Enter
Joskus on monta syytä olla sellainen kuin on ja joskus ei taida olla syitä lainkaan, vaan jäljelle jää vain se mitä oikeasti on. Vaikeaa on sanoa, onko se hyvä juttu vai ei.
Mietein monenlaisia asioita joista olisin voinut nyt tänään kirjoittaa, mutta pelko, se monen ihmisen alituinen "ystävä" on kovasti juuressa, juurikin siksi, etten voi tietää kuka tätä enää lukee vai lukeneeko kukaan. Pitäisi voida vain irrottautua siitä. Kaikki kuitenkin ymmärtävät asiat omilla tavoillaan, sama kuinka niistä itse kirjoittaa, oli se sitten selkeästi tahi ei.
Katselin tuossa joitain aikoja sitten vanhoja merkintöjäni tänne, aika kauan minäkin tässä nyt olen pörrännyt. Ja paljon asioita itsestäni paljastanut. Ja joskus tuntuu siltä, etten osaa enää vain kirjoittaa samalla tavalla - niin avoimesti kokemistani asioista. Ja se harmittaa!
Ehkä on siis aika ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää vielä kovempaa! Aukea perkele, aukea!
Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
Minusta tuntuu.. kylmältä. Ja kovalta. Päättäväiseltä. Heikolta. Ja silti rohkealta sekä pelokkaalta samaan aikaan. Osa tunteista johtuu suhteen päättymisestä. Haluan nauttia olostani - olla ajattelematta liikoja ja minusta tuntuu että pystyn siihen. Liika kärsiminen on aina ollut luonteeni taiteellisen teatraalisuuden aiheuttama omituinen puoli, joka ei suinkaan ole koko totuus asiasta. Sitten.. minusta tuntuu etten ole kovin hyvä äiti. Että olen liian itsekäs ja väsynyt ja kyllästynyt moneen asiaan ja se saa minut kiukkuiseksi ja kehno tempperamenttiseksi - ei sillä ettenkö ennenkin olisi ollut nopea kiukustumaan.. Mutta silti minusta tuntuu myös joskus siltä että olen ihan hyvä äiti, ja että se on vaikea työ ja siksi tuntuu joskus raskaalta niinkuin varmasti kaikista äideistä. Ja isistä. Se on kovin ristiriitainen juttu.
Huoh. On niin paljon tehtävää! Niin paljon nähtävää ja koettavaa! Kaipaan ystäviäni , teitä jotka olette siellä kaukana! Niin, juuri teitä ruojia, jotka asutte siellä jossain "kuusessa" eikä teitä usein näe. Olisi kiva taas joskus kohdata! Pistetään pyörä liikkeeseen niin minä avaan oven.
posted by Carmabal at 12:15 ap.
5 Comments:
Ittekin epäilin jonkin aikaa omaa kykyäni avoimuuteen, mutta sitten tajusin vain olleeni avoin niin pitkään, ettei minulla olisi ollut enää mitään uutta sanottavaa siinä suhteessa - täysin alastomaksi riisuuduttuaan ei voi enää riipiä yltään yhtään mitään.
Tosin olihan minullakin varsinaisia avoimuusvaikeuksia aina ajoittain, mutta niistä pääsee parhaiten yli juuri tuolla lailla, väkisin rusikoimalla.
No vähänkö tahtoiskin taas nähdä. Mutta elämässä jumittuu. Se harmittaa, silloin kun ei ole liian väsynyt jaksaakseen harmistua. Ja niin mitään ei tapahdu.
Oivia kommentteja ja suoraan hermoon, kyllä! Jumittuminen on kyl pyllystä, ja siksi joskus aina välillä (juurikin kun en ole liian väsynyt) niin yritän tehdä sellaisia asioita jotka työskentelevät ilmiötä vastaan! Esim pulkkamäki kristianin kanssa kesken hurjaa joulusiivoamista viime viikolla oli aika hauska esimerkki! Haistelimme kuusia matkalla! Ja oli ihan kivaa!
Ystävä on aina lähellä ajatuksissa.. jos on kykenemätön muuten ilmeentymään maisemiin.. :) I miss you..
Jotenkin on todella vaikeaa olla avoin, kun avaa itsensä niin toisten on helpompi satuttaa.. Tosin ehkä ongelmana on avautuminen väärille henkilöille.. Minä olen masiksessa täällä kun riitelin panomieheni kanssa.. plääh.. ketuttaa.. tässäkö tää on! Minä liityn luostariin ja annan vain vasemmalle ja oikealle kädelleni.. Tapaamani miehet haluavat näköjään vain seksiä.. (ps.. onko vähän aneemista tekstiä, enkä edes voi alkoholia syyttää..)
No worries, anemia uhkaa joskus itse kutakin! Eikä riitely kyllä ole mukavaa. Mut eikö se ois parempi sellanen mies joka tahtoo SEKÄ seksiä että sitä jotain muutakin? *grin*
Lähetä kommentti
<< Home