Aika ei ole suora jana
Kävin pitkästä aikaa sähköpostissa ja törmäsin niin roskaan kuin hyödylliseenkin tietoon.. Paras kaikista ehkä oli Hullu-Hemulin kiertokirje, jossa piti listata omat top3sensa erilaisilta ajoilta. Se tuntui jotenkin sydäntä lämmittävän mainiolta tavalta nähdä itsensä tietyllä, ehkä jopa uudella tavalla joten ajattelin tehdä sen kaikille nähtäväksi blogiini, so here it goes!
Top 3 tärkeintä asiaa elämässäni
Kymmenen vuotta sitten;
1. Olin kuusitoista ja päässyt pakollisen koulumaailman ikeestä, joka tuntui samalla synninpäästöltä että kiirastulelta, koska vaihtoehtoja oli niin paljon ja piti jotain päättää tekevänsä. Itse oli päättänyt että tahdoin piirtää ja taiteilla, joten hain Kajaaniin taidelukioon taidelinjalle ja pääsinkin, joka oli suunnaton yllätys! Edessä oli aivan uusi maailma!
2. Muutin Kajaaniin äitini kanssa, joka päätti tulla kokeilemaan myös jotain aivan uutta. Sinänsä erikoinen tilanne, koska usea muu 16-vuotias olisi ollut sydänjuuriaan myöten järkyttynyt että oma äiti hengaa mukana, mutta minä tykkäsin! En kuitenkaan ollut sellainen pahuuksia tekevä ryyppyörvelö, mitä monet muut.
3. Sain valmiiksi monta kirjoitusprojektia, joita olin kesällä aloitellut ja olin tosi tyytyväinen siihen, mitä kaikkea olin saanut aikaiseksi, vaikka olinkin aika itsekeskeinen ja aivan liian ylpeä. Pidin itseäni monella tapaa parempana kuin muita ikätovereitani, niitä jotka tekivät eri asioita.
Viisi vuotta sitten;
1. Elämä oli riepotellut monella tapaa minua suuntaan jos toiseen ja jakanut aika koviakin iskuja, joskin olin kuitenkin vielä elossa, vaikkei aina siltä tuntunutkaan. Lukio Kajaanissa oli mennyt päin helvettiä, poistuin sieltä vuoden sisällä, olin tässä välissä ollut jo Kokemäellä sekä Kälviällä, jokainen niistä omalla tavallaan arvokas aika kokemuksineen, mutta myös rankka. Asuin yksin, juuri silloisesta poikaystävästäni eronneena ja aloittelin uutta elämää.
2. Olin aika huonossa kunnossa henkisesti koska olin masentunut enkä tahtonut käsitellä sitä asiaa millään tavalla, joten kaikki mihin ryhdyin tuntui päättyvän aina jonkinlaiseen katastrofiin, joka verotti sekin suunnattomasti. Kaikki tuntui epätoivoiselta, liian raskaalta ja tuntui että mitä tulevaisuutta ei edes ollut olemassa kun uskalsin silloin tällöin ajatella aikaa eteenpäin.
3. Tuska oli kuitenkin äärettömän näppärä keino saada aikaiseksi kaikkea noin taiteelliselta kannalta, angsti kun on kieroutuneesti ollut aina paras lähteeni luomiseen. Sävelsin paljon hyvää musiikkia, piirsin ja taiteilin ja yritin korvata jotain puuttuvaa ylenpalttisella työskentelyllä niitten asioitten parissa, joille osasin tehdä jotain.
Kolme vuotta sitten;
1. Olin elämässäni monella tapaa eräänlaisessa pysähtymisen hetkessä, tarkoituksena tarkastella kriittisesti ja rakentavasti asioita, joita olin yrittänyt olla huomaamatta suorastaan epätoivoisella vimmalla. Suhde, jossa olin ei enää tuntunut hyvältä ja päätin sen muuttamalla omaan asuntoon.
