Elämä on

Tapasin yllättäin tuossa aivan kirjaston edessä oikein mukavan sukulaisen. En tiedä sukulaisuussuhdenimityksistä paljon mitään, mutta kyseessä oli kuitenkin pietarsaaressa asuva äitini sisaren tytär, johon silloin tällöin törmäilen. Kuulin myös ne sanat, jotka yleensä kuka tahansa naisihminen tahtoo kuulla. Eli lyhyesti " Näytät laihtuneelta" vaikka olenkin aivan viimeisilläni raskaana! Mikäpäs sen mukavampaa. Ja totuus on, että jos mietitään lähtöpainoa, kun olen raskaaksi tullut, joka oli ehkä jotain 80 kilon jossain main, en nyt paina kuin 82.9. Ja itseasiassa olin kahdessa viikossa laihtunutkin, mikä yleensä tarkoittaa sitä että alkaa synnytysaika olla lähellä kun paino ei enää nouse. Hmm.
Keskustelimme jälleen varsin laveasti lähes kaikesta, kyseessä kun on terve, aivoilla (omilla) ajatteleva ihminen. Hän oli ollut amerikassa kiertelemässä ja siitä alkaen kävimme sitten monet elämään liittyvät asiat läpi.

Elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä voisi toki jauhaa vaikka kuinka kauan, koskaan pääsemättä mihinkään varsinaisesti tyhjentävään lopputulokseen, lukuunottamatta vanhoja kunnon kliseitä kuten; "elämästä ei selviä hengissä", "elämä on" jne.
Mutta silti se aina yhtä hauskaa keskustella tästä kaikenkattavasta aiheesta. Jos nyt yleensä tykkää älykkäästi tai syvällisesti keskustella. Pinnallinen rallattelu ei vain yksinkertaisest tuo sitä tyydytyksen tunnetta. Lieneekö pätemisen tarvetta vaiko ajattelevan ihmisen tarve vain olla juuri sitä - ajatteleva. Muiden mielipiteitä on aina mielenkiintoista kuunnella, even more so, jos ne ovat samankaltaisia kuin omat. Unohtamatta väittelyä niitten kanssa, joilla on eriäviä mielipiteitä. Kunhan osaa ajattella että kaikki saavat pitää mielipiteensä - ei ketään tarvitse väittelyn välittömänä lopputuloksena käännyttää omalle puolelleen.

Aivot sanoivat seis.