Just pull the f*cking trigger!

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, koska on myös tuntunut siltä, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Ei mitään kerrottavaa, eikä varsinkaan mitään paljastettavaa mistään. Nyt tuli sellainen olo että voisin hivenen ventiloida.

WoW vie aika paljon aikaana, ei siinä mitään, kyllä minä silti uskon vielä pystyväni ottamaan sitä jos tarve vaatii myös muihin asioihin. Monesti ne muut asiat eivät vain houkuta niin paljoa. Sulkeutuneisuus seuraa moniin asioihin ja minä olen turvonnut kiinni monesta kohtaa.

Ahdistaa se, että kaikilla on kurjaa. Minulla on jatkuvasti sellainen olo, ettei minun edes kannata kertoa kenellekään jos minulla on kurjaa tai miksi, kun kaikki ovat niin kietoutuneita omaan pahaan oloonsa ja tuskaansa ilman että huomaa ettei kenelläkään ole sen kummoisempaa. Toisilla jopa pahemmin kuin muilla. Mutta voiko sitä vertailla? "Siis tolla on niin paljon huonommin kuin jollain toisella, tai mulla." Voihan sitä sanoa niin ja moni sanookin, mutta tulee se olo, että se on joku saatanan kilpailu. Helvetti sentään. Ja sit se, että jos joku sanoo ajattelevansa esimerkiksi itsensä tappamista. *Sigh*. Voi kyllä minä ymmärrän miksi joku tahtoisi itsensä tappaa, en ole immuuni tunteelle. Mutta en koskaan voisi oikeasti sanoa sitä ääneen tai edes sitä ilmaista, jos minulta tuntuu siltä koska sitten minusta tuntuisi siltä, että se olisi niin epäreilua. Ja onhan se.

Tämä kaikki kuulostaa kylmältä, vittumaiselta ja valitukselta ja sitä se perkele onkin. Joskus vaan tekis mieli sanoa juuri niin suoraan ja ei vaan voi ja sitten on hiljaa hiljaa hiljaa. Olen aina nykyään hiljaa. Joskus ei tee edes mieli puhua kenenkään kanssa kun ei voi kertoa mitään siitä miltä itsestä tuntuu. Se on kammottava kuva katsoa lintuperspektiivistä mutta en voi tavallansa sulkea silmiänikään siltä.

En tiedä mitä asialle tehdä. Ehkä vain odotan laiskana ja katson mitä tapahtuu ja annan asioitten lipua ja soutaa ohi tekemättä mitään muuta kuin keksiä jotain millä viihdyttää itseäni aika ajoin. Ehkä se on parasta mihin nyt voin. Ei tee mieli sanoa mitään. On se jumaliste. Aika käänsi minut nurinpäin, koska ennen kailotin kaiken mahdollisimman kovaan ääneen ulos mahdollisimman monelle ihmiselle. Nyt sanon jotain ympäripyöreää ja pyöritän silmiä ja sitten sanon, "Sellaista se on."

Saatana.