Heitä arvostettiin kuoltuaan

Hmm. Olin viikonloppuna baarissa ystävieni kanssa ja yritin taas silmäillä, onko Kokkolassa olemassa mielenkiintoisen oloisia ihmisiä. Joskus ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! En voi tietenkään varmaksi sanoa, olisinko valmis uuteen ihmissuhteeseen, mutta silti kaipaisin sitä. Olen ystävistäni ainut sinkku. Ja toisinaan se tuntuu jonkinlaiselta punaiselta kirjaimelta otsassa.

Ehkä kaikista epätoivoisinta sarkasmia ja omituista hysteeristä olotilaa aiheuttaa se, että kun olen jossain liikenteessä ystävieni kanssa jotka ovat varattuja, niin silti kaikki miehet jotka edes tulevat juttelemaan, ovat sitten loppupelissä kiinnostuneita heistä, vaikka saisivat tietää näitten olevan varattuja. Häh!!? JacklynTheRipper itse sanoi ettei hän käsitä, mikseivät miehet kiinnostu minusta. Nyökkään jotenkin kait lannistuneena. En ole ruma. Ainakaan itseni mielestä.

Ei sillä, että ne miehet jotka yrittävät ystäviäni iskeä edes kiinnostaisivat edes etäisesti, mutta osaansa runnottuna naisihmisenä se tuntuisi edes ihmartelevalta saada sellaista huomiota. Ja se on niin vastoin kaikkia periaatteitani että itseäkin iljettää tuntea niin! "!#¤%//)=&"##!%/*^@£€${[$£$£$£

Onko minulla sittenkin olemassa jokin maine, josta en itse ole tietoinen, vai onko sittenkin niin, että todella olen niin pelottava olento tai kummallinen. Kyllä, myönnän olevani syyllinen siihen, että olen joskus erittäin ilkeä joillekin aivan sekaisin oleville miehille jotka tulevat häiritsemään. Mutta muuten yleensä olen nauravainen ja eläväinen. Joten missä vika? Koko se ei voi olla, koska en ole mikään tankki ja on miehiä, jotka eivät ole "kokorajoitteisia".

Toinen omituinen huomiointini on se, että ne miehet, jotka vaikuttavat erikoisilta ja jotenkin mielenkiintoisilta, menettävät täysin mielenkiintonsa silmissäni, koska vetävät sen juttunsa niin yli, että näkee jos edes kuvittelemalla, ettei se suhde toimisi. Miksi on niin, että jos on omalaatuinen ihminen tai erikoinen, niin pitää olla sitä sitten niin massiivisesti, että se on jo vika? Joissakin tapauksissa se näyttää olevan jopa kuin valepuku, joka vedetään päälle ja esitetään sitten niin perkeleesti. Täytyykö aivan kaiken olla aivan ehdotonta aina?

Täytyyhän periaatteita olla ja asioita, joista on aivan ehdoton, mutta kun se valuu joka asiaan elämässä, ei se ole enää mitenkään järkevää, sillä silloin menettää joustavuuden jota elämässä nimenomaan tarvitaan.

Ahdistaa.