2. Tulin raskaaksi. Monenlaisia asioita oli tapahtunut, useat niistä omaa syytäni, tyhmyyttäni ja päättäväisyyttä sysiä asiani siihen suuntaan, mihin olin toivonut lähteväni. Tosin raskaus pysäytti minut taas niille sijoilleen ja jouduin tekemään aika raskaita päätöksiä, yrittäen samalla ajatella tätä kahteen ihmiseen rajusti vaikuttavaa asiaa sillä tavalla, että olisin tosi itselleni ja se oli VAIKEAA!
3. Tein hurjan päätöksen pitää lapsen, koska tiesin, että en voisi lopettaa sisälläni kasvavaa elämää. En myöskään nähnyt mitään niin kauheaa syytä, että raskaus olisi pitänyt lopettaa, koska elämän tilanteeni oli kunnossa sillä ainoalla tavalla, kuin henkilökohtaisesti koen elämän perusaineitten olevan kunnossa. Olin kohdannut itseni, ja voittanut masennuksen, ja se oli minulle tärkeintä.
Yksi vuosi sitten;
1. Olin siis pienen pojan äiti, ja yksinhuoltaja. Lapsen isän ja minun välini olivat kunnossa, niinkuin tiesin asian pitävänkin olla. Tein töitä sen verran mitä pystyin ja taistelin kaikenlaisten oivallusten, ajatusten ja tunteitten kanssa, joita äitinä oleminen synnyttää. Henkisesti aika oli todella raskasta, sillä olen aina ollut perfektionisti ja minusta tuntui että olin niin monella tapaa epäonnistunut olemaan sellainen äiti kuin olisin tahtonut. Ymmärsin kuitenkin, ettei muu auttanut kuin porskuttaa eteenpäin.
2. Kaikenlaisten sisäisten juttujen tarkastelun valossa oli vaikeaa saada aikaiseksi mitään taiteellista, koska olen aina halunnut piilottaa juttuja symbolien ja kuvainnollisten juttujen taakse, enkä osannut vain alkaa purkamaan tuskiani sillä tavalla, vaan velloin niitten myllerryksessä aika avuttomana ilmaisemaan niitä. Koin tuskaa tästäkin, etten ollut niin produktiivinen ja yritin kovasti hyväksyä sen, että pienen lapsen äitinä ei voikaan olla niin produktiivinen koska on muita asioita, joitten pitää tulla ensin.
3. Suhderintamalla elämäni oli autiota kuin hautuumaalla. Enkä usko että olisin edes ollut valmis minkäänlaiseen suhteeseen, koska olin niin hukassa omissa vatvomisissani. Pistin pääni ylös ja päätin että se mikä tulee, tulee. Ja jos ei tule, niin ei väkisellä.
Tähän asti tänä vuonna;
1. Se mikä tulee, tulee. Aloitin ihmissuhteen huomatessani, etten ollut unohtanut, miten ihmisiin tutustutaan sillä romanttisella tavalla. Äitinä oleminen oli hiukan helpottunut pojan kasvaessa ja työtkin rullasivat ihan normaalilla hyvällä tavalla. Myös taiteellisuuteni oli taas palannut, ei ehkä niin hurjana pakoitteena kuin joskus 20-kymppisenä, mutta ehkä kypsempänä juttuna. Tein paljon juttuja silloin kun minulla oli siihen aikaa.
2. Vaihdoin asuntoa, joka helpotti elämistä monella tapaa ja poikakin sai oman huoneen, johon hän sopeutui niin upeasti (yhdessä yössä), että jähmeänä aikuisena tuli aivan kade, että lapsi sopeutuu uusiin juttuihin niin nopsaan ja itse on sen taidon lähestulkoon kadottanut. Lapsen kasvaminen tuo aina uusia haasteita eteen, jotkin diilaa nopeammin, toisiin joutuun paneutumaan oikein ajatuksen kanssa.
3. Olen oppinut HURJASTI itsestäni asioita, näin pitkän "yksinolon" jälkeen, kun aloin suhteeseen. Kuten myös huomannut tietenkin uudestaan sen asian, ettei mikään ole ongelmatonta ^^. Mutta silti itsepäisesti teen sitä aivan samaa, minkä aloitin sinä päivänä kun pääsin peruskoulun ikeestä ja tein kivenkovan päätöksen luoda ympärilleni oman elämäni, sellaisen, jossa minä viihdyn ja vaikka kompromisseja on tehty ja tullaan yhä tekemäänkin, olen onnistunut siinä monella tapaa.
