiväälline - auta minnuu! Ja sitten se puhuisi oikein karskilla savolaisella murteella ja kysyisi että mikset. Ja minä sanoisin etten tiiä. Sitten se painostaisi ja aivan huohottaisi niskaan että pakko son ny tietää, ei kukaan muu sitä tiiä ja sitten olis pakko kohdata se syy miksei ole. Hmm. Ehkä tämä onnistuisi peilin kanssa?? Maalaisin vaan viikset ja laittaisi nahkan värisen kipan päähän.
No. Toivotaan että se kärsivällisyys kasvaa ajan kanssa. Ja jos totta puhutaan niin en minä koko ajan ole sellainen super high-strung ämmä muijake joka kimittää ja laulaa tiskipöydän edessä kaikesta aivan yhdentekevästä. Kun voin hyvin ja olen levännyt eikä sielua paina niin silloin olen malliesimerkillinen ihmisäiti. Ja sitten kun en ole niin en ole. Mutisen ja murisen ja pureskelen omia hampaitani väkivaltaisesti ja kuristan puklurättejä ja äkäilen kissalle ja puren sormia ja irvistelen. Not a pretty sight.
Ehkä siihen tepsisi sellainen alati hymyilevä kasvonaamio. Sen laittaisi päähän, niin voisi hiljaa itsekseen mutista ja irvistellä lapselle niin paljon kuin sielu sietäisi, ilman että se mitään huomaisi. Ajattelisi vaan että ka - ompas mamma hyvällä tuulella, menenpä tästä kaivamaan jääkaapin alustasta pölyä ja syömään taikakorppua.
posted by Carmabal at 2:21 ip.
4 Comments:
tsup tsup
tsup
ei sitä kärsivällisyyttä koskaan kasva.... mää tiiän. kuten tiedät meillä on isompi jo 12 ja pienempi 9, eikä mulla oo vieläkään kärsivällisyyttä, vähenemään päin vaan.
Mut ei siinä mitään, sen kans pitää vaan oppia elämään ja hyväksymään se... niin, ja peittämään se edes jotenkin...(hih, ei siihen pysty, kyllä mää tiiän)
Mut siis pointtihan on se, että sellasten ihmisten lapset osaa käyttäytyä, jotka ei ite osaa hallita tempperamenttiaan!
Näin molemmat samaan aikaan, sinun poikasi ja hänen lähes saman ikäisen serkkunsa, heidän isomumminsa muistotilaisuudessa ja oikeasti K oli hiljaa ja käyttäytyi kun taas J ei ollut. Ja tiedät kyllä, että J:N äiti on itse kärsivällisyys, hän jaksaa katsoa vaikka poika katkoisi päätä äidiltä, ja toinen siihen vaan että :"älä nyt, äitillä ottaa vähä kipeetä" (noin niinku karrikoidusti)
Mut ei me kaikki voida olla sellasia!!!
T: K:N vanhempi täti, isin puolelta
HUOH! No hyvä ettei kaikki ole jotain nunnauunin uusimpia ihmeolioita - med mystinen kärsivällisyys ja kaikki! Tosin, se on kumma juttu että toisissa asioissa on sitten niin kärsivällinen...
Lähetä kommentti
<< Home