16.3.06

Unessa nährään(jos hullut sen sallii)

HOA! Näin taas unta Janista. Tällä kertaa unessa jouduin outoon rinnakaisuniversumiin jonkin portin kautta, joka sijaitsi Kaustarissa täällä Kokkolassa (ja olen kohtuu varma että siellä oikeastikin on sellainen). Rinnakkaispaikka oli samanlainen kuin tämä, mutta tietyillä oudoilla käänteillä. Tukkani muuttui oranssinkullertavaksi ja sitten oli aina tosi synkkää ja kokkolan rannat olivat kuin Irlannin jyrkät ja jylhät rannat.
Unessa Jani oli tulossa junalla kokkolaan käymään ja olin menossa häntä vastaan. Mutta KA! Joku oli sitä mieltä että sitä piti yrittää estää, joten taloni (asuin muka jossain pimeässä metsässä taruolentojen keskellä vanhassa kartanotyyppisessä paikassa ja siellä kummitteli myös)vieressä olevan hullujen huoneen (hulppea rinnakkaisuniversumi, heh) asukit päättivät ettei minua saa päästää.
Niinpä ne parveilivat polkupyöräni ympärillä kuin mitkäkin zombit ja örisivät ja kuolasivat ja yrittivät kurotella käsillään minua. Alkoi aivan ärsyttämään joten potkin ne pois tieltä ja nousin pyörän selkään ja aloin karauttaa kohti keskustaa, vaikka hitaasti liikkuvat, tosin yllättävän nokkelat hullut syöksyivät kohtalokkaasti tielleni. It was a bumby ride, I tell you.
Tulin juna-asemalle ajoissa ja muistan vain että ohjeistin Jania sanoin, - Niin varo niitä hulluja sitten.

6 Comments:

Blogger Jani said...

Oliko tämä minä vai joku muu samanniminen, ja ettäkö ei ollut edes ensimmäinen kerta?

Olen suunnitellut tekeväni sellaisen taulukon että kuka on nähnyt kenestäkin blogaajasta unta. Itsehän olen tavannut unissani jotakuinkin puolet Blogilistaa.

Sitten lopuksi linkkivinkki, jonka arvelisin sinuakin huvittavan: väärä teksti hartauskirjoituksessa.

11:36 ip.  
Blogger Carmabal said...

No sinähän se olit, tietenkin. Muutenkin on tuo unimaailma ollut aivan sairas viime aikoina. Pelottaa melkein mennä nukkumaan.

1:02 ip.  
Blogger Carmabal said...

En kyllä saanu siitä tekstistä yhtikäs mitään selväää. Huono näköinen kuin olen

1:03 ip.  
Blogger Jani said...

No voi pahus, kun en arvannut. Tekaisin tuosta kuvasta suurennetun ja suoristetun version, ehkäpä nyt?

1:32 ip.  
Blogger Carmabal said...

Jaa, nyt näkyi, justiin ja justiin, kiitosta vainen. Hartaus on sellainen juttu se. MUlla on jääkaapin ovessa sellainen lappu, leikattu yhdenmiehen uskovaislehdestä, jossa kerrotaan mitä tapahtuu jos on uskossa. Ei lapun mukaan juuri mitään. Pitää varmaan skannata se jossain ja laittaa tänne joskus.

1:45 ip.  
Blogger Jani said...

Ai niin, nythän minä muistankin, kun virkistin muistiani: se edellinenhän oli se, kun minulla oli kaksi revolveria!

Tästä innostuneena rupesin nyt tekemään sitä taulukkoa.

6:25 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home