Eilen;
1. Oivalsin jälleen jotain itsestäni, josta en pitänyt paljoakaan ja joka sai minut kovasti meittimään sitä, mistä moinen asia on mukaani tarrautunut. Huomasin antaneeni toiselle ihmiselle valtaa siihen, miltä minusta tuntuu semmoisen asian suhteen, jonka olen itse omaksi huvikseni kehittänyt. Päätin myös että aion päästää sellaisesta tunteesta irti. Minä voin nauttia itsestäni ja elämäni tietyistä hetkistä myös ihan itsekseni, tarvimatta siihen toista.
2. Koin hetkellistä tylsyyttä ja epätoivoa, koska mieleni teki kovasti jutella erään ystäni kanssa, mutten saanut häneen mitään yhteyttä sillä hetkellä, ja tylsyyttä eteenkin siitä, että eräs harrastukseni on rahaongelmien takia tällä hetkellä hollilla. Päätin silti, että elämässäni on muutakin ja muitakin asioita joihin voin keskittyä.
3. Odotin jo tuskaisena tätä päivää, koska saan viikonlopun vapaata aikaa ihan itselleni kun poikani menee isälleen. Eilen Kristian oli erityisen tuhma jatkuvasti ja hermot olivat aika kireänä kun oli muitakin huolia taustalla painamassa, joskus sitä oikein himoitsee sitä, että saa olla ihan yksin, vaikka siinä on aina tiettyä kaihoisuutta ja aina se uusi Häh?-faktori, kuin huomaa, että ei hemmetti, mitäs nyt? Minun ei tarvitsekaan paimentaa poikaa.. hmm.. ja sitten tulee hetkeksi sellainen aivan toimeton ja turha olo, kunnes taas muistaa sen oman itsensä ja ne omat juttunsa, joita on tuntikaupalla odottanut pääsevänsä tekemään.
Tänään;
1. Järjestelin paikkoja viikonloppua varten kuten tiskasin ja lusmuilen, koska olin todfella väsynyt aamulla, poika heräsi poikkeuksellisen aikaisin kahdeksalta, jolloin minä tahtoisin vielä visusti nukkua.
2. Menin piilolinssien kontrollitarkistukseen ja käväisin shokkipäivillä Halpa-Hallissa, a.k.a Rakkauden Kaupassa. Voin suoraan sanoa, etten ollut kovin shokeraantunut. Tuntui vähän haikealta kun en tiedä koska näen poikaystävääni seuraavaksi. Onneksi puhelimet ja netti ovat olemassa. Seuraavalla viikolla on Jacklynin kanssa järjestämät pippalot ja stressi on melkoinen, kun pitää vielä monta asiaa saada tehtyä. Mm. eräs asuste muuten valmiiseen kokonaisuuteeni.
3. Menin nettiin hihhuloimaan kun Kristian meni päiväunille, ja niin tässähän minä vielä olenkin^^.
Huomenna;
1. Olen ehkä krapulassa vähän, ja aion nukkua pitkään, mutten liian pitkään koska ajattelin käydä tutkimassa, löytyisikö kirpputoreilta jotain outoa ja huokeaa sälää. Pitää vielä keksiä joku juttu Blood Ball II pippaloihin seuraavana viikonloppuna.
2. Pitäisi kaavoittaa ja leikata korsetin osaset ja alkaa ompelemaankin niitä.. Tukikankaitten silitys päälikankaaseen tuntuu ikuisuusprojektilta, vaikken ole vielä edes aloittanut ;).
