16.5.07

Neuroviisut

Haloo, Finland calling!

Olipas aika karmeat viisut kaiken kaikkiaan. Suomi pärjäsi järjestäjänä (miltä se nyt teeveen välityksellä näytti) ihan hyvin, vaikka Pakara-Hanna ei pärjännytkään niin hyvin. No, ei se kappale kyllä yhäkään ollut huonoimpia muitten viisujen joukossa, muttei varmasti paras mihin Hanna olisi pystynyt, tai kuka ikinä niitä rimputuksia sitten säveltääkin.

Mutta kalseaa kalkatusta! Suurin osa kappaleista kuulosti aivan karmeilta, kuten se hyvinkin Safriduo ripoff- kappale. Kamalaa, aivan kamalaa.. itku meinasi päästä. Toinen niin kammoittava oli, että korvia särkee yhä, Irlannin eukon joikaus. Joka ei varmaan kertaakaan kuulostanut ihmismäiseltä, saati sitten mennyt nuottiin. Ja monet muut vain saivat aikaan tuhahduksen, jota nauruksi kai olisi voitu tulkita, joskin jotkin kappaleet saivat aikaan kunnon pärskeen. Huono homma, etten enää muista mitkä, mutta jo sekin kertoo omaa karua taruaan siitä, aivan kuinka huonoja ne kipaleet olivat. Mutta Euroviisuissahan pitää olla hyvä paskan estetiikka! Olen varmaan sen joskus ennenkin todennut.

Mutta eniten, kaikista eniten minua ihmetyttää yhäkin se, miten seksillä yritetään saada aian ääniä, eikä sillä juuri koskaan niitä saa, ainakaan voittamiseen asti. Ja toinen suuren suuren suuren suuri mysteeri, joka ei kai koskaan ratkea, on se, miten hemmetissä Iso-Britannia pystyy lähettämään NIIN helvetin karseita kokoonpanoja esiintymään sitäkin huonommalla kappaleella kyseiseen kilpaan? WTF toisin sanoen. Luulisi sieltä jotain kunnollista löytyvän, höh! No olkookin että Scootch (vai mikä se oli, ja siis sehän on jonkinsortin slangisana pillulle) kirvoitti sen verran äänekästä naurua tuomaristostamme niin silti OMG. Siis niinku! (heheh)

Ja Ola Salo, sinä tiedät että Suomi rakastaa sinua. Ja moni varmasti mielellään sinua olisi lohduttanut täältä Kokkolasta aivan kädestä pitäen surkean viisuäänitulosten jälkeen. Ne ei tiedä, mitä ne teki. *Grin*