3. Nautin olostani ja yritän lusmuilla kaiken tekemisen seassa, ja toivon onnistuvani.
Top 3 tärkeintä asiaa elämässäni
Kymmenen vuotta sitten;
1. Olin kuusitoista ja päässyt pakollisen koulumaailman ikeestä, joka tuntui samalla synninpäästöltä että kiirastulelta, koska vaihtoehtoja oli niin paljon ja piti jotain päättää tekevänsä. Itse oli päättänyt että tahdoin piirtää ja taiteilla, joten hain Kajaaniin taidelukioon taidelinjalle ja pääsinkin, joka oli suunnaton yllätys! Edessä oli aivan uusi maailma!
2. Muutin Kajaaniin äitini kanssa, joka päätti tulla kokeilemaan myös jotain aivan uutta. Sinänsä erikoinen tilanne, koska usea muu 16-vuotias olisi ollut sydänjuuriaan myöten järkyttynyt että oma äiti hengaa mukana, mutta minä tykkäsin! En kuitenkaan ollut sellainen pahuuksia tekevä ryyppyörvelö, mitä monet muut.
3. Sain valmiiksi monta kirjoitusprojektia, joita olin kesällä aloitellut ja olin tosi tyytyväinen siihen, mitä kaikkea olin saanut aikaiseksi, vaikka olinkin aika itsekeskeinen ja aivan liian ylpeä. Pidin itseäni monella tapaa parempana kuin muita ikätovereitani, niitä jotka tekivät eri asioita.
Viisi vuotta sitten;
1. Elämä oli riepotellut monella tapaa minua suuntaan jos toiseen ja jakanut aika koviakin iskuja, joskin olin kuitenkin vielä elossa, vaikkei aina siltä tuntunutkaan. Lukio Kajaanissa oli mennyt päin helvettiä, poistuin sieltä vuoden sisällä, olin tässä välissä ollut jo Kokemäellä sekä Kälviällä, jokainen niistä omalla tavallaan arvokas aika kokemuksineen, mutta myös rankka. Asuin yksin, juuri silloisesta poikaystävästäni eronneena ja aloittelin uutta elämää.
2. Olin aika huonossa kunnossa henkisesti koska olin masentunut enkä tahtonut käsitellä sitä asiaa millään tavalla, joten kaikki mihin ryhdyin tuntui päättyvän aina jonkinlaiseen katastrofiin, joka verotti sekin suunnattomasti. Kaikki tuntui epätoivoiselta, liian raskaalta ja tuntui että mitä tulevaisuutta ei edes ollut olemassa kun uskalsin silloin tällöin ajatella aikaa eteenpäin.
3. Tuska oli kuitenkin äärettömän näppärä keino saada aikaiseksi kaikkea noin taiteelliselta kannalta, angsti kun on kieroutuneesti ollut aina paras lähteeni luomiseen. Sävelsin paljon hyvää musiikkia, piirsin ja taiteilin ja yritin korvata jotain puuttuvaa ylenpalttisella työskentelyllä niitten asioitten parissa, joille osasin tehdä jotain.
Kolme vuotta sitten;
1. Olin elämässäni monella tapaa eräänlaisessa pysähtymisen hetkessä, tarkoituksena tarkastella kriittisesti ja rakentavasti asioita, joita olin yrittänyt olla huomaamatta suorastaan epätoivoisella vimmalla. Suhde, jossa olin ei enää tuntunut hyvältä ja päätin sen muuttamalla omaan asuntoon.
2. Tulin raskaaksi. Monenlaisia asioita oli tapahtunut, useat niistä omaa syytäni, tyhmyyttäni ja päättäväisyyttä sysiä asiani siihen suuntaan, mihin olin toivonut lähteväni. Tosin raskaus pysäytti minut taas niille sijoilleen ja jouduin tekemään aika raskaita päätöksiä, yrittäen samalla ajatella tätä kahteen ihmiseen rajusti vaikuttavaa asiaa sillä tavalla, että olisin tosi itselleni ja se oli VAIKEAA!
3. Tein hurjan päätöksen pitää lapsen, koska tiesin, että en voisi lopettaa sisälläni kasvavaa elämää. En myöskään nähnyt mitään niin kauheaa syytä, että raskaus olisi pitänyt lopettaa, koska elämän tilanteeni oli kunnossa sillä ainoalla tavalla, kuin henkilökohtaisesti koen elämän perusaineitten olevan kunnossa. Olin kohdannut itseni, ja voittanut masennuksen, ja se oli minulle tärkeintä.
Yksi vuosi sitten;
1. Olin siis pienen pojan äiti, ja yksinhuoltaja. Lapsen isän ja minun välini olivat kunnossa, niinkuin tiesin asian pitävänkin olla. Tein töitä sen verran mitä pystyin ja taistelin kaikenlaisten oivallusten, ajatusten ja tunteitten kanssa, joita äitinä oleminen synnyttää. Henkisesti aika oli todella raskasta, sillä olen aina ollut perfektionisti ja minusta tuntui että olin niin monella tapaa epäonnistunut olemaan sellainen äiti kuin olisin tahtonut. Ymmärsin kuitenkin, ettei muu auttanut kuin porskuttaa eteenpäin.
2. Kaikenlaisten sisäisten juttujen tarkastelun valossa oli vaikeaa saada aikaiseksi mitään taiteellista, koska olen aina halunnut piilottaa juttuja symbolien ja kuvainnollisten juttujen taakse, enkä osannut vain alkaa purkamaan tuskiani sillä tavalla, vaan velloin niitten myllerryksessä aika avuttomana ilmaisemaan niitä. Koin tuskaa tästäkin, etten ollut niin produktiivinen ja yritin kovasti hyväksyä sen, että pienen lapsen äitinä ei voikaan olla niin produktiivinen koska on muita asioita, joitten pitää tulla ensin.
3. Suhderintamalla elämäni oli autiota kuin hautuumaalla. Enkä usko että olisin edes ollut valmis minkäänlaiseen suhteeseen, koska olin niin hukassa omissa vatvomisissani. Pistin pääni ylös ja päätin että se mikä tulee, tulee. Ja jos ei tule, niin ei väkisellä.
Tähän asti tänä vuonna;
1. Se mikä tulee, tulee. Aloitin ihmissuhteen huomatessani, etten ollut unohtanut, miten ihmisiin tutustutaan sillä romanttisella tavalla. Äitinä oleminen oli hiukan helpottunut pojan kasvaessa ja työtkin rullasivat ihan normaalilla hyvällä tavalla. Myös taiteellisuuteni oli taas palannut, ei ehkä niin hurjana pakoitteena kuin joskus 20-kymppisenä, mutta ehkä kypsempänä juttuna. Tein paljon juttuja silloin kun minulla oli siihen aikaa.
2. Vaihdoin asuntoa, joka helpotti elämistä monella tapaa ja poikakin sai oman huoneen, johon hän sopeutui niin upeasti (yhdessä yössä), että jähmeänä aikuisena tuli aivan kade, että lapsi sopeutuu uusiin juttuihin niin nopsaan ja itse on sen taidon lähestulkoon kadottanut. Lapsen kasvaminen tuo aina uusia haasteita eteen, jotkin diilaa nopeammin, toisiin joutuun paneutumaan oikein ajatuksen kanssa.
3. Olen oppinut HURJASTI itsestäni asioita, näin pitkän "yksinolon" jälkeen, kun aloin suhteeseen. Kuten myös huomannut tietenkin uudestaan sen asian, ettei mikään ole ongelmatonta ^^. Mutta silti itsepäisesti teen sitä aivan samaa, minkä aloitin sinä päivänä kun pääsin peruskoulun ikeestä ja tein kivenkovan päätöksen luoda ympärilleni oman elämäni, sellaisen, jossa minä viihdyn ja vaikka kompromisseja on tehty ja tullaan yhä tekemäänkin, olen onnistunut siinä monella tapaa.
Eilen;
1. Oivalsin jälleen jotain itsestäni, josta en pitänyt paljoakaan ja joka sai minut kovasti meittimään sitä, mistä moinen asia on mukaani tarrautunut. Huomasin antaneeni toiselle ihmiselle valtaa siihen, miltä minusta tuntuu semmoisen asian suhteen, jonka olen itse omaksi huvikseni kehittänyt. Päätin myös että aion päästää sellaisesta tunteesta irti. Minä voin nauttia itsestäni ja elämäni tietyistä hetkistä myös ihan itsekseni, tarvimatta siihen toista.
2. Koin hetkellistä tylsyyttä ja epätoivoa, koska mieleni teki kovasti jutella erään ystäni kanssa, mutten saanut häneen mitään yhteyttä sillä hetkellä, ja tylsyyttä eteenkin siitä, että eräs harrastukseni on rahaongelmien takia tällä hetkellä hollilla. Päätin silti, että elämässäni on muutakin ja muitakin asioita joihin voin keskittyä.
3. Odotin jo tuskaisena tätä päivää, koska saan viikonlopun vapaata aikaa ihan itselleni kun poikani menee isälleen. Eilen Kristian oli erityisen tuhma jatkuvasti ja hermot olivat aika kireänä kun oli muitakin huolia taustalla painamassa, joskus sitä oikein himoitsee sitä, että saa olla ihan yksin, vaikka siinä on aina tiettyä kaihoisuutta ja aina se uusi Häh?-faktori, kuin huomaa, että ei hemmetti, mitäs nyt? Minun ei tarvitsekaan paimentaa poikaa.. hmm.. ja sitten tulee hetkeksi sellainen aivan toimeton ja turha olo, kunnes taas muistaa sen oman itsensä ja ne omat juttunsa, joita on tuntikaupalla odottanut pääsevänsä tekemään.
Tänään;
1. Järjestelin paikkoja viikonloppua varten kuten tiskasin ja lusmuilen, koska olin todfella väsynyt aamulla, poika heräsi poikkeuksellisen aikaisin kahdeksalta, jolloin minä tahtoisin vielä visusti nukkua.
2. Menin piilolinssien kontrollitarkistukseen ja käväisin shokkipäivillä Halpa-Hallissa, a.k.a Rakkauden Kaupassa. Voin suoraan sanoa, etten ollut kovin shokeraantunut. Tuntui vähän haikealta kun en tiedä koska näen poikaystävääni seuraavaksi. Onneksi puhelimet ja netti ovat olemassa. Seuraavalla viikolla on Jacklynin kanssa järjestämät pippalot ja stressi on melkoinen, kun pitää vielä monta asiaa saada tehtyä. Mm. eräs asuste muuten valmiiseen kokonaisuuteeni.
3. Menin nettiin hihhuloimaan kun Kristian meni päiväunille, ja niin tässähän minä vielä olenkin^^.
Huomenna;
1. Olen ehkä krapulassa vähän, ja aion nukkua pitkään, mutten liian pitkään koska ajattelin käydä tutkimassa, löytyisikö kirpputoreilta jotain outoa ja huokeaa sälää. Pitää vielä keksiä joku juttu Blood Ball II pippaloihin seuraavana viikonloppuna.
2. Pitäisi kaavoittaa ja leikata korsetin osaset ja alkaa ompelemaankin niitä.. Tukikankaitten silitys päälikankaaseen tuntuu ikuisuusprojektilta, vaikken ole vielä edes aloittanut ;).
3. Nautin olostani ja yritän lusmuilla kaiken tekemisen seassa, ja toivon onnistuvani.
posted by Carmabal at 2:54 ip.
2 Comments:
Mielenkiintoinen ja avartava kollaasi. Täyttelisin itsekin tämän, jollei siihen tulisi viiden viimeisen vuoden osalta niin paljon toistoa (and that's the way (uh-huh uh-huh) I like it).
Avartava? Perhaps, oli kyllä aika vaikeaa kirjoittaa ei-niin-suoraan asioista kun olisi ehkä tahtonut, eihän sitä kaikkea voi kuitenkaan netissä levitellä kaikkien maailman ihmisten nähtävksi *vilkuilee epäillen ympärilleen*, mutta sitä oli kyllä aika huojentavaa kirjoittaa silti.. Suosittelen! Toistoahan itselläkin moni asia ollut, mutta minusta kun ihminen kasvaa niin silloin vaihtuu se näkökulma josta katsot sitä samanlaista asiaa ja se vaikuttaakin aivan uudelta.
Lähetä kommentti
<